Shelley Frankenstein vuoden1831 julkaisun kuvitusta

Inkognito − Nimettömät ja jokamies-hahmot kaunokirjallisuudessa

Tunnemme monet kaunokirjallisuuden kuuluisat henkilöhahmot nimeltä. Hahmot ovat mielessämme kuin oikeat tuttavat: Sinuhe egyptiläinen, Robinson Crusoe, Dorian Gray, Josef K, Sonja O, Emma Bovary, Elizabeth Bennet, Anna Karenina, Harry Potter… Tai sitten he edustavat meille jotain ihmistyyppiä: ”Tuo tyttö on viettelevä kuin Lolita.” ”Löytäisinpä rinnalleni oman Romeoni.” ”Pähkäilen kahden vaihtoehdon vaiheilla kuin Hamlet.” ”Harhailin ja seikkailin Odysseuksen tavoin.”

Kirjan nimeäminen henkilön mukaan kertoo heti, mikä teoksen kerronnassa on keskeistä: henkilöhahmo. Etunimi tekee henkilöstä realistisen ja antaa identiteetille viimeisen silauksen. Nimi voi olla jo vihje henkilöhahmon luonteesta tai kohtalosta.

Entä kun kirjan tai näytelmän päähenkilöllä ei olekaan nimeä? Nimetön henkilöhahmo voi tuoda meille esiin sen, että hahmo on aina ”pelkästään” ihmistä esittävä hahmo, vain tekstiä paperilla. Kuitenkin oikeista ihmisistä, ennen kaikkea julkisista ihmisistä, puhuminen saa myös usein fiktiivisen hahmon piirteitä. Johanna Tukiainen, Lady Gaga tai Mannerheim ovat julkiselta kuvaltaan lähes fiktiivisiä hahmoja.

Erisnimi ei ole aina oleellista henkilöhahmossa. Keskusteluun romaanin henkilöhahmoista vaikuttaa koko kulttuurimme ihmiskuva. Päättelemme niin hahmon kuin oikean ihmisen luonteen tämän puheesta ja toiminnasta, emme niinkään nimestä. 

Realismi oli 1800-luvun kirjallisuuden tyylisuunta, joka nosti henkilöhahmon keskeiseksi romaanissa. Henkilöhahmon nimi vaatii kuitenkin aina nimen antajan, joka viittaa kirjailijan rooliin. Sen takia eräät realismin jälkeisen modernismin ja postmodernismin kirjailijat kieltäytyivät antamasta hahmoilleen nimeä, sillä nimi määrittäisi hahmoa liikaa etukäteen. Näissä romaaneissa henkilöhahmot näyttävät luovan nimensä itse tai nimeäminen jätetään lukijan vastuulle.

Anonyymejä henkilöhahmoja on kuitenkin myös perinteisessä kaunokirjallisuudessa, ja oleellista tarinassa on usein se, miksi hahmojen henkilöllisyyttä ei paljasteta. Moderneissa kirjoissa nimettömän henkilöhahmon inhimillisyyskin usein kyseenalaistuu tai nimeämisestä itsestään tulee kirