Kirjailija Riina Katajavuori studiokuvassa

Riina Katajavuori: Kulttuurista riippumatta haluamme lapsillemme hyvän elinympäristön

Kirjailija Riina Katajavuori kyläili lähes 20:ssä eri maista Suomeen tulleessa perheessä ja huomasi, että muiden kulttuurien jännittävyys karisee, kun ihmisiin tutustuu. Katajavuori haastattelee Monikielisen kirjaston vieraana apulaispormestari Nasima Razmyaria Maailma kylässä -tapahtumassa 27.5.2018.

Kirjailija ja runoilija Riina Katajavuori kävi tyttärensä Vellamon ja kuvittaja Salla Savolaisen kanssa kylässä pääkaupunkiseudulla 18 perheen luona. Kyläreissuista syntyi kirja Mennään jo naapuriin, jossa näkyy, millaista on arki eri maista Suomeen saapuneissa perheissä.

Katajavuori ja Savolainen huomioitiin heti kirjan ilmestyttyä esimerkiksi Ylen Kirjojen Suomi -sarjoissa, joissa Mennään jo naapuriin nimettiin vuoden 2017 kirjaksi. Mennään jo naapuriin oli myös Runeberg Junior -ehdokkaana.

Mennään jo naapuriin sai alkunsa jo vuosia sitten, kun monikulttuurisuusläänintaiteilija Outi Korhonen ehdotti aihetta Katajavuorelle ja Savolaiselle.

– Oma tyttäreni Vellamo oli silloin päiväkoti-ikäinen, ja ajattelin, että kirja täytyy toteuttaa niin kauan kuin Vellamo on vielä pieni lapsi. Vellamo oli lopulta 7-vuotias, kun aloitimme, ja 9-vuotias, kun lopetimme.

Kirjan perheet ovat saapuneet Suomeen kaikilta muilta mantereilta paitsi Australiasta. Mukaan haluttiin etenkin Suomen lähialueet sekä maita, joista on tullut Suomeen paljon ihmisiä, kuten Somalia ja Irak.

Ihmisten kotiin ei voi noin vain mennä juttelemaan, eivätkä kirjan tekijätkään menneet summamutikassa rimputtelemaan naapureiden ovikelloja. Perheitä etsittiin muun muassa järjestöjen ja tuttavien kautta.

– Kirjassa näkyy yhteydenotoista vain jäävuoren huippu. Kaikki tututkaan eivät aina lähteneet mukaan. Lisäksi oli pakko valikoida perheitä senkin perusteella, että meillä on yhteinen kieli, sillä meillä ei ollut mukana tulkkia.

Kolmikko vietti kodeissa aikaa useita tunteja, ja heidät otettiin aina lämpimästi vastaan. Joidenkin perheiden kanssa syntyi pysyvä ystävyyssuhde.

– En ole kovin sosiaalinen ja ekstrovertti ihminen, joten juttelemisen aloittaminen ei ollut mitenkään helppoa. Meillä oli Sallan kanssa strategiana, että emme ota selvää maasta etukäteen vaan menemme tilanteeseen lapsen intuitiolla ja otamme ne asiat muistiin, mitkä sieltä luontevasti irtoavat. Yksi perhe ei kuitenkaan edusta koko maata. Meille ilmeni, kuinka samanlaisia ihmiset ovat ja kuinka samanlaisia asioita kaikissa lapsiperheissä tehdään.

Kirjallisuus voi lisätä ymmärrystä

Riina Katajavuoren lapsuudessa muualta Suomeen muuttanut oli vielä harvinainen näky. Aikuisena työ on vienyt häntä ympäri maailmaa ja tutustuttanut muihin kansoihin.

– Asun Käpylässä, ja siellä on aika vähän mahdollisuuksia eri kulttuurien kohtaamiselle. Siellä on enemmän sosioekonomista vaihtelua kuin kuvitellaan, mutta aika vähän maahanmuuttajia. Runoilijana olen matkustanut pitkin maailmaa kirjallisuusfestivaaleilla ja kohdannut eri kansallisuuksia. Minulla on sukulaisia Skotlannissa ja Unkarissa. Olen 14-vuotiaasta asti käynyt Skotlannissa, ja monikulttuurinen serkkuni on käynyt täällä. Olen myös kääntänyt syyrialaisia runoja englannin kielestä suomeksi ja oppinut runojen kautta paljon muslimeista.

