perhoset

Voimavarasto - Nuorten mielen hyvinvointitapahtuma

Itä-Espoon kouluterveydenhoitajat järjestävät vuosittain Espoon valtuustotalolla Voimavarasto-tapahtuman, johon myös Espoon kaupunginkirjasto osallistuu.

Tapahtumalla tavoitetaan kahden päivän aikana yli 1 000 yläkoulun 9.-luokkalaista ja heidän opettajansa.

Tunnin kestävän kierroksen aikana nuoret tutustuvat eri pisteillä toimijoihin, jotka voivat omalta osaltaan antaa heille tukea eri elämäntilanteissa. Nuoret saavat vinkkejä mielen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.

Mukana tapahtumassa on parikymmentä toimijaa.

Voimavarastossa vinkkaamme seuraavia kirjoja

KUOLEMA JA SURU JA YKSINÄISYYS

Aalto, Anne-Maija: Syvään veteen
Äidin kuoleman jälkeen Taikan on rakennettava elämänsä uudelleen vieraassa kaupungissa.

Behm, Jukka: Pehmolelutyttö
Yksinäinen Emiliä myy aikaansa tuntemattomille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä.

Downham, Jenny: Ennen kuin kuolen
Tessa tietää kuolevansa leukemiaan. Hän päättää elää.

Green, John: Kaikki viimeiset sanat
Päivä jolloin suojattua elämää elänyt 16-vuotias Miles menee sisäoppilaitokseen muuttaa kaiken. Oliko hänellä edes elämää ennen sitä vaiko vain pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin? Nähtyään Alaskan, joka on Milesin maailman kaunein tyttö, ei tämä muuta näekään.

Lähteenmäki, Laura: Nutcase
Saimin maailma muuttuu kertaheitolla, kun isoveli Juho muuttaa pois kotoa. Elämä maaseudulla vanhempien kanssa on ankeaa ja tyttö pakenee yksinäisyyttä nettiin.

Rannela, Terhi: Taivaan tuuliin
Auraa kiusataan rankasti alakoulussa, ja yläasteelle siirtyessään hän on jo täynnä patoutunutta vihaa. Aurasta kasvaa syrjäänvetäytyvä, yksinäinen ja varsin ihmisvihamielinen tyttö.

Schuurman, Nora: Auringonkukkatalvi
Äidin kuolema teki viikonloppuisästä kokopäiväisän.

Thydell, Johanna: Katon kokoinen tähtitaivas
Jenna tuntee jääneensä yksin, kun mummokin antaa kaiken huomion syöpään sairastuneelle tyttärelleen.

Tiainen, Marja-Leena: Khao Lakin sydämet
Tsunami vei Emman perheen vuosia sitten. On aika päästä eteenpäin.

Tiainen, Marja-Leena: Poistui kotoaan
Hannan perhe ja koko elämä järkkyy, kun pikkuveli katoaa.

Tihinen, Mimmu: Sokerista, kukkasista
Eräänä päivänä Mintun kaksoissisar katoaa.

KIUSAAMINEN JA VÄKIVALTA

Aho: Henry: Arvet
Romaani kiusatuista ja siitä, miten kiusaaminen voi johtaa syvään pahoinvointiin ja itsetuhoisiin ajatuksiin.

Asher, Jay: Kolmetoista syytä
Kaksi viikkoa Hannahin itsemurhan jälkeen 16-vuotiaan Clayn oven taakse ilmestyy laatikollinen kasetteja, joilla Hannah kertoo karun tarinan kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän voimasta.

Lähteenmäki, Laura: Iskelmiä
“Etkö sä tiedä, että rakkaudesta se hevonenkin potkii, Samuli jurottaa. - Sitä paitsi   noihan ovat pikkujuttuja. Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä.” Tarina parisuhdeväkivallasta.

Paretskoi, Jyri: K15
Huumoria, suoraa puhetta, erilaisuutta, ystävyyttä.Ronista salaa kuvattu video leviää netissä ja aiheuttaa, paitsi kiusaamisaallon, myös kansainvälisen sensaation, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Rainbow, Rowell: Eleanor & Park
Millaista on, kun kaiken mustan keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni. Miltä ensirakkaus tuntuu, miten syviin vesiin se vie.

Rannela, Terhi: Taivaan tuuliin
Auraa kiusataan rankasti alakoulussa, ja yläasteelle siirtyessään hän on jo täynnä patoutunutta vihaa. Hänestä kasvaa ahdistunut nuori nainen, joka etsii esikuviaan vahvoista naisista ja terroristeista.

Russo, Meredith: Tyttösi sun  
Sukupuolensa korjannut Amanda vaihtaa koulukiusaamisen vuoksi kotikaupunkia ja koulua. Uudessa koulussa hän aikoo pitää taustansa salassa.

Schiefauer, Jessica: Ester & Isak
Sinä kesänä heidän rakkaustarinansa tahriintuu, hiipuu ja syntyy uudelleen. Sinä kesänä rannalla pahoinpidellään kuoliaaksi poika.

ULKONÄKÖPAINEET

Kuronen, Kirsti: Piruettiystävyys
Elli Puumalainen on intohimoinen ballerina ja hyvä oikeastaan kaikessa. Ellin kaveri Doris on kuitenkin tytön mielestä aina aavistuksen taitavampi, laihempi ja täydellisempi. Elli haluaa olla kuin Doris. Tarina perfektionismista ja ulkonäköpaineista.

Murphy, Julie: Dumplin - isosti tai ei ollenkaan
16-vuotias Will on lihava nuori nainen. Ei “isokokoinen” tai “muodokas”, vaan reilusti lihava. Eikä se haittaa häntä ollenkaan. Kun koulun komein poika ihastuu Williin ja tunteet ovat molemminpuoleiset, asiat mutkistuvat. Kehopositiivisuus.

Niemi, Mikael: Aivot pellolle
16-vuotiaan nimettömän päähenkilön maailmantuskaa, ihastumista, ulkonäköpaineita ja erilaisuuden tuntemusta.

SEKSUAALISUUS JA SEKSUAALINEN KALTOINKOHTELU

Albertalli, Becky: Minä, Simon, homo sapiens
Simon on homo eikä suinkaan sinut itsensä kanssa. Hän ei halua tulla kaapista. Tilanne on vaarassa muuttua, kun salainen ihastus uhkaa paljastua koko koululle. Sympaattinen tarina 16-vuotiaasta Simonista, jonka elämä menee uusiksi.

Behm, Jukka: Pehmolelutyttö  
Yksinäinen Emiliä myy aikaansa tuntemattomille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä

Hulkko, Johanna: K18
Aksu on nuori mies, joka seurustelee ihanan Marian kanssa ja he opettelevat seksiä yhdessä. Ohut ja mehevä kirja nuoresta rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja luottamuksesta.

Lempinen, Marja-Leena: Punainen lumme
Hänen sisällään asuu kylmääkin kylmempi kivi, jonka sinne istutti aikuinen mies, jonka suu maistui tervaleijonalta ja tupakalta ja joka halusi muutakin kuin pidellä kädestä – vaikka väkisin.

Paretskoi, Jyri: K15
Ronista salaa kuvattu video leviää netissä ja aiheuttaa, paitsi kiusaamisaallon, myös kansainvälisen sensaation, jonka jälkeen mikään ei ole kuin ennen.

Schiefauer, Jessica: Pojat
Millaista on olla 14-vuotias tyttö lapsuuden ja aikuisuuden ristipaineessa? Ystävykset Mimi, Kim ja Bella maistavat salaperäisen kukan mettä, joka muuttaa heidät hetkellisesti pojiksi.

Simukka, Salla: Kun enkelit katsovat muualle
Yläkouluikäinen Kirsikka on aina tiennyt olevansa lesbo. Hän ihastuu luokkakaveriinsa ja tytöt ystävystyvät. Uskaltaako Kirsikka tunnustaa tunteensa?

Uskali, Maria: Hopeanorsu
Jonna ja hänen kolme luokkatoveriaan ovat verivalan vannoneita ystävyksiä, jotka jakavat keskenään kaiken. On kuitenkin jotain, mikä kukaan ei tiedä. Lupaathan ettet kerro tästä. Kenellekään!

Vuorela, Seita: Lumi
Kertomus kahdesta iranilaistaustaisesta nuoresta, jotka sopeutuvat hyvin eri tavoin uuteen kotimaahansa Suomeen. Tasapainottelu kahden kulttuurin välillä on haastavaa ja yrittäessään tutustua valtakulttuuriin edustajiin, joutuu toinen väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

SUKUPUOLI

Björk, Marja: Poika
Tarina siitä, miten biologisesti tytöksi syntyneestä Makesta kasvaa ihan tavallinen nuori mies.

Kolu, Siri: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Tyttöjen jutut eivät ikinä ole kiinnostaneet, vaan Peetu on aina halunnut olla kuin isoveli. “Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.”

