Tikkurilan_kisakatsomo

Penkkiurheile kirjaston Kisakatsomossa

Tikkurilan kirjastossa kokeillaan, kuinka penkkiurheilu onnistuu kirjastotiloissa. Kisakatsomo on Tikkurilan kirjaston uusin sisältöpalvelu, jossa kirjaston asiakkaat voivat katsoa Ruutu+ -urheilukanavien ohjelmaa yhdessä muiden kirjastonkäyttäjien kanssa. Tämä yhteisöllinen kisakatsomo toimii vuoden 2018 loppuun. 

Miksi urheilua pitäisi katsoa kirjastossa? 

Kisakatsomon ideoinut palveluesimies Ville Karinen vastaa: "Urheilun katsominen yhdessä on paitsi viihdyttävää myös yhteisöllisyyttä vahvistavaa tekemistä. Ja, samoin kuin karaoke-harrastajille, haluamme tarjota myös urheilusta kiinnostuneille päihteettömän ja turvallisen tilan, johon kuka tahansa voi tulla katsomaan urheilua yhdessä muiden kanssa. Monien urheilulähetysten katsominen on  siirtynyt maksullisille kanaville ja maksutta otteluita on voinut käydä katsomassa vain baareissa." 

Tikkurilan kirjastossa voikin katsoa live-lähetyksiä ja otteluiden tallenteita milloin tahansa kirjaston aukioloaikoina. Lähetyksiä katsotaan musiikkiosaston avoimessa tilassa olevasta 86" jättitelevisiosta. Asiakkaiden varaamina katseluaikoina käytetään langattomia kuulokkeita, jotta katselu ei häiritse kirjaston muita asiakkaita. Jättitelevisiota käytetään jatkossa myös lasten elokuvanäytöksissä ja pelitapahtumissa. 

Tapahtumia tulossa 

Palvelun ohjelmavalikoimaan kuuluvat Jääkiekon Liiga, Veikkausliiga, Eurooppa-liiga, NBA, MM-ralli, Rallicross, Superpesis, Salibandyliiga, Lentopallon Mestaruusliiga ja lentopallon Mestarien liiga sekä Vaahteraliiga. Kiinnostavimpien otteluiden yhteyteen järjestetään myös Kisakatsomo-tapahtumia. Katso Tikkurilan kirjaston tapahtumat. 

Voit varata Kisakatsomon myös omaan käyttöösi kirjaston aukioloaikoina. Varaukset tehdään musiikki- ja mediaosaston asiakaspalvelussa tai puhelimitse numerosta 043 8250 963.  

Kuva: Dani Rönnqvist