Retuperältä kajastaa ja kajahtaa taas
Olen ollut Retuperän WBK:n onnellinen fani hyvin pitkään. Liian pitkään, sanovat RWBK:lle korviaan nyrpistelevät kaunosielut, mutta ovat tietenkin väärässä. Vaikka miehistö on moneen kertaan vaihtunut ja nykyään voi puhua ajoittain jopa naisistosta, yksi on ja pysyy eli musiikillisen huumorin korkea taso. Toki siinäkin on vuorensa ja laaksonsa, mutta kun niitä huippuja on riittävästi, hällä väliä.
Tämän kirjallisen fanituotteen tärkein tekosyy on otaniemeläisen sammutusosaston tuore pitkäsoitto
Kuin äänilevyltä
(2016), joka jatkaa lupaa kyselemättä aiempien perinteisen taidemusiikin klassikoiden puhtaaksiviljelyä retuperäläiseen tyyliin antamalla uuden elämän tai potkun niin Pietari Saiviskiille, Sir Gay Prokonvehdille, Kustaa Maalarille kuin Wolfgang Amadeus Tarzanille, jonka iki-ihana
Moniläpiökonsertto
on saanut kaikin mahdollisin tavoin suurenmoisen käsittelyn, jonka kruunaa taiturimainen moniläpiönisti
Juhani Luikku
, siviilissä taiteilijanimellä
Eero Lehtimäki
elelevä virtuoosi.
Minulta on kysytty, mitä hauskaa voi olla siinä, että soitetaan tahallaan huonosti ja väärin. Minä olen vastannut, että kysymys on väärin ja huonosti aseteltu. RWBK ei koskaan soita huonosti ja kun se soittaa ”väärin”, se tekee sen aina oikein. Tarkoitus on esittää parodia soittajista, jotka soittavat pieleen siksi, etteivät osaa soittaa väärin oikein. RWBK:n jo vuodesta 1933 jalostunut sovitustaito ei tiettävästi huvita kaikkia, mutta meitä joita se huvittaa, se jaksaa kummasti huvittaa. RWBK-huumorin ytimessähän on hetki, jolloin sävellys vaihtuu kesken soiton luontevasti ja kuulijan hermoja kutkuttavalla näppäryydellä. Sitä ei saa koskaan liikaa.
Sitä ei voi kiistää, että RWBK:n musiikista on vaikea nauttia täysin siemauksin ilman tukevia pohjia. Jos taidemusiikin klassikot eivät ole tuttuja, voi tulla orpo olo. Toisaalta myös viihdemusiikin klassikoiden on hyvä olla tuttuja, jotta sulavat tyylifuusiot tulevat täysipainoisesti ymmärretyiksi. RWBK:ta ei siksi voi millään omallatunnolla suositella tosikoille eikä amusikaalisille ihmisille. Muut voivat sitten testata huumorintajunsa ulottuvuuksia.
Niille, joille RWBK:n levytetty tuotanto (ks. linkkejä alla) ei ole ollenkaan tuttua, voi tämän uutuuslevyn lisäksi suositella oikeastaan mitä tahansa muutakin levyä. Ne ovat kaikki saman kymen tuotteita joka tapauksessa, erilaisia mutta eivät liikaa.
Teksti: Heikki Poroila
RWBK Helmet-kokoelmassa
Vinyylinä:
Retuperän WBK:n valioita, osa 1 (1966)
Retuperä Goes Crazy (1968)
Retuperän WBK:n valioita, osa 3 (1974)
Retuperä konserttilavoilla (1973)
CD-kiekolla:
Palaa taas (1985)
Hyppy ja sirkustanssi (1993)
Elomme päivät (1997)
Uudemmasta ranskalaisesta torvimusiikista (2003)
Kirkkaimmat lasihelmet (2003)
Retusointia (2011)
Kuin äänilevyltä (2016)
Paperikirjana:
Retuperän WBK - 80 vuotta retusointia
*****************
Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.
Sarjan aiemmat osat:
Islantilaista melankoliaa
: Ólafur Arnalds (10.11.2016)
Hyvää musikkia, mutta vaikea luokitella
: Karuna: Tuulispää (13.9.2016)
Onnistuu se ilman kitaraakin
: Tom Odell (28.7.2016)
Jazz from Zappa
: Geoff Wills: Zappa and jazz : did it really smell funny, Frank (21.7.2016)
Esiin pianon takaa
: Timo Alakotila & piano (14.7.2016)
Äänitepiratismi: liian lyhyt oppimäärä
: Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)
Pelkistettyä musiikkitodellisuutta
: Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)
Ennen kuulematonta Melartinia
: Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)
Blackmore's Night
: Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)
Tryffelihymnin perässä
: The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)
Uutta ikivanhaa Zappaa
: Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)
Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!
Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)
Kaustinen meets Pekka Pohjola
: Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)