Galleria Anna kuvattuna Jasmine Sallisen näyttelyn aikana

Taidenäyttelyt

Sellon kirjastossa on kaksi näyttelytilaa:

Galleria Anna 1. kerros ja vitriini 2 krs.

 4. - 28.1.2022  Mosaiikkitarinoita - Tero Kokko

Tarinoita muodosta ja väristä

On kolmen erillisen, mutta silti yhtenäisen valokuvasarjan kokoelma. Näkövammaisena olen saanut käyttöön suurennuslaitteen, joka helpottaa asioiden näkemistä. Pienet yksityiskohdat voivat olla hyvin kiinnostavia, kun ne näkee ensimmäisen kerran vähän erilaisessa valossa. Trilogian valokuvat on otettu apuvälineellä ja valintakriteerinä on ollut mm. se, että jos asia tai paikka on tunnistettavissa kuvasta, kuvaa ei ole otettu mukaan. Kun asioita suurennetaan huomattavasti, makrotasoltakin voi löytää universumin, erilaisen, mutta kuitenkin niin tutun. Tämä kuvasarja haluaa kuvata ja näyttää juuri sitä.

Taide kuuluu kaikille

Onko niin käytännössä? Tämä näyttely olisi yksi esimerkki, miten pienillä teoilla näyttely on saavutettava lähes jokaiselle. Puhelimella ja Qr-koodilla pääsee näyttelyn sivuille, jossa saavutettavuus tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden tutustua näyttelyyn.

Mosaiikkitarinoita

Mosaiikkitarinoita

Tarinoita muodosta ja väristä. Jos poistetaan puhe, kommunikaatio kahden henkilön välillä voi toimia muotojen ja värien kautta. Kuvallinen kieli on siis matka meidän kahden välillä.

Mosaikberättelser

Berättelser om former och färg.Om man tar bort talet, kan kommunikationen mellan två personer fungera genom former och färger. Bildspråket blir alltså till en resa mellan oss två.

Mosaic stories

Stories of shape and colour. If the speech is removed, communication between two persons can work through shapes and colours. So the visual language is a journey between the two of us.

Des histoires en mosaïque

Des histoires de forme et de couleur. La parole éliminée, la communication entre deux personnes peut fonctionner par les formes et les couleurs. Donc, la langue visuelle s’offre comme un voyage entre nous deux.

______________________________________________


Näyttelykalenteri

Taidenäyttelyn järjestäminen Sellon kirjastossa

Taidenäyttelyjen järjestäminen on maksutonta. Kirjasto pidättää itselleen oikeuden päättää kenelle näyttelyjakso myönnetään. Pyrimme esittelemään eri taidemuotoja monipuolisesti ja vaihtelevasti esim. valokuva, akryyli, akvarelli. Näyttelytilan käytöstä tehdään sopimus.

Tilojen käytön ehdot:

