Toivoa kirjallisuudesta: Irja Askolan kirjasuositus

Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.

  • Irja Askola, Helsingin piispa
  • Tuotanto: lukuisia runoteoksia, esimerkiksi Jos olet, ole nyt (2006), Pyhän kanssa piilosilla (2014), Pöytä katettu kaikille (2016) sekä Anja Porion kanssa Mikä nainen (1985), Matkaan, naiset (1988) ja Lasinen lapsuus (1990).
  • Ajankohtaista: Irja Askola jää eläkkeelle syksyllä 2017. Tulevaisuudensuunnitelmat saavat odottaa eläkepäivien alkuun. ”Täysillä mennään töiden loppuun saakka, sitten hengähdetään ja mietitään, millaisia unelmia sydämeen on itänyt.”
  • Suhteeni kirjastoon: ”Olen kirjastojen intohimoinen kannattaja. Kun olin 8-vuotias, muutimme traagisissa olosuhteissa toiselle paikkakunnalle. 8-vuotiaan ujon tytön elämässä oli tuolloin kaksi k:lla alkavaa pelastajaa: kirjasto ja kirkko. Sillä tiellä olen edelleen, nämä kaksi instituutiota ovat minulle tärkeitä. Kirjastoissa on aivan erityinen fiilis, rakennukset ovat kauniita, ne kantavat kirjojen ja koko paikkakunnan tuoksua. Kirjastot ovat demokratian kehtoja. Sinne on kuka tahansa tervetullut.”

Irja Askolan valinta: Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär. Suomentanut Tuula Taanila.

”Isäni kuoli, kun olin 8-vuotias. Vaikeassa elämänvaiheessa löysin kirjaston ja kirjaston ihanat tädit ja heidän avullaan kirjaston ravitsevat kirjat. Varsinkin Astrid Lindgren saa suuret ihailuni. Esimerkiksi Saariston lapset oli minulle lohdullinen kirja: perheessä ei kaikki ollut siistiä ja onnellista vaan lähinnä arjesta selviytymistä, se teki pienen tytön sielulle hyvää.

Valintani toivo-kirjaksi on Ronja Ryövärintytär. Se kertoo paitsi lapsille myös aikuisille sisäisestä matkasta ja siitä, mitä edellyttää, että yltää rohkeisiin tekoihin ja kasvaa ennakkoluulojen keskeltä sovinnontekijäksi. Ronja on isän tyttö, ja häneltä kasvaminen vaatii symbolisen isänmurhan. Myös monelle aikuiselle jonkinlainen isänmurha on kasvutekijä – täytyy irtautua jollain tavalla esimerkiksi suvun perinteistä tai yhteisön tavoista. Minua värisyttää vieläkin, kun ajattelen Ronjaa seisomassa kallionkielekkeellä valmiina tekemään rohkeuden loikan.

Kirjassa käsitellään myös sukujen dynamiikkaa, ja siinä minua koskettavat äidin huolenpito tyttärestään ja isän kamppailu ensin sietämään tytärtä ja sen jälkeen löytämään sydämensä kielen. Kirjan viesti on erityisen ajankohtainen tässä ajassa, jossa kuiluja, kuplia ja viholliskuvia rakennetaan. Molemmat lapset, Ronja ja Birk, joutuvat kohtaamaan viholliskuvia ja näkemään niiden järjettömyyden. Heillä on rohkeus ylittää kuilu ja myös ylittää itsensä. He ovat valmiita riskeeraamaan paljon toimiakseen ystävyyden, hyvyyden ja sovinnon puolesta.

Lapsena Ronja Ryövärintytär oli nimenomaan jännittävä seikkailu, mutta jo silloin löysin sieltä polkuja alitajuntaan. Kirjassa kiehtoi silloin rohkeus, ja jännitin aivan hirveästi, miten tarina päättyy. Lindgren käsittelee pelkoja, hylkäämisiä, vaikeita ratkaisuja ja sellaisen ystävyyden löytymistä, jossa välillä riidellään railakkaastikin – lapsen elämän arkielementtejä. Aikuisena kirjaa lukee eri syvätasolla kasvukertomuksena. Lindgrenillä on huikeaa syvyyspsykologiaa.

Lastenkirjat ovat klassikkoja, joita muutenkin luen etenkin joka kesä lomalla, esimerkiksi Pientä runotyttöä ja Anna-kirjoja. Työn keskellä lukusuvantoja tarjoavat runot. Niitä voi lukea nopeasti, mutta ne menevät syvälle ja avaavat tunnelukkoja ja niistä löytää kauneutta ja haikeutta. Kirjat ovat iltakavereitani. Luen runoja sohvannurkassa, ja joskus ne lohduttavat, joskus rauhoittavat ja joskus ovat ilontuojia.

Kohtaan paljon kaupunkilaisia metroasemilla, ratikkapysäkeillä ja kaupan kassoilla. Kasvokkain heidän viestinsä on usein hyvin kannustava: ”Meidän Irja, kiva tavata sinut”. Toivottomuus näkyy lähinnä sähköpostiyhteydenotoissa ja käsin kirjoitetuissa kirjeissä. Ihmisillä on paljon pelkoja: riitänkö, kelpaanko, jaksanko, miten selviän taloudellisesti, kuka hoitaa minua vanhana, pärjäävätkö lapseni. Yksinäisyys on suuri ongelma, joka ei katso yhteiskuntaluokkaa eikä ikää.

Kirja on ihmiselle hyvä ja luotettava kaveri. Onneksi meillä on kirjasto, eikä kirjan lukeminen vaadi paksua kukkaroa. Kirjan saa kaveriksi, vaikka olisi yksinäinen. Kirjat tarjoavat rohkeutta, lohdutusta, matkoja maailman ympäri ja oivalluksia ihmissuhteista ja omasta elämästä.”

Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa .

Lue lisää

Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio