Daniel Leiviskä

Vaikuttava kirja – Julia Berg: Kun elämä romahtaa muutamassa hetkessä

Helsingin kaupunginkirjaston Vaikuttava kirja -kirjoituskilpailuun toivottiin vapaamuotoisia esseitä kirjasta, joka muutti tai vaikutti lukijaansa. Voittajien tekstit julkaistaan Helmet-verkkosivuilla.

Nuorten sarja, 3. sija: Julia Berg.

Kun elämä romahtaa muutamassa hetkessä – Nobel-voittaja tuo esiin Tšernobylin uhrien näkökulmat

“Äidillä on usein mustaa päällä. Musta huivi. Meidän kylänraitilla on aina jonkun hautajaiset... Siellä itketään. Kun kuulen surumusiikkia, juoksen kotiin rukoilemaan, luen Isä meidän. Rukoilen äidin ja isän puolesta...”
Anja Bogus, 10 vuotta.

Kun astun Tšernobylista nousee rukous -teoksen läpiydinvoimalan räjähdyksen jälkeiseen Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan, aistin ilmassa leijuvan pölyn, kuulen epätoivoiset huudot ja näen uskomattomien toiveiden rauniot. Pääni täyttyy romahtavien rakennusten jylinästä ja inhimillisestä epätoivosta. Tunteet nousevat pintaan yrittäessäni ymmärtää, kuinka kauan luvattu ydinvoimala kääntyy koko maailmaa horjuttavaksi oikuksi historiassa.

Vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous on koskettava katsaus vuoden 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa sattuneen ydinvoimalaräjähdyksen jälkipyykkiin. Teos antaa äänen räjähdyksen uhreille ja auttaa ymmärtämään tapahtunutta. Lähes neljäänsataan sivuun mahtuu tositarinoita niin hädästä kärsineiltä lapsilta, läheiset menettäneiltä kansalaisilta kuin jälkiä siivoamassa olleilta sankareilta.

“Yksi kaveri, taisi olla Leningradista, pani hanttiin: ‘En halua kuolla.’ Häntä uhattiin sotaoikeudella. Komentaja sanoi koko rivistön edessä: ‘Tästä seuraa joko vankeutta tai teloitus’."

Aluetta siivoamassa ollut sotilas, Artjom Bahtijarov, kertoo teoksen eräässä osassa kokemuksestaan asevelvollisten kohtelusta. Heillä ei ollut vapautta valita auttamisen ja oman terveytensä välillä, vaan he joutuivat tietämättöminä alueelle jälkiä siivoamaan. Sotilaat kärsivät pitkään säteilyn aiheuttamista terveyshaitoista ja alueilla nähdyt tapahtumat jättivät lähtemättömät jäljet jokaisen mieleen. Tositarina auttaa lukijaa ymmärtämään usein negatiivisessa valossa esitettyjä sotilaita ja tuo esiin myös heidän inhimilliset puolensa.

Sotilaiden vahva näkyminen alueella saattaa hämmentää, mutta se kertoo tavasta käsitellä räjähdyksen jälkeistä aikaa sotatilan kaltaisena, sillä se oli tapa ymmärtää tilannetta ja tulkita tapahtunutta. Käsitys siivoajien sankarillisuudesta korostuu haastatteluissa, ja alueella toimikin tuhansia ihmisiä henkensä kaupalla.

Vaikka Tšernobylia osattiin aikoinaan verrata Japanissa tapahtuneeseen atomipommitukseen, sydäntä särkevältä tapahtumalta puuttui syyllinen, jota voi epätoivon kääreissä osoittaa. Aleksijevitš kertoo tilanteen epätoivosta ja onnettomuuden välttämisen pienestä mahdollisuudesta. Osaavien fyysikoiden varoitukset valuivat kuitenkin viemäriin, kun jokainen soitettu puhelu kuunneltiin kolmannen osapuolen toimesta ja haitallista tietoa levittävät puhelut katkaistiin. Alueen asukkaat elivät hyytävässä tietämättömyydessä, ja rynnäkkökiväärit olalla kaupunkeihin saapuneet sotilaat olivatkin osalle vasta ensimmäinen merkki vaarasta.

