Tietokirjailija Elina Lappalainen

Elina Lappalaisen lainavinkit

Tietokirjailija, toimittaja Elina Lappalainen totesi, että kirjallisuuden mielikuva ruoantuotannosta on jäänyt menneille vuosikymmenille. Hän teki lapsille kirjan, jossa kerrotaan, mistä ruoka on peräisin.

  • Elina Lappalainen, Talouselämä-lehden taloustoimittaja ja tietokirjailija, Lukukeskuksen hallituksen jäsen
  • Tuotanto: Syötäväksi kasvatetut -tietokirja voitti vuonna 2012 Tieto-Finlandian ja Kanava-tunnustuspalkinnon
  • Ajankohtaista: Julkaissut toukokuussa 2015 lapsille suunnatun tietokirjan Nakki lautasella. Elokuussa ilmestyy suomalaisesta peliteollisuudesta kertova tietokirja Pelien valtakunta.
  • Suhteeni kirjastoon: "Olin lapsena ja nuorena kirjaston palveluiden intohimoinen kuluttaja. Olin aivan fanaattinen lukija ja lainasin kylällä käyneestä kirjastoautosta hyllyllisen kerralla. Kirjastoauton sedät ja tädit tiesivät makuni ja varasivat minulle valmiiksi luettavaa. Tällä hetkellä olen intohimoinen kirjakauppojen kuluttaja. Lapsen kanssa käymme edelleen usein lähikirjastossamme Sellossa, jossa on ihana lastenosasto. Tiedän, millainen merkitys lukemisella on identiteetin ja minuuden rakentumiselle ja yleissivistykselle."

Toimittaja ja kirjailija Elina Lappalainen tiesi jo lapsena tavallista enemmän siitä, mistä lautasella oleva ruoka on peräisin.

– Asuimme Pohjois-Savossa, ja naapurissamme oli sedän maitotila, jolla hän kasvatti myös lihakarjaa. Oli normaalia, että keittiössä paloitellaan naudan takaneljännestä tai nyljetään rusakkoa.

Paljon myöhemmin Lappalainen toimi Helsingin Sanomissa maatalous- ja elintarviketoimittajan sijaisena ja tajusi, että kaikilla muilla ei ollut läheskään yhtä läheinen suhde siihen, mistä ruoka tulee. Juttusarjojen kirjoittaminen poiki idean kirjaksi Syötäväksi kasvatetut, joka voitti vuonna 2012 Tieto-Finlandian.

Lappalaiselle oli hyvin pian selvää, että hän kirjoittaa aiheesta myös lastenkirjan.  Moni ruoantuotantoon liittyvä asia on lapsille vieras, eikä moni ole tullut edes ajatelleeksi kytköstä elävän eläimen ja lautasen sisällön välillä.

– Moni lapsi on käynyt katsomassa eläimiä lähinnä kotieläinpihalla, ja mielikuvat ovat peräisin sieltä tai perinteisistä lastenkirjoista, joissa on romantisoituja Mummo Ankan maatiloja. Myös koulukirjoissa on hämmentävän heikko taso ja esimerkiksi kuvia lähinnä yksinäisistä possuista ulkoaitauksessa.

Lapset mukana kirjan teossa

Lappalaisella oli mukana kirjan valmistelussa espoolaisia koululaisia. Hän kävi lasten ja kuvittaja Christel Rönnsin kanssa maatiloilla ja tallensi lasten kommentteja ja kysymyksiä. Rönns kuvasi vierailuja piirroskuvituksen pohjaksi.

– Työtapani on havainnoiva. Tuntui vaikealta keksiä omasta päästään esimerkiksi sitä, miten lapset reagoivat nähdessään häkkikanalan. Kirjan dialogi on syntynyt lasten aidoista kommenteista.

Lappalainen on seurannut aihetta määrätietoisesti jo vuosia ja keskustellut elänlääkärien, tuottajien, aktivistien ja teollisuuden edustajien kanssa. Tätä kirjaa varten syntyi vielä uusia tiedon tarpeita.

– Lastenkirjaa varten jouduin selvittämään, kuinka monta kertaa lehmä röyhtäisee päivässä. Löysin tutkijan, joka on videoinut lehmän märehdintää ja laskenut senkin – röyhtäisyjä kertyy päivässä 500!

Johtopäätökset jäävät perheille

Nakki lautasella on suunnattu yli 7-vuotiaille, mutta Elina on lukenut sitä myös omalle 1-vuotiaalleen.

– Kukin valitsee itse lapsen ikäkauden mukaan, miten kirjaa lukee omassa perheessään, siitä voi vaikka vain osoitella kuvia. Johtopäätökset ja moraaliset tulkinnat jätän perheille itselleen.

Lappalainen toteaa, että monessa lapsiperheen ruokapöydässä keskustellaan siitä, miksi kaverin perheessä syödään eri tavalla kuin omassa. Kysymyksiin ruoasta ei ole aina helppo vastata.

– En pidä siitä, että asioita kaunistellaan. Osa vanhemmista valehtelee lapsille helpottaakseen tilannetta ruokapöydässä. Minusta lasten kanssa kannattaa käydä kehitystasolle sopivia keskusteluja ruoan alkuperästä ja opettaa siten vastuulliseen kuluttamiseen.

Kirjassa on tehty tiettyjä linjavalintoja. Esimerkiksi häkkikanaloissa vierailtiin, koska ne ovat volyymiltaan suurin tuotantotapa. Toisaalta kaikkea ei lastenkirjassa kerrota: kirjassa vasikoiden sarvien alut polttaa eläinlääkäri puudutuksen jälkeen, mutta kaikilla tiloilla ei näin toimita. 

Lappalainen itse on kodin ulkopuolella kasvissyöjä, mutta kotioloissa syö myös lihaa.

– Jos voin itse valita raaka-aineet ja tiedän, mistä ne ovat peräisin, syön toisinaan myös luomulihaa. Minulla on pari tuttua maatilaa, joilta tilaan lihan.

Elina Lappalaisen lainavinkit

Elina Lappalainen valitsi neljä itselleen rakasta lastenkirjaa.

Christel Rönns: Perin erikoinen muna

Perin erikoinen muna kertoo lapsiperheestä, joka lomailee rannalla ja löytää munan. Munasta putkahtaa heidän elämäänsä jotain jännittävää. Kirja kuvaa hienosti lasten leikkejä ja ihmetystä, ja siinä on lämminhenkinen ja hauska kuvitus. Christel Rönns on tehnyt kuvituksen yli 60 lastenkirjaan, ja hänen jälkensä on tuttu monille lapsiperheille.

Katerina Janouch, kuvitus Mervi Lindman: Mistä on pienet vauvat tehty

Tämän kirjan kummityttöni haluaa aina itselleen luettavan, kun hän tulee meille kylään. Kirjassa on suloisella tavalla kerrottu peruskysymys, joka kiinnostaa kaikkia lapsia. Ihana kuvitus ja ihanaa kieltä. Hyvä esimerkki tietokirjasta, jossa käsitellään taitavasti vaikeaa aihetta.

Christina Björk, kuvitus Lena Andersson: Linnea maalarin puutarhassa

Tämä on oma lapsuuden suosikkini. Kirjassa Linnea vierailee ranskalaisen taiteilijan Claude Monet’n puutarhassa. Tästä syntyi rakkauteni Monet’n tauluihin. Kun toissa syksynä vierailin New Yorkin Metropolitan-taidemuseossa, minun oli pakko lähettää äidilleni selfie: nyt minäkin näin viimein Monet’n lummetaulut.

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Mestaritontun seikkailut on perinteinen satu, jossa on taikaa. Minut on nimetty satumaan kuninkaan tyttären Päivikin mukaan. Tämä on kotimainen satu kauneimmillaan, ja se kuuluu jo äitini lapsuuteen. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1919.

Teksti: Iina Soininen
Kuva: Sari Gustafsson/Tammi