Hyvää musiikkia, mutta vaikea luokitella
Karuna: Tuulispää (2016)
Karuna määrittelee itsensä näin monipolvisesti: ”akustinen kansanmusiikkitrio, jonka ainutlaatuisen soundin luo avainviulun, harmonikan ja pianon yhdistelmä. Yhtyeen soitossa on kamarimusiikillista dynamiikkaa, kansanmusiikin rytmiikkaa ja jazzin harmoniaa. Ohjelmisto koostuu pääosin omista sävellyksistä, mutta lisäksi myös perinteisestä suomalaisesta ja ruotsalaisesta kansanmusiikista. Omissa sävellyksissä pohjoismainen kansanmusiikki sekoittuu pilkahduksiin esim. barokkimusiikista, kansallisromantiikasta ja jazzista.” Totta varmaan joka sana, mutta kuinka paljon se kertoo kuuntelukokemuksesta, onkin toinen asia. Parempi siis kuunnella omilla korvilla ja aivoilla.
Karuna on tehnyt levyjä todella harvakseltaan. Esikoisalbumi Hyvää matkaa on vuodelta 2010 ja sen kuuden soittajan joukosta puolikkaaseen tiivistyneen ytimen seuraava levy on tämä vasta ilmestynyt Tuulispää. Tässä yhteydessä voi olla tarpeen mainita, että vuonna 1990 albumin Space for truth Olarin Musiikille tehnyt Karuna-niminen kokoonpano oli aivan eri asia ja vain sama nimi yhdistää. Tämän Karuna II:n keskeltä löytyvät kosketinsoittaja Juha Kujanpää, viulisti Esko Järvelä ja harmonikansoittaja Teija Niku. Tuulispäällä Kujanpää soittaa lähinnä pianoa, Järvelällä on tavallisen viulun lisäksi tarjota avainviulun saundia ja vähän kitaraakin. Nyckelharpa ei tosin kuulemalla niinkään erotu, sitä pitäisi nähdä soitettavan! Kaikki kolme ovat myös säveltäneet levyllä kuultavan musiikin, mutta jokainen erikseen, eivät ryhmänä. Kansanmusiikkisävelmiä ei siis kuulla edes sovituksina.
Karunan pelimannitaustoja ja -virettä on turha kiistää, mutta mistään tavanomaisesta modernista kansanmusiikista ei ole kysymys. Paljon vaikeampaa sitten onkin sanoa, mitä se ensi sijassa on. Oma näkemykseni on, että tämä täysin akustinen levy asettuu jotenkin parhaiten brittiläisen popfolkin vesille, vaikka ei mitään kelttivaikutteita tarjoakaan. Tuulispää on kokonaan soitinmusiikkia, mitä en itse pidä ollenkaan ikävänä asiana. Instrumentaalisuus vie musiikkia kamarimusiikillista ilmaisua kohden, vaikka ei perille menekään.
Vaikka Juha Kujanpää on odotetusti sävellyspuolella hallitseva, myös Järvelä ja Niku tarjoavat täysipainoista musiikillista keksintää omissa sävellyksissään. Itseäni yllätti, miten tasapainoisen toimivia oikeastaan kaikki levylle päätyneet sävellykset ovat ja myönteisessä mielessä tasalaatuisia. Itse pidän myös siitä, miten eri maiden perinteestä imetyt vaikutteet on sulatettu luonteviksi valmistusaineiksi ilman päälle liimattua oloa ”balkanilaisesta” tai ”ruotsalaisesta” kappaleesta. Hyvä esimerkki tästä on Teija Nikun sävellys Huhtikuun sade, jonka balkanilainen rytmiikka yhdistyy ongelmitta harmonikan ja viulun pohjoismaiseen tunnelmaan.
Tuulispäätä voi kehua myös siitä, ettei se häpeile olla myös kaunista kaipaavan mieliksi. Tässä mielessä levy on erinomaisen mielenkiintoista kuunneltavaa myös sille, joka ei syty virtuoosisista taidonnäytteistä tai vaadi lanteet venäyttäviä rytmiorgioita. Monet levyn sävellyksistä ovat hyvin yksinkertaisia ja pelkistettyjä, kuten vaikkapa Esko Järvelän alakuloinen Aylan, jonka voi kuvitella soimaan vaikka suomalaiselle järvenrantalaiturille pimenevään elokuun iltaan.
Ei levy silti ole pelkkää nättiä nautiskelua, välillä trio intoutuu tunkemaan varpaat syvemmälle musiikin multaan ja tuloksena on sellaisia energisiä vetoja kuten Juha Kujanpään nimikappale Tuulispää ja Kyntäjän blues tai Teija Nikun Dusch. Mielenkiintoisiin suuntiin vie myös Esko Järvelän kunnianhimoinen sävellys Peuran polska, joka ei ole ihan sitä, mitä pelimanniperinteen perusteella voisi odottaa. Itseäni miellyttää aina, kun muusikot ja säveltäjät onnistuvat yllättämään kuulijan. Tuulispää on osittain juuri sitä, mitä Juha Kujanpään johtamalta yhtyeeltä voi odottaa, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen sanoisin, että se on vielä vähän enemmän.
Teksti: Heikki Poroila
Karuna Helmet-kokoelmassa
Tuulispää
http://luettelo.helmet.fi/record=b2259014~S9*fin
Hyvää matkaa
http://luettelo.helmet.fi/record=b1975896~S9*fin
*****************
Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.
Sarjan aiemmat osat:
Onnistuu se ilman kitaraakin
: Tom Odell (28.7.2016)
Jazz from Zappa
: Geoff Wills: Zappa and jazz : did it really smell funny, Frank (21.7.2016)
Esiin pianon takaa
: Timo Alakotila & piano (14.7.2016)
Äänitepiratismi : liian lyhyt oppimäärä
: Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)
Pelkistettyä musiikkitodellisuutta
: Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)
Ennen kuulematonta Melartinia
: Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)
Blackmore's Night
: Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)
Tryffelihymnin perässä
: The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)
Uutta ikivanhaa Zappaa
: Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)
Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!
: Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)
Kaustinen meets Pekka Pohjola
: Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)