Erityisen kauniisti Aleksijevitšin teos kertoo haastateltavien lapsuudesta Tšernobylin ydinvoimalan läheisyydessä. Vanhemmat ymmärsivät tilanteen vakavuuden, mutta lapset joutuivat kääriytymään hämmennyksen peittoon. Lapset joutuivat katsomaan, kuinka sotilaat tappoivat heidän lemmikkinsä, hautasivat perheiden talot ja sulloivat ihmismäärät juniin ja matkalle kohti rankkaa tulevaisuutta. Hämmennys ja pelko huokuvat teoksen tositarinoista haastaen lukijan pohtimaan omaa suhtautumista samankaltaiseen tilanteeseen. Elävästi kirjoitetut haastattelut saavat silmät kostumaan ja lukijan huolestumaan lasten epävakaasta tulevaisuudesta.

Lasten lisäksi myös vanhempien näkökulma näkyy teoksessa kauniisti. Teoksessa haastateltavat vanhemmat ja vanhemmiksi tulevat kertovat esimerkiksi säteilyn vaikutuksistaja selvinneiden lasten myöhemmästä koulukiusaamisesta. Säteilylle altistuneille sairaalakäynnit olivat arkipäivää ja lapsille terveyshaitoista kertominen oli usein haastavaa. Vanhempien oli myös haastavaa tavoittaa tukea hektisinä aikoina, ja vertaistuki paljasti tärkeän roolinsa kriisin aikana. Eräs äiti kertoo kokemuksistaan sairaalassa kahden lapsensa kanssa:

“Äiti, vie minut kotiin. Täällä sairaalassa minä kuolen. Kaikki täällä kuolevat.” “Missä minä voin itkeä? Vessassako? Sinne on jono... Jono meitä äitejä...”

Aleksijevitš vie lukijan muutaman metrin etäisyydelle tositapahtumista turhia kaunistelematta. Kirjailijan ääni kuuluu teoksessa satunnaisesti, mikä lohduttaa joskus järkyttävääkin tekstiä luettaessa. Teoksessa on aistittavissa toivo valosta tunnelin päässä,mikä luo lukijalle tunteiden velloessa turvaa ja rauhaa. Tiiviistä tarinoista huolimatta lukijalle annetaan tilaa omiin tulkintoihin ja johtopäätöksiin. Haastateltavat tuovat rohkeasti omianäkökulmiaan esiin tuoden pohdittavaa lukijalle.

Teos haastaa kokeneemmankin lukijan tunteita ja ohjaa ymmärtämään inhimillisiä tragedioita räjähdyksen taustalla. Kuivaa tietokirjatekstiä välttävä romaani kokoaa yhteen kallisarvoiset tarinat ja kokemukset antaen laajan kuvan alueen historiasta. Teos toimii myös välikätenä historiaa opiskeltaessa ja auttaa kädestä pitäen tulkitsemaan myös rivien väleissä viestitettyä katkeruuden ja helpotuksen riitasointua.

Vaikka tapahtuma onkin hiljalleen painunut historian kirjojen väliin, on jokaisen tärkeää ymmärtää onnettomuuteen johtaneet syyt ja niiden seuraukset. Teos herätti itsessänikiinnostuksen perehtyä aiheeseen ja avasi oivia näkökulmia siihen liittyen. Keltaselkäinen romaani kehitti empatiakykyjäni ja auttoi löytämään uusia tapoja kirjoittaa moneen kertaan läpikäydyistä aiheista. Teos haastoi pohtimaan poliittisia kysymyksiä ja pyrkimään vastaavanlaisten tapaturmien välttämiseen. Teos myös muutti suhtautumistani tulevaisuuteen, auttaen ymmärtämään synkkien tilanteiden positiivisia puolia ja rohkaisten yrittämään hankalissakin vaiheissa.

Tšernobylista nousee rukous raottaa nuoremmillekin sukupolville esirippua maailmaa mullistaneen ydinonnettomuuden taustalle. Se auttaa ymmärtämään, opettaa välittämään ja ohjaa lohduttamaan kriisin kohdatessa. Luotettavan kirjailijan läsnäolo luo turvallisen mahdollisuuden asettua kärsineiden saappaisiin. Kun suljen kirjan ja riisun saappaat, huokaan syvään ja hiljennän pääni. Rakennusten mylvinnän ja hämmennysten huudahdusten jälkeen kuulen enää pienen äänen, joka kehottaa uskomaan kirkkaampaan tulevaisuuteen.