  • Käytettävät tilat luovutetaan näytteilleasettajan käyttöön maksutta.
  • Näytteilleasettajalla ei ole oikeutta käyttää muita tiloja, materiaaleja tai välineitä, kuin mitkä mainitaan erikseen tässä sopimuksessa.
  • Näytteilleasettajan tulee huolehtia itse kaikista käytännön järjestelyistä kuten pystytyksestä ja purkamisesta, avajaisista ja tarvitsemistaan vakuutuksista.
  • Kirjasto ei vastaa näyttelyaineistosta, eikä näyttelyjen järjestämisestä saa koitua kirjastolle kustannuksia.
  • Näyttelyssä käytetään vain kirjaston omia kalusteita. Käyttäjä on velvollinen suojelemaan vahingoilta käyttämiään tiloja ja kalusteita. Käyttäjä vastaa kaikista vahingoista, jotka käyttäjän henkilökunta, esiintyjät tai yleisö aiheuttavat hallinnoijan kiinteälle tai irtaimelle omaisuudelle. Käyttäjä vastaa itse tiloihin tuomistaan laitteista tai muusta omaisuudesta.
  • Kirjastoa ei voida pitää kaupallisen tai mainostavan esittelyn näyttelypaikkana.
  • Käyttäjän tulee huolehtia tilan asianmukaisesta käytöstä sekä siisteydestä. Tilan tulee käyttäjän jäljiltä saada samaan kuntoon kuin se oli vastaanotettaessa. Käyttäjä vastaa mahdollisista ylimääräisistä siivouskustannuksista, mikäli ne aiheutuvat käyttäjän toiminnasta.
  • Tupakointi ja alkoholin nauttiminen on kielletty kaikissa tiloissa.
  • Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää käyttösopimusta tai luovuttaa tiloja kolmannelle osapuolelle ilman hallinnoijan suostumusta.
  • Käyttäjä voi peruuttaa näyttelyvarauksen ilmoittamalla siitä kirjallisesti ennen näyttelyaikaa.
  • Tilan hallinnoija voi peruuttaa näyttelyvarauksen vain ylivoimaisesta esteestä johtuen ilmoittamalla siitä kirjallisesti ennen näyttelyaikaa.

Galleria Anna: Galleria Anna - näyttelytila, 1. kerros: Ripustuskiskolliset seinät: 5m + 7m, Ripustuskiskot ovat 250cm korkeudella. Lisäksi päätyseinä lasiseinä n. 2m ja liikuteltava seinäke 1 kpl 220cm(l) x 200 cm(k).

Lisätietoja: mia.wuorela@espoo.fi / p. 043 8252337 

Näyttelyvitriini  on toisessa kerroksessa. Kokolasivitriini, lukittava, 2 000 x 1 000 x 2 200 mm.

Tapiolan kirjaston näyttelyparvi ja vitriini

E ntressen kirjaston Näyttelyseinä

Haku näyttelyyn päättyy

Näyttelyn aloitus välillä

Helmikuun loppuun mennessä

Touko-elokuu (1.5-31.8)

Kesäkuun loppuun mennessä

Syys-joulukuu (1.9-31.12)

Lokakuun loppuun mennessä

Tammi-huhtikuu (1.1-30.4)

Hakemukset tällä lomakkeella

Lisätiedot:  mia.wuorela@espoo.fi / p. 043 8252337 

*   *   * 

Taideteokset eri puolilla Sellon kirjastoa:

Panda-taideteoksen, joka on Lastenmaassa, on tehnyt Suomessa asuva japanilaistaiteilija Yasushi Koyama. Se saatiin Lastenmaahan alkuvuodesta 2017. Nimikilpailun jälkeen nimeksi tuli Syli & Hali.

Seuraavat taideteokset omistaa Espoon kaupunki, EMMA:

Martti Aiha: Iltapäivähetki  1977, pronssi (Kulttuuritila, 2. kerros)

Erkki Hienonen: Elämää, 1972, öljy (Kulttuuritilan ikkunaseinä, 2. kerros)

Pertti Kekarainen: Tilan illuusio, 2003. (1. kerros Yhteispalvelupisteen käytävä. 2. kerros Venäjänkielisen kirjaston sivuoven käytävä). Teoskokonaisuus  koostuu kahdesta suuresta valokuvasta sekä useista silmämäisistä linsseistä. Valokuvat käsittelevät läpinäkyvyyttä ja havainnon muodostumista tilassa. Linssit yhdistävät kirjaston arkkitehtuurin valokuvan tilaan.

Leena Luostarinen: Niilin valtijatar, 1995, öljy  (Paja, 1. kerros)

Leena Luostarinen: Näsiä,1984, maalaus (Akseli-sali, 2. kerros)

Paul Osipow: Nimetön, 1986, (2-osainen), öljy (Kulttuuritilan sohvaryhmä 2. kerros)

Marja-Leena Valkola: Harmaata hämärää, 1985, öljy (Opintosali, 2. kerros)