Mitä mieltä kirjailija on: voiko kirjallisuudella lisätä vuorovaikutusta ja ymmärrystä eri kulttuurien välillä? Oppiiko toisesta kulttuurista lukemalla kaunokirjallisuutta?

– Varmasti oppii. Käänsin vuonna 2014 Parnassoon syyrialaissyntyisen Amir Darwishin runon Muslimien (ja muslimeiksi oletettujen) anteeksipyyntö ihmiskunnalle. Kirjailija pyytää siinä anteeksi kaikkia niitä hyviä asioita, joita islam on maailmalle aiheuttanut, algebrasta ja Alhambran palatsista falafeliin. Niitä asioita oli pitkä lista. Runo on hauska mutta myös silmiä avaava. Toki kirjallisuus voi olla myös järkyttävää, ja se voi joskus vahvistaa omia ennakkokäsityksiä.

Amir Darwishin runon voi lukea englanniksi täältä ja suomeksi Parnassosta 1/2015, s. 56-57.

8 asiaa, jotka Riina Katajavuori oppi kirjaa tehdessään:

1. Suomen kielellä kannattaa aina aloittaa kenen kanssa tahansa. Kävimme perheessä, jonka isä oli Iranista ja äiti Islannista. Isä oli tullut seitsemänvuotiaana Suomeen. Puhuin hänelle erehdyksessä englantia, mutta hän puhuikin täydellistä suomea. Muualta tulleille ei ole paljon mahdollisuuksia suomen kielen harjoitteluun. Syyrialaisperhe kertoi, että heillä ei ole mitään muuta tilaisuutta puhua suomea kuin suomen kurssi.

2. Oli yllättävää kuulla, että suomalaisia kehutaan ystävällisyydestä. Syyrialaisperhe kertoi, että ihmiset ovat heille aina ystävällisiä, hymyilevät bussipysäkillä ja tervehtivät. Mietin, johtuuko se siitä, että heillä on niin ihanat lapset ja he eivät ole ihan nuoria. Nuoret miehet saavat ehkä osakseen enemmän epäluuloa, vanhemmat perheelliset eivät vaikuta suomalaisista niin vaarallisilta. Myös intialaisperhe kertoi, että aina kun he pyytävät apua vaikkapa metrossa, heitä neuvotaan ja heille ollaan niin ystävällisiä, että se hyvittää tätä pimeyttä. Myös äitiyspakkausta ja turvallisuutta kehuttiin. Kyllä Suomea hiukan kritisoitiinkin, esimerkiksi ilmapiirin koventumisesta.

3. Opin myös, että jos arabikodissa kehuu ruokaa, saa lähteä ruokakassien kanssa kotiin. Vieraanvaraisuus yllätti. Usein mitä köyhemmästä maasta perhe oli tullut, sitä vieraanvaraisempia oltiin.

4. Kaikille meille yhteistä kulttuurista riippumatta on halu saada lapsille mahdollisimman hyvä elinympäristö ja koulutus.

5. Monessa perheessä meiltä kysyttiin neuvoa käytännön asioissa, esimerkiksi mihin voi viedä rikkinäisen telkkarin, mitä tarkoittaa lyhenne ”ti” tai missä voi harrastaa kulttuuria lasten kanssa. Ilmeisesti on tosi vaikea saada tietoa tai tulla alttiiksi sille. Koko kirjastokonseptikin voi olla muualta tulleelle vieras, voiko sinne mennä, jos ei ole passia, maksaako se, onko siellä kaikki suomeksi, keneltä voi kysyä neuvoa. Koko sana kirjasto voi olla käsittämätön, jos tulee kulttuurista, jossa ei ole samanlaista laitosta. Onhan suomalainen kirjastolaitos Euroopankin mittakaavassa poikkeuksellinen.

6. Jokainen ihminen on otettu siitä, että hänen tarinansa kuullaan. Monesti minusta tuntui, että olimme ensimmäiset kantasuomalaiset, jotka olivat vierailleet perheessä ja kuunnelleet heidän tarinansa.

7. Isoin juttu tapahtui huomaamatta: totuin muihin kulttuureihin. Enää en ajattele, että on ekstrajännittävää tavata toisesta kulttuurista peräisin oleva ihminen. Kun uskaltaa puhua, löytyy yhteisiä naurunaiheita. Vierauden pelko vähenee, kun kuulee pieniä yksityiskohtia ja tarinoita.

8. Vierailtuani irakilaisperheessä opin käyttämään mausteena sumakkia.

Riina Katajavuori suosittelee:

Teosten nimissä olevista linkeistä voit varata teoksen Helmet-haussa. Linkit avautuvat uudelle sivustolle.

Nikolai Gogolin nuoruudentyö, lyhyt romaani Taras Bulba (1835). Kirjassa on valtavasti eri kansoja, jotka kaikki tappelevat keskenään. Kaikkia eri ryhmiä soimataan: turkkilaiset ovat tuollaisia, tataarit tällaisia ja kasakat tuollaisia. Kirja on räävitön mutta se lisää ymmärrystä ja osoittaa, että tämä nykymeno ei ole mitään uutta. Aina on vaellettu rajojen yli, aina on sodittu ja aina on oltu naurettavia ja samalla muka kovin herooisia.

Leo Tolstoin pienoisromaani Hadži Murat (1912, kirjoitettu 1902–1904) avasi minulle Tsetsenian sotaa niin että ymmärsin, mistä siinä on kysymys. 

Satu Taskinen: Lapset (2017). Wieniin sijoittuva yhdenpäivänromaani, jonka tarina kerrotaan opettaja Navidin sisäisenä puheena. 

Tuomas Milonoff & Riku Rantala: Madventures, Mad Manners. Seikkailijan etiketti -opas maailman tapoihin (2012). Madventures-kaksikko kertoo kokemusperäisesti, miten maailmalla pärjää.

Ranya ElRamly: Auringon asema (2008). Egyptiläismiehen ja suomalaisnaisen rakkaustarina heidän tyttärensä kertomana.

Houda Benyamina: Divines (2016). Ranskalais-qatarilainen elokuva. Tietoa ei ehkä aina pidä ojentaa aivan tarjottimella. Tämä elokuva kertoo ranskalaisten, eri kulttuureista tulleiden tyttöjen ystävyydestä. Heidän uskontojaan käsitellään siinä sivussa.

  • Riina Katajavuori on helsinkiläinen kirjailija ja runoilija. Katajavuoren uusimmassa runokokoelmassa Maailma tuulenkaatama (Tammi 2018) pohditaan muun muassa ihmisten vaellusta maasta, paikasta ja kulttuurista toiseen niin 1700-luvun löytöretkien aikaan kuin tänä päivänä.
  • Katajavuori haastattelee apulaispormestari Nasima Razmyaria Maailma kylässä -tapahtumassa Monikielisen kirjaston vieraana 27.5.2018. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Katajavuori ja Razmyar keskustelevat kirjaston merkityksestä vieraskielisen väestön kotoutumisessa ja oman äidinkielisen aineiston saatavuudessa. Razmyar kertoo omakohtaisia kokemuksia siitä, mikä merkitys kirjastoilla on ollut hänelle uuteen kotimaahan muuton jälkeen, ja pohtii, millä keinoin maahanmuuttajataustaisia nuoria saataisiin innostettua kirjastojen käyttäjiksi.
  • Monikielinen kirjasto osallistuu Maailma kylässä -festivaaleille näytteilleasettajana yhteistyössä Helsingin kaupunginkirjaston Skidi-kirjastoauton kanssa. Monikielinen kirjasto tarjoaa kaikille Suomessa asuville vieraskielisille kirjallisuutta noin 80 kielellä. Suurimmat kokoelmat ovat arabia, kiina, somali ja persia. Kokoelmissa on yli 21 000 kirjaa, elokuvia, musiikkia, äänikirjoja ja aikakausilehtiä.
  • Lasten kuvitusnäyttely Mennään jo naapuriin on nähtävillä Espoon Karatalossa 3.–28.5., Espoon Järvenperän Pikku-Aurorassa 1.11.–2.12. ja Malmitalolla 24.1.–16.2.2019. Näyttelyssä on Monikielisestä kirjastosta kirjoja kaikilla niillä kielillä, joita kuvissa olevien perheiden kodeissa puhutaan.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Tammi / Pertti Nisonen 

Monikielinen kirjasto

Monikielinen kirjasto ja Skidi Maailma kylässä -festivaalilla