Kolme lasta pulkkailee Töölön kirjaston edustalla.

Kuuden kirjaston aukiolo pitenee vuoden alusta

Itäkeskuksen, Kontulan, Pasilan, Rikhardinkadun, Töölön ja Vuosaaren kirjastot aukeavat 2.1.2018 lähtien arkisin jo klo 8.00. Kallion kirjasto liittyy joukkoon, kun se avataan helmikuussa remontin jäljiltä. Kyseessä on vuoden kestävä kokeilu. 

Itäkeskuksen, Kontulan, Pasilan, Rikhardinkadun, Töölön ja Vuosaaren kirjastot avaavat 2.1.2018 lähtien ovensa maanantaista perjantaihin jo kello 8.00 aiemman kello 9.00 sijaan. Aamutuimaan kello 8–10 kirjastojen tilat ja aineistot ovat asiakkaiden itsepalvelukäytössä. Myös lainaus, palautus ja varausten nouto onnistuvat tuolloin itsepalveluna.

Vaikka henkilökuntaa on paikalla, se keskittyy aamun ensi tunteina hoitamaan aineistoon liittyviä logistisia tehtäviä. Asiakkaita henkilökunta palvelee kello 10 alkaen sulkemiseen asti.

Kun Kallion kirjasto avaa ovensa remontin jäljiltä helmikuussa, myös sinne pääsee maanantaista perjantaihin jo kello 8.00 alkaen.

Kyseessä on vuoden 2018 loppuun asti kestävä kokeilu.

– Avaamalla ovet aiemmin haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden käyttää kirjastojen tiloja ja aineistoa entistä paremmin, valottaa kokeilun taustoja palveluesimies Sami Jyläs Vuosaaren kirjastosta.

– Tällä järjestelyllä takaamme paremmin myös sen, että henkilökuntaa on enemmän paikalla silloin, kun asiakkaita on eniten.

Ensi vuoden lopussa päätetään asiakaspalautteen perusteella, jatkuuko pidennetty aukiolo myös vuonna 2019.

– Asiakaspalaute on meille ensisijaisen tärkeää palveluiden kehittämisessä. Se ratkaisee paljon tässäkin asiassa, painottaa Jyläs.

Kaikkien kirjastojen aukioloajat 2.1.2018 lähtien löytyvät osoitteesta www.helmet.fi