Russo, Meredith: Tyttösi sun
Sukupuolensa korjannut Amanda vaihtaa koulukiusaamisen vuoksi kotikaupunkia ja koulua. Uudessa koulussa hän aikoo pitää taustansa salassa.

Schiefauer, Jessica: Pojat
Millaista on olla 14-vuotias tyttö lapsuuden ja aikuisuuden ristipaineessa? Ystävykset Mimi, Kim ja Bella maistavat salaperäisen kukan mettä, joka muuttaa heidät hetkellisesti pojiksi.

MIELENTERVEYS

Bourne, Holly: Oonko ihan normaali?
16-vuotias Evie sairastaa pakko-oireista häiriötä. Hän haluaisi ennen muuta olla “normaali” ja elää kuten muut samanikäiset nuoret. Mitä enemmän Evie yrittää olla kuin muut sitä vimmaisemmin oireet pitävät otteessaan. Salaisuuden taakka on lopulta tytölle liikaa.

Green, John: Kilpikonnan kuorella
Lukiolaistyttö Aza kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. Hän yrittää selvittää ihastuksensa miljonääri-isän katoamista, vaikka ahdistus kalvaa.

Kinsella, Sophie: Kadonnut: Audrey
Audreya ahdistaa pelkkä ajatuskin, että pitäisi mennä kouluun. Tai ulos. Tai puhua kenellekään. Aurinkolasiensa piilosta matka takaisin maailmaan on vaikeampi kuin muut tajuavat.

Lempinen, Marja-Leena: Mustaa lunta
Hanne ei halua mennä viikonlopuiksi kotiin, kun äiti rähjää ja isä alkaa kadota kokonaan. Perheen rakoilu hajoaa lopulta itsemurhaan, jonka suru on musertava.

Lempinen, Marja-Leena: Punainen lumme
Hyväksikäytön haavat ovat syvät ja paraneminen hidas. Lopulta kun mieli on liian väsynyt, Ella päätyy nuorten kriisikeskukseen, sairaalaan, jossa hidas parantumisprosessi voi alkaa. Sairaalassa hän tutustuu Joonataniin, jolla on samanlaisia kokemuksia.

Sumanen, Nadja: Rambo
Yksinhuoltajaäiti on vakavasti masentunut ja adhd varjostaa pojan koulunkäyntiä. Kesäloma on edessä ja kaverit pakenevat lomalaitumille kuka minnekin. Tuhoon tuomittu mökkireissu sukulaisten luokse saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun mökille ilmestyy hyvän perheen hemmoteltu tytär Liina.

Vuoristo, Sari: Kesä rosvon kanssa
Emmin paras ystävä Saara muuttuu oudoksi ja päätyy lopulta yrittämään itsemurhaa. Emmi kohtaa vaikeita tunteita miettiessään saako hän olla onnellinen ja nauttia, kun paras ystävä ei jaksa elää.

PERHE JA PERHEENJÄSEN SAIRASTAA

Creech, Sharon: Kulje kaksi kuuta
Salin äiti on jättänyt perheen jokin aika sitten, ja isä haluaa pois muistojen keskeltä. Sal ja hänen ystävänsä ryhtyvät salapoliisityöhön ja saavatkin lopulta selville Salin äidin ahdistavan nuoruudensalaisuuden.

Haddon, Mark: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Christopher on tavattoman lahjakas matematiikassa ja avaruus kiehtoo häntä, mutta muiden ihmisten tunteet ja ajatukset ovat hänelle lähes käsittämättömiä. Kaikki muuttuu, kun hänelle selviää, ettei äiti kuollutkaan sydänkohtaukseen.

Ness, Patrick: Hirviön kutsu
Conorin äiti sairastaa parantumatonta syöpää ja päivät kuluvat kuin sumussa. Öisin hirviömäinen marjakuusi alkaa vierailla Conorin luona ja kertoa tälle outoja tarinoita. Kaikista riipaisevimman tarinan joutuu kuitenkin kertomaan Conor itse.

Rannela, Terhi: Läpi yön
Alkoholisoituneet vanhemmat tekevät nuoren tytön elämästä tuskaa, päiväkirja on ainoa pakopaikka perhehelvetistä.

Sonnenblick, Jordan: Kuumetta, kipinää ja rumpusooloja
Kun Stevenin pikkuveli sairastuu leukemiaan, haluaa hän auttaa vanhempiaan pitämään perheen kasassa.

SUOSIO

Birchall, Katy: IT-girl
14-vuotiaan Annan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hänen isänsä löytää uuden naisystävän; joka onkin kuuluisa elokuvatähti! Mikä on tärkeintä, suosio vai ystävyys? Erittäin hauska kirja.

