Kirjoja kaverikiemuroista

Sankareita ja kaverikiemuroita

Koronakeväällä Espoon alakoululaisille vinkattiin kirjoja sankareista ja kaverikiemuroista

Kirjastolaisena etätunnilla

Kirjastolainen liittyi luokan etäopetustunnille. ”Hei! Sieltähän sinä jo tupsahditkin. Kuuluuko?”  Opettaja ja oppilaat toivottivat vinkkarin iloisesti tervetulleeksi näyttöruuduilleen. Välillä ihmeteltiin yhdessä tekniikkaa. Oman hauskan lisänsä virtuaalitunnelmaan toi moni ruudun äärelle ilmestynyt koira- tai kissakaveri.  

Kirjavinkkari kertoi oppilaille kirjoista, joissa tarinoihin punoutuu kuvauksia erilaisista ystävyyssuhteista ja kaverikiemuroista, yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja  kiusaamisestakin. Lukunäytteet kirjojen henkilöiden kokemuksista ja tilanteista  kirvoittivat myös keskusteluja.

Virtuaalielämää

Elämää netin, somen ja pelien maailmoissa mietittiin eri näkökulmista. Vitoskutosten Sankareita ja kaverikiemuroita -vinkkauksissa esiteltiin mm. Jari Mäkipään Masi-Tulppa-kirjat Kaikkien klikkien kingi ja Rooli päällä sekä Roni Backin  Tubettajan käsikirja. Samalla juteltiin animaatioiden ja videoiden tekemisestä, tubettamisesta, julkisuudesta, omista rajoista sekä oikeudesta saada olla oma itsensä. 

Geoff Rodkeyn kirja Tapperin kaksoset sotajalla (keskenään) tarjoilee tapauskuvauksia siitä, mitä saattaa tapahtua, jos toimii netissä ajattelemattomasti. Vaikkapa niin, että ilman lupaa laittaa siskosta videon youtubeen tai hakkeroi veljen vaivalla rakentaman pelimaailman.

Yllättävän moni Sankareita ja kaverikiemuroita -vinkkauksiin osallistunut oli jo lukenut Otto Röngän oppaan E-urheilun käsikirja

Näkökulmia

R.J. Palacion esikoiskirja Ihme on kirja ystävyydestä, erilaisuudesta ja kiusaamisesta. Se kertoo tarinaa usean ihmisen näkäkulmasta. Moni oppilas tunnisti kirjan myös elokuvasta. Ihmeen kanssa samoja tapahtumia kuvaava, mutta kolmen henkilön näkökulmia tapahtumiin syventävä Palacion toinen kirja Auggie ja minä, kolme Ihme-tarinaa herätti myös kiinnostusta ja kysymyksiä.

Tuula Kallioniemen kirjan Verkot vinkkauksen jälkeen pohdittiin, miltä tuntuu päähenkilö Serestä, joka saa kiusaajan leiman, joutuu vaihtamaan koulua ja siellä kiusatuksi.

Urheilusta ja itsetunnosta

Henna Helmen kirjassa  Lähes täydellinen Miisa päähenkilö päättää ryhtyä täydelliseksi saavuttaakseen taitoluistelun huipun. Lukija pääsee seuraamaan Miisan ajatuskulkuja: miltä tuntuu, kun poika kiinnostaa, mutta seurusteluun ei ole aikaa, kun paras ystävä lopettaa yhteisen harrastuksen, kun valmentaja antaa ymmärtää, että pitäisi panostaa enemmän, kun idoli kertoo, miksi lopetti luistelun. Kirjasta keskusteltaessa kävi ilmi, että moni oppilas oli seurannut uutisia lasten ja nuorten urheiluvalmennuksesta.

Siri Pettersenin kirja Kupla kertoo Kine-tytöstä, joka kokee olevansa orja. Pitää käydä koulua, päntätä turhilta tuntuvia asioita, laulaa nolossa joulukuorossa. Ehkä kaikkein pahinta on, että pitää käydä uimahallissa luokan typerysten kanssa. Oma todellinen ”kupla”, jonka sisään voi eristäytyä aina kun niin haluaa, muuttaa Kinen elämän. Kohta hän ei enää juuri haluakaan poistua kuplastaan. Koronakevään kokenut lukijakin varmasti pohtii, millaista kuplassa eläminen pidemmän päälle olisi.

Lisää Sankareita ja kaverikiemuroita -teeman kirjoja vitoskutosille

De Maistre: Mia ja valkoinen leijona

Mia osaa puolustaa erityisherkkän isoveljensä kiusaajia, tarvittaessa vaikka nyrkein. Mia myös  kaipaa toiselle puolelle maailmaa jääneitä kavereitaan. Onneksi jopa leijonasta voi saada parhaan ystävän!

David Walliams: Pankkirosvon poika

Kun isä menettää jalkansa, työnsä, rahansa, maineensa, mielenrauhansa ja vaimonsa,  ja moni muukin asia menee pieleen, joutuu Frank huolehtimaan isästään. Kaikesta huolimatta kirja on varustettu nauruvaroituksella!

Tuula Kallioniemi: Risteys

Mika ryhtyy luokan pelleksi ja pikkukovikseksi. Käännekohdaksi muodostuu risteys, jossa Mika joutuu kolariin.

Tuula Kallioniemi: Kaksoisolennot

Kun Mihain ja Steffen osat vaihtuvat, kumpikin huomaa yhtäkkiä elävänsä toisen ihmisen ihan toisenlaista elämää.

David Walliams: Poika ja mekko

Jalkapallojoukkueen maalitykki lukee salaa muotilehtiä.

Matt Haig: Totuuskeiju

Kannattaako aina puhua suoraan?

David Walliams: Maailman rikkain poika

Joe Spudia, jonka isä on rikastunut vessapaperialalla, haukutaan koulussa peppupojaksi.

Valentina Cameri: Gretan tarina, Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita

Greta on monessakin mielessä oman tiensä kulkija. Hänen mielestään ei ole mahdollista ajatella, että saastuminen on haitallista ja silti jatkaa saastuttamista omassa arjessaan.

Juha Vesala: Agilitysankarit

Onko kerran kiusannut automaattisesti aina syyllinen?

Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa!

Miksi ihmeessä joku haluaa pyöräretkelle ja toivoo hartaasti, että sataisi?

Iiris Suvitie ja Marko Laitinen: Kymmenestä metristä

Voivatko erilaiset ihmiset olla keskenään ystäviä? Entä onnistuuko kolmen tytön ystävyys vai jääkö joku ulkopuoliseksi?

 

Kuva ja teksti: Heliminna Hakala, Espoon kaupunginkirjasto