3 x Amen
En enää muista, mikä lopulta sai minut kuuntelemaan Mikko Joensuun albumin Amen 1 Spotifyn kautta. Olin kyllä lukenut kehuja, mutta noin lähtökohtaisesti ajatus meikäläisestä hyvin ei-uskonnollisesta ihmisestä kuuntelemassa levyllistä ”hengellistä pohdintaa” oli epätodennäköinen toteutumaan. Ehkä olin tuolloin jo tietoinen siitä, että Amen 2 kuvaa uskosta luopumista ja päätin siksi kokeilla. Joka tapauksessa kuuntelin levyn ennen kuin Teosto palkitsi Joensuun trilogian kaksi ensimmäistä osaa (muistan ihmetelleeni, mikä kiire raadilla oli, eikö olisi kannattanut odottaa se kolmaskin ulos ja palkita vasta sitten – ihmettelen edelleen). Oli miten oli, näillä alkujorinoilla ei ole sinänsä mitään merkitystä, kunhan selittelen itselleni.
Amen 1 yllätti minut täysin. Olin kuvitellut ryhtyväni kuuntelemaan suomenkielistä gospelia ja ehkä jotkut karvat olivat hitusen koholla, ihan varmuuden vuoksi. Huomasinkin kuuntelevani hyvin omintakeisesti rakennettua globaalia juurimusiikkia englanniksi. Seuraavaksi huomasin hyräileväni mukana, varma merkki jonkin osumisesta kohdallani nappiin. Rehellisesti myönnän, etten edes yrittänyt kuunnella sanoja, kuten en pahemmin ole tehnyt vuoden 1963 jälkeen (eikä Spotify näytä laulujen sanoja, mitä yllättävän vähän paheksutaan, jos olen oikein ymmärtänyt). Paketti oli toimiva ja kiinnostava ihan siitä riippumatta, mistä Mikko Joensuu lauloi tai mistä ei. (Tiedän, että monille tällainen tekstiä dissaava asenne on käsittämätön, pahoittelen sitä, mutta en peru.)
Amen 1 koskettaa minua musiikillisesti, koska sen mukana on helppo musisoida itsekin. Joensuun musiikki on periaatteessa hyvin yksinkertaista ja yllätyksiä kaihtavaa. Siinä on kuitenkin jotain samaa kuin Leonard Cohenilla, joka on tehnyt ennätyksen siinä, miten vähistä aineksista voi rakentaa tarttuvan laulun. Tuon tuostakin on tunne, että laulu on tuttu, vaikka se ei voi mitenkään olla. Minusta tämä on Joensuun tapauksessa voima, ei heikkous. Hän uskaltaa käyttää tuttuja keinoja ja onnistuu silti löytämään oman äänen. Tätä kai Teostossakin ymmärrettiin arvostaa, jos arvailla saa.
Albumin päättävä Valley of Gold on erinomainen näyte siitä, miten pienestä tehdään kaunista ja vaikuttavaa. Aiemmilla raidoilla isoksikin paisunut U2-tyylinen säestys on pelkistynyt sinne juurille, kirjaimellisesti. Juuri näin on hyvä päättää albumi, jonka teksteissä Jumala vielä esiintyy tärkeänä päähenkilönä.
Amen 2 tavallaan jatkaa keskeltä ykkösalbumia, mutta selvästi uusin eväin. Kosketinsoittimien matto on tavattoman paksu, mitään mummonmökin linttaan käveltyä räsymattoa tämä ei ole. Puheet saavat nyt jäädä vähemmälle, pitkät ja progemaisesti kehitellyt äänimaisemat puhuvat sanoja tehokkaammin – näin itsestäni ainakin tuntuu. Joensuu ehkä yrittää vielä kerran palata yksinkertaiseen ilmaisuun, mutta myös Golden Age of the Lowland karkaa otteesta ja sulautuu ympäristöönsä. Albumin päättävä I Gave You All on mitä ilmeisimmin syntynyt samaan aikaan kuin Amen 3:n materiaali, niin saumattomasti siitä voi siirtyä trilogian päätökseen, joka kykenee taas yllättämään kuulijansa.
Amen 3 tarjoaa entistä pidempiä sävellyksiä. Mikko Joensuu lienee huomannut, ettei hänellä ole mitään kiirettä asiansa kertomisessa. Aikaa on ja sitä on oltavakin, tämä ei ole lähelläkään normaalia Top 20 -tavaraa. Pitkät minimalistiset sävellykset eivät aukea yhtä helposti kuin trilogian alkupuolella, näitten substanssi koostuu yhtä paljon hetkestä kuin ikuisuudesta. Levyn päättävä Pearly Gates liittyy nimensä puolesta uskonnollisten odotusten maailmaan ja voin hyvin kuvitella, että tätä kuuntelemalla voi kuvitella taivaiden aukeavan tai jotain vielä hurjempaa. Jumalastaan luopunut Joensuu ehkä vilkuttaa ystävällisesti vielä yhden kerran.
