Helmet-lukuhaaste 2016

Helmet-lukuhaaste 2016

Kirjan vuoden lukuhaasteen suosion innoittamana halusimme jatkaa lukijoiden haastamista. Siksi olemme laatineet vuodelle 2016 uuden lukuhaasteen, joka kantaa nimeä Helmet-lukuhaaste 2016. Viimevuotiseen tapaan myös vuoden 2016 lukuhaaste koostuu 50 erilaisesta tavasta valita uutta luettavaa.

Lista on laadittu lukuhaasteeseen osallistuneilta lukijoilta ja kirjastojen henkilökunnalta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Tavoitteena on sopivassa suhteessa antaa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää. Lukuhaaste on avoin kutsu kirjallisuuteen ihan kaikille - tartu sinäkin siis lukuhaasteeseen!

Viisi avainta onnistuneeseen lukuhaasteeseen:

1. Kuka tahansa saa osallistua
Vaikka haasteen nimi onkin Helmet-lukuhaaste Helmet-kirjastojen mukaan, voi kuka tahansa innokas lukija ottaa siihen osaa ja on tervetullut mukaan keskusteluun. Vuonna 2015 esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjasto otti myös osaa haasteeseen ihastuttavilla kirjavinkeillään.

2. Lukuhaaste on stressitön haaste
Kun tartut lukuhaasteeseen, muista, että sen tarkoitus on ainoastaan lisätä lukemisen iloa. Lue niin monta kirjaa, kuin ehdit, valitse vain ohuita kirjoja tai hylkää vaikka koko haaste, jos siltä tuntuu. Lukuhaastetta ei myöskään tarvitse suorittaa listan mukaisessa järjestyksessä vaan lukuinnostus saa johdatella lukujärjestystä.

3. Jokainen osallistuu omalla tyylillään
Haluatko ruksia listalta monta kohtaa samalla kirjalla? Haluatko ohittaa jonkin kohdan, koska se ei lainkaan inspiroi? Yritätkö kuitata mahdollisimman monet kohdat pelkillä dekkareilla? Kaikki tämä on sallittua! Helmet-lukuhaaste haluaa antaa inspiraatiota, mutta sinä saat itse päättää, millä säännöillä siihen osallistut.

4.  Jaettu lukuilo on moninkertainen
Lukuhaasteeseen on hauskaa osallistua yhdessä muiden kanssa. Innosta ystäväsi mukaan tai liity mukaan lukuhaasteen Facebook-ryhmään, niin pääset keskustelemaan ihanimmista, kamalimmista ja yllättävimmistä lukuelämyksistä vuoden varrella. 

5. Apua on aina saatavilla
Etkö tiedä, mistä löytyisi sopiva kirja johonkin haastekohtaan? Ei hätää, apu on lähellä! Suuntaa lähikirjastoosi tai lukuhaasteen Facebook-ryhmään ja kirjaston henkilökunta sekä muut lukijat auttavat sinut eteenpään. Lisäksi valmiita vinkkejä voi etsiä verkosta esimerkiksi Helmet-verkkokirjaston Vinkit-sivulta tai kaunokirjallisuuspalvelu Kirjasammosta

Iloista lukuvuotta 2016!

Helmet-lukuhaaste:

  1. Ruuasta kertova kirja
  2. Matkakertomus
  3. Kirjassa rakastutaan
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman
  6. Kirjastosta kertova kirja
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja 
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  11. Sarjakuvakirja
  12. Näytelmä
  13. Kirjan nimi on kysymys
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
  17. Kirjassa juhlitaan
  18. Lastenkirja
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
  25. Kirjassa on yli 500 sivua
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja
  30. Viihteellinen kirja
  31. Olympialaisista kertova kirja
  32. Kirjassa on myrsky
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  34. Keskustelua herättänyt kirja
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  44. Kirjassa joku kuolee
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Tulostettava versio lukuhaasteesta.

Lukuhaasteen Facebook-ryhmä

Kirjavinkkejä lukuhaasteeseen

Vuoden 2015 lukuhaaste: Kirjan vuoden lukuhaaste

Läsutmaning på svenska: Helmets läsutmaning 2016

Reading challenge in English: Helmet reading challenge 2016

Литературный вызов по-русски: Литературный вызов HelMet 2016

Teksti: Riikka Utriainen, Espoonlahden kirjastot
Kuva: Hernán Piñera / Flickr   CC BY-SA 2.0