Oliver, Lauren: Kuin viimeistä päivää
Kupidonpäivän juhlat saavat koko koulun sekaisin! Suosittu tyttö Samantha järjestää ystävineen pilan koulun inhokille ja käynnistää samalla kohtalokkaan tapahtumasarjan. Vaikuttava tarina siitä, miten pienillä teoilla voi olla yllättäviä seurauksia.

Petander, Nina: Pläts!
Antiinaa ärsyttää kun Petronellan elämä on niin helppoa ja täydellistä. Kun tytöt tutustuvat, alkaakin paljastua että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Spinelli, Jerry: Tähtityttö
Kun Tähtityttö saapuu Mican yläasteelle, hän lumoaa kaikki. Mutta kuherruskuukausi päättyy pian. Tähtityttö on muiden mielestä liian erilainen. Se on suuri synti, josta rangaistaan yksin jättämisellä.

ROMANER PÅ SVENSKA

DÖD, SORG OCH ENSAMHET

Downham, Jenny: Innan jag dör
Tessa vet att hon kommer att dö i leukemi. Hon väljer att leva.

Green, John: Efter Alaska
Att flytta till en internatskola i Alabama förändrar Miles liv totalt. Plötsligt får han vänner, dras med på äventyr och träffar den fantastiska Alaska. Men samtidigt har nedräkningen till den värsta dagen i hans liv börjat. 

Modig, Karl: Döden är inget skämt
Josef, självutnämnd komiker utan en aning om vad han håller på med. Gillar du skämt om deprimerade storasystrar och döden levererade av en omogen 19-åring? Då har du kommit rätt. 

Nilsson, Johanna: Om hundra dagar ska jag dö så satans vackert att du vill följa med
Sju personer får mail av den okända Ikaros och lösenordet till hans blogg. I den berättar han om sina planer att ta livet av sig. Två personer följer med bloggen, båda med olika motiv. Men hittar de Ikaros förrän det är för sent?

Thydell, Johanna: I taket lyser stjärnorna
Döden. Ensamförsörjande mor insjuknar i cancer.

MOBBNING OCH VÅLD

Backman, Fredrik: Björnstad 
Vad betyder hockey för en stad som balanserar på gränsen till bortglömdhet, för en tränare som släpat hem sin familj för att rädda sin ungdomsklubb, för ett juniorlag som kan bli bäst? Bara allt. 
 

Schiefauer, Jessica: När hundarna kommer
På våren inleds en häftig romans mellan Ester och Isak, en romans som verkar ödesbestämd och som är bortom vett och sans. Men så misshandlas en ung pojke till döds vid en sjö och inget blir sig likt i det lilla samhället. 
 

SEXUALITET OCH KÖNSIDENTITET

Albertalli, Becky: Bara tre ord 
Simon är 16 år och gay. Den enda som vet det, som han vill att ska veta det, är hans anonyma nätflirt Blue. Men inte så länge till… 

Russo, Meredith: Om jag var din tjej 
Amanda har flyttat till sin pappa i en småstad i amerikanska södern för att komma undan från mobbingen och gå färdigt high school. Men för att allt inte ska bli som förut måste Amanda kunna hålla en stor hemlighet. 

Schiefauer, Jessica: Pojkarna
Bella, Momo och Kim är 14 år och bästa vänner. På gränsen mellan flicka och ung kvinna känner de sig fångade i glasbur. Men allt kommer snart att förändras tack vare en magisk växt. 
 

Walldén, Yrsa: Allt jag inte sa 
Tänk att flytta till en helt ny stad utan att känna en enda människa. Tänk att börja på högskola och plugga manusskrivande för tv och film. Och tänk att möta Dena, ditt livs kärlek, som verkar känna precis som du men som har en pojkvän. 

SEXSUELLA TRAKASSERIER

Asher, Jay: Tretton skäl varför 
När Clay Jensen får ett paket med tretton kassettband skickade till sig vill han till en början inte ha något med dem att göra. Banden kommer nämligen från Hanna Baker. Hanna som är död, som tagit livet av sig. 

Chbosky, Stephen: Wallflower  
Huvudpersonen Charlie berättar i brevform om hur han upplever sitt första år i highschool. Han är en udda iakttagare som kämpar med sin första förälskelse och med att få kompisar och verkligen delta i sociala sammanhang. Men samtidigt är det någonting som är fel.  

