Tiber ja Helmet-logo

Helmetin mattolaituri Tiber-joessa

Kävin Roomassa elämäni ensimmäistä kertaa kesäkuussa. Olin lukenut opiskeluaikaan kompaktin maailmanhistorian ja musiikinhistorian. Tiesin siis, että Rooman suurvalta jäljitteli ja osaltaan kehitti Kreikan kulttuuria ja levitti sitä ainutlaatuisella tavalla suurimpaan osaan silloin tunnettua maailmaa – ja että italialainen ooppera oli pohjana länsimaiselle musiikille.

Kaupungin rakennukset, erilliset veistokset sekä ornamentoidut suihkulähteet kertoivat tekijöidensä poikkeuksellisesta kyvystä käyttää materiaalia ja luoda ajattoman läsnäolon ilmapiiri. Tämä sai minut mykistymään tavalla, johon mikään aiemmin kohtaamani kulttuuri ei ollut kyennyt.

Suurinta vaikutusta eivät kuitenkaan tehneet tuotokset, vaan ymmärrykseeni pikkuhiljaa hiipinyt kuvitelma niiden synnyn taustasta. Millainen oli yhteisö, joka kykeni kätilöimään ihmisille kaiken tuon kauneuden – ja millainen oli yhteisö, joka on kyennyt säilyttämään sen vuosisatoja? Minua ihmetytti eniten tuon kaiken yleisyys: sen on sallittu laajasti tapahtua – ja sitä jopa on erityisesti suosittu.

Rooma oli ennen kokematon maailma ja käynnin arvoinen. Se ei minulle esittäytyessään jäänyt vain uudeksi, uljaaksi matkakokemukseksi vaan tuntui liukuvan osaan persoonaani jäsentäen sitä uudelleen.

Sen vuoksi kirjoitan nyt Helmetistä.

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojärjestelmä kokoelmineen on kasvanut yhteiskunnan kanssa, sen jatkeena ja sen ehdoilla. Helmetin aineisto tarjoaa myös tilaisuuden ihailla yhteisön jäsenten tuotosten kautta heidän nerokkuuttaan.

Tärkein bensa yhteiskunnan kehitykselle on kyvykkään yksilön vapaus ajatella ja tehdä asioita – ja usko niiden mahdollisuuksiin lisäarvon tuottamisesta yhteisölle. Sitä kautta usean kunnan muodostama ja vuosikymmeniä toiminut järjestelmä on jo sinällään ympäristönsä kuva.

Niin tekniikan kuin kulttuurin hittituotteita kaupallisesti hyödyntämällä jakaa yksityinen sektori monine portaineen ja kanavineen lisäarvoa lopuksi kaikille. Helmet-kirjastoperheellekin on tärkeää tuntea käyttäjälähtöisesti yhteiskuntavastuutaan muun muassa seuraamalla yleisön mielenkiinnon kohteita ja sen mukaan painottaa hankintojaan. Tähtikisaan se kuitenkaan ei sano osallistuvansa – vaan pyrkii ”edistämään väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen” – niin kuin nykyinen kirjastolaki ohjaa. 

Helmet ei muistiorganisaation statuksestaan huolimatta ole pelkkä substantiivi, nimi oleville esineille – vaan myös verbi. Helmet-unionin merkitys on uraauurtava kirjastojen saamassa tehtävässä kehittää virtuaalisia ja vuorovaikutteisia verkkopalveluja sekä niiden sivistyksellisiä sisältöjä. Yksittäisissä kirjastoissa on luotu fyysisiä ympäristöjä, jotka vastaavat digitaalisten sovellusten toteuttamisen vaatimuksia: pajat, studiot ja monenlaiset tilat ovat Helmetin mattolaituri.

Rooma on rakennettu kolmentuhannen vuoden aikana. Se on syntynyt kymmenientuhansien nykyään orjiksi kutsuttujen ihmisten työn kautta. Sen kauneus on siis palvellut monia tyranneja, joille työn tuloksilla on ollut vain välinearvoa. Kuitenkin se on myös kantanut viestiä inhimillisyydestä, joka osaltaan on sen itsensä säästänyt.

Helmetin historia lasketaan vuosien kymmenlukuyksikössä. Se on antanut ihmisille mahdollisuuden nähdä uudella tavalla niin visuaalinen kuin sosiaalinenkin todellisuus sekä monien yhteyksien kautta ymmärtää globaaleja rakenteita ja kommunikoida niissä. Helmet on kasvanut ajatuksesta yhdistää tekijät summaansa isommiksi – ja olla jokaiselle käyttäjälleen saavutettava.

Rooma ja Helmet ovat kumpikin omissa ympäristöissään sekä pitkäikäisiä että ainutlaatuisia.

Pyhittääkö mesenaattien ymmärrys valjastaa lahjakkaita tekijöitä ikuisen kaupungin luomiseen keinot? Osaavatko ihmiset käyttää suuren kirjasto-combon oloissamme äärimmilleen aukaisemien sananvapauden porttien mahdollistamia oikeuksiaan vastuullisesti?

Minut ovat aina lumonneet asiat, joita en kokonaan ymmärrä. Eläväntuntuisen taideteoksen jokin avoin kohta. Kivenlahden Alepan ikkunanräystäällä Karjala kädessä istuvan valtiotieteen tohtorin selostus korvakäytävän merkityksestä. Alitajunnasta tullut melodia. Koira.

Kaikkiin niihin liittyy arvoitus, joka alkaakin elää omaa elämäänsä. Unelma paremmasta.

Teksti: Timopekka Sillantaus


Katso myös:

Pääkaupunkiseudun Helmet-yhteistyö 40 vuotta

Kuva: Flickr