Fanfare Ciocarlia -yhtye vuonna 2017

Romanimusiikkia Euroopasta

Suomalaista romanikulttuuritarjontaa täydentää pikakatsaus myös muihin ympäri Eurooppaa kehittyneisiin mustalaismusiikkityyleihin.

Intiasta Balkanin suunnalle päätyneet romanit yhdistivät vuosisatojen aikana vaikutteita ottomaanien ja janitsaarien armeijoiden marssimusiikista ja erikoistuivat kaikenlaisten juhlatilaisuuksien tärkeimmiksi viihdyttäjiksi.

Serbian maaseudulla Gučan pikkukylässä on järjestetty 1970-luvulta lähtien torvimusiikkifestivaali, jonka suosio lähti valtavaan nousuun Emir Kusturican elokuvien eksoottisten musiikkiesitysten myötä. Nykyään Gučaan kokoontuu vuosittain lähes 300 000 torvibailauksen fanaattista ystävää seuraamaan, miten Balkanin romanibändit ottavat mittaa serbien omista, yhtä omistautuneista orkestareista.

Makedoniasta ponnisti pippurinen mustalaislaulajatar Esma Redžepova, joka nimitettiin vuonna 1976 Intian ensimmäisillä kansainvälisillä romanimusiikin festivaaleilla koko maailman mustalaisten kuningattareksi. Humanitaarisen aktivisminsa ja romanikulttuurin edistämistyönsä ansiosta Esma oli ehdolla jopa kahdesti Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Hänen enkelimäinen äänensä oli kuuluisa siitä, että se sai raavaat äijäkuuntelijatkin itkemään vuolaasti.

Romanian puolella yhtyeet kuten Taraf De Haïdouks nousivat 90-luvulla kansainvälisen ”World Music” -skenen suosikeiksi. Lisäksi täysin pimennosta, niin pienestä mustalaiskylästä, ettei sitä ollut kommunismin aikana merkitty edes karttoihin, löytyi pitkäikäinen torviorkesteri nimeltä Fanfare Ciocărlia (kuvassa), joka sai tottuneenkin yleisön leuat loksahtelemaan hurjalla live-soitollaan kaikkialla. Euroopan-kiertueidensa tienesteillä yhtyeen jäsenet pystyivät yhdistämään kotikylänsä ensimmäistä kertaa sähköverkkoon.  

Etenkin Saksa on ollut hedelmällistä maaperää 2000-luvun romanimusiikin menestykselle, ja siellä Shantelin ja Robert Sokon kaltaiset DJ:t ovat luoneet kokonaisen klubbauskulttuurin yhdistelemällä mustalaistorvilevyjä elektronisiin rytmeihin ”Balkan Beats” -konseptin alla. Helsingissäkin skenelle omistautunut Balkan Fever -klubi on pyörinyt menestyksekkäästi jo toistakymmentä vuotta eri ravintoloissa ja saleissa.

Ympäri Välimeren rantoja levittäytyneen romanimusiikin tunnetuksi tekemisessä on ollut suuri rooli ranskalaisen ohjaajan Tony Gatlifin elämänmakuisilla elokuvilla kuten Latcho Drom ja Vengo. Niissä pääsee tutustumaan myös Iberian niemimaan romanimusiikkiin.

Andalusiassa, maurihistoriansa ansiosta Espanjan itämaisimmalla alueella, syntynyt flamenco kehittyi monen kulttuurin sulautumana, mutta etenkin romanien osuus on ollut merkittävä. Vuosisatojen vaino katolisen inkvisition ajoista lähtien on antanut dramaattista pohjaa laulunaiheille, mutta 1850-luvulta lähtien flamenco-kulttuuri on kukoistanut. Siitäkin huolimatta, että Francon diktatuurin aikana sitä yritettiin siloittaa pinnallisemmaksi turistishowksi.

Romaniesittäjistä Sabicasin ja Carlos Montoyan kaltaiset kitaravirtuoosit ja laulajat kuten Niña de los Peines nousivat alansa legendoiksi, minkä jälkeen esimerkiksi Manolo Caracol ja Lola Flores nostivat flamencon suosiota laajempaankin valtavirtaan. 1970- ja 80-luvuilla genren mullisti raspiääninen, traaginen Camarón.

Ohjaaja Carlos Sauran elokuvat Veren häät ja Carmen nostivat flamencon profiilia ulkomailla huomattavasti. Uuden vuosituhannen isoimpiin romaniflamenconimiin kuuluu laulaja Diego el Cigala.

1950-luvulla Espanjan romanit kehittivät kuubalaisesta rumbamusiikista oman, kevyemmän version, jota alettiin kutsua Rumba Gitanaksi tai Flamenco Rumbaksi. Iskelmällisemmästä tyylistä tuli todella suosittu, ja 60-luvulla Peretin ja Dolores Vargasin kaltaiset laulajat ylsivät poplistojen kärkeen. Fuusiohuuma jatkui 70-luvulla, kun esimerkiksi madridilaisten romanisiskosten Las Grecas -duo (ei löydy Helmetistä) valjastettiin suosituksi flamenco-rockiksi. Mainstream-suosion huipentumana kansainvälisesti voitaneen pitää ranskalaista Gipsy Kings -yhtyettä (35 viitettä Helmetissä).

Sittemmin romanimusiikkia on yhdistelty luontevasti melkeinpä jokaiseen populääriin genreen, jopa punkiin (newyorkilainen Gogol Bordello, jonka jäsenet ovat siirtolaisia Itä-Euroopasta) ja rapiin (Gypsy.CZ, joka ylsi jopa Euroviisuihin edustamaan Tshekkiä vuonna 2009). Kulttuurivaikutteiden leviämisen arviointi on kääntynyt nykymielipideilmastossa jo niin päin, että kun Espanjan suurin uusi poptähti Rosalía nousi tänä vuonna kansainvälisestikin pinnalle andalusialaista romanikulttuuria katu-uskottavasti ja/tai hipstermäisesti kierrättävällä Malamente-videolla, häntä valtaväestön edustajana syytettiin kulttuurisesta omimisesta – etenkin valtaväestön medioissa.

Romanikulttuurissa ja sen liepeillä eletään siis jännittäviä aikoja!

Teksti: Kari Heikonen, Pasilan kirjasto

Kuva: Wikimedia Commons / Joergens.mi CC BY-SA 3.0