Vaikka olen kuunnellut kaikki kolme albumia läpi useamman kerran, en ole varsinaisesti kyllästynyt eli voin mainiosti palata niihin myöhemminkin. On tosin sanottava, että jonkinlaisesta soundillisesta yksitotisuudesta Joensuun levyt hiukan kärsivät. Ei siksi, että tuossa soundissa sinänsä olisi mitään vikaa. Kuuntelija nyt vaan aina välillä kaipaa vaihtelua myös tällaisissa asioissa. Voin silti ymmärtää, että joku pitää juuri tätä johdonmukaista tunnelmaa hienona juttuna. Be my guest!
En ole ennen tämän pienen tekstin kirjoittamista halunnut lukea juttuja, joissa pyritään avaamaan Joensuun tekstejä tai joissa hän itse niistä kertoo. Sävellysten nimet eivät herätä minussa tarvetta paneutua teksteihin syvemmälle, enkä tunne olevani siihen velvollinenkaan, vaikka tietysti Mikko Joensuulle ja monille kuuntelijoille ne ovat yhtä tärkeitä kuin musiikki. Minusta teksti, joka kaipaa musiikin tukea, ei ole valmis ja musiikki, joka ei toimi ilman tekstiä, ei toimi muutenkaan. Yksi asia minua kuitenkin kiinnosti niin paljon, että etsin luettavaksi Joensuun oman selityksen sille, että hän laulaa englanniksi, ei suomeksi.
Ylen uutisille 18.12.2016 antamassaan haastattelussa Joensuu toteaa, että ” (…) lyriikat, jotka ovat luontevia englanniksi olisivat todennäköisesti todella korneja suomeksi. Uskoon liittyvät teemat ovat paljon lähempänä englantia puhuvien maiden populaarikulttuuria. Luontevuus, jolla uskonnollisia kielikuvia käytetään, ehkä pitää sen jumalapuolen etäämpänä ja tunne on se, joka välittyy. Jos laulaisin suomeksi, voisi Jumala korostua liikaa.” Selitys on uskottava, siihen on uskottava ja Joensuu on uskottava. Helmiäisporteista tai Kultalaaksosta laulava ei nyt vaan olisi uskottava.
Mikko Joensuu HelMet-kokoelmassa:
Amen 1
Amen 2
Amen 3
Joensuu 1685
Aamenet tarjoaa meille Svart Records, mutta edellinen levy eli yhtyeen Joensuu 1685 samanniminen albumi vuodelta 2008 on Bone Voyagen kustantama.
Teksti: Heikki Poroila
*****************
Suomalaisen musiikkikirjastotyön grand old man Heikki Poroila käsittelee juttusarjassaan musiikkia eri näkökulmista.
Sarjan aiemmat osat:
Ei ihan tavallinen suomalainen säveltäjä
: Fridrich Bruk (20.3.2017)
Erkki Melartinin elämäntyö kansien välissä
(15.2.2017)
Retuperältä kajastaa ja kajahtaa taas
(16.1.2017)
Islantilaista melankoliaa
: Ólafur Arnalds (10.11.2016)
Hyvää musikkia, mutta vaikea luokitella
: Karuna: Tuulispää (13.9.2016)
Onnistuu se ilman kitaraakin
: Tom Odell (28.7.2016)
Jazz from Zappa
: Geoff Wills: Zappa and jazz : did it really smell funny, Frank (21.7.2016)
Esiin pianon takaa
: Timo Alakotila & piano (14.7.2016)
Äänitepiratismi: liian lyhyt oppimäärä
: Stephen Witt: How music got free (7.7.2016)
Pelkistettyä musiikkitodellisuutta
: Henrik Schwarz & Tokyo Secret Orchestra: Instruments (1.7.2016)
Ennen kuulematonta Melartinia
: Traumgesicht, Marjatta, Sininen helmi (6.6.2016)
Blackmore's Night
: Ritchie Blackmoren uusimmat seikkailut (28.4.2016)
Tryffelihymnin perässä
: The Peärls Before Swïne Experience: Swïne Live! (23.3.2016)
Uutta ikivanhaa Zappaa
: Frank Zappa: 200 Motels The Suites (19.2.2016)
Sinä ihana, sensitiva Jean Sibelius!
Päiväkirja 1909-1944 (4.2.2016)
Kaustinen meets Pekka Pohjola
: Juha Kujanpään Kivenpyörittäjä ja Kultasiipi (25.1.2016)