Nissen, Ulla M.: De kommer ändå inte tro mig 
Efter det som hände på den föräldrafria festen blir Elsas liv aldrig som förr. Kommer hon någonsin att känna sig normal igen eller är hon dömd till ett liv av ångest och skam? 


MENTAL HÄLSA

Bjärbo, Lisa: Inuti huvudet är jag kul 
Livs hela existens har just vänt upp och ner i och med en stor flytt till mitten av ingenting. Hur ska hon kunna anpassa sig till sitt nya gymnasium, hon som aldrig har kunnat tala med folk och definitivt inte få vänner? 

Green, John: Sköldpaddor hela vägen ner 
När Aza Holmes bästa vän Daisy drog med henne i jakten på en förrymd miljardär trodde Aza inte att hon kunde vara till nytta. När det visar sig att Aza faktiskt känner miljardärens son Davis ser Daisy möjligheter medan Aza måste möta sina rädslor. 

Honeyman, Gail: Eleanor Oliphant mår alldeles utmärkt 
Eleanor Oliphant har gjort det enkelt för sig. Hon klär sig i likadana kläder varje dag, äter samma mat till lunch och veckoslutet firar hon med fryst pizza och två flaskor vodka. Eleanor Oliphant mår bra, alldeles utmärkt faktiskt. Inget saknas i hennes inrutade och välplanerade liv. Förutom ibland precis allt. 

Kinsella, Sophie: Var är Audrey? 
Efter det som hände på skolgården, när de där tjejerna nej vi behöver inte gå in på det, men det var kulmen på en lång tids mobbing, och efter det kommer Audrey Turner aldrig att gå tillbaka till skolan igen. Helst aldrig ens utanför dörren. 

Niven, Jennifer: Som stjärnor i natten 
Ända sedan hennes syster dog i en trafikolycka har Violets liv varit skevt. När hon lär känna Finch öppnas dörren till något nytt. En tillvaro där allt är möjligt som rymmer den djupaste sorgen och den största kärleken. Men samtidigt som Violets värld växer, börjar Finchs värld krympa 
 

FAMILJEN

Jägerfeld, Jenny: Jag är ju så jävla easy going 
Med en deprimerad pappa och en konstnärssjäl till mamma faller det på Joanna själv att fixa fram pengar till sin adhd-medicin. Men hur ska hon få tag på tillräckligt med pengar tillräckligt snabbt? 

Ness, Patrick: Sju minuter över midnatt: en roman
Självförverkligande, sjukdom, förlust, mödrar.

SJÄLVKÄNNEDOM OCH SJÄLVKÄNSLA

Thydell, Johanna: Ursäkta att man vill bli lite älskad
Mänskliga relationer, misslyckande, självkänsla, dejting.

MÄNSKLIGA RELATIONER

Bengtsson, Elin: Ormbunkslandet 
När Margit kliver av tåget på Malmö centralstation har hon ingen aning om vart hon ska ta vägen. Hon vet bara att det är omöjligt att stanna kvar hemma, i tystnaden efter Mika. Mika som lämnade henne på högen av dynor i redskapsförrådet och sa att de måste komma ifrån varandra. För att det förbjudna mellan dem, som ingen får veta om, måste få ett slut. 

Johansson, Emma: Papperssjälar 
Emilia är inte så peppad på livet längre. Hon har inte varit det sen den där dagen förra våren när Theresia blev påkörd av tåget. Men varför påverkar det Emilia så mycket? 

Laestadius, Ann-Helén: Tio över ett 
Maja kan inte sova. Hon vill, men hon kan inte. Varje natt ställer hon klockan på tio över ett. Vem ska annars väcka mamma, pappa och lillasyster när huset rasar ner i gruvhålet? 

Rowell, Rainbow: Fangirl 
Tvillingarna Wren och Cath ska börja på college. Wren är den utåtriktade som vill festa. Cath är mer osäker inför allt det nya. Hon ägnar mycket tid att skriva fanfiction om karaktären Simon Snow. Men så träffar hon Levi som inte lämnar henne ifred. 

Thomas, Angie: The Hate U Give 
Sextonåriga Starr Carter lever i två världar: den fattiga förorten där hon bor och den fina privatskolan inne i stan. Ingenstans kan hon vara hela sig själv – i orten måste hon tona ner sina ambitioner och i skolan måste hon tona ner sin attityd och sitt sätt att prata. Hennes tillvaro krossas när hon blir ensamt vittne till hur polisen skjuter ihjäl hennes barndomsvän. 

Teksti: Aila Kaunisvaara
Kuva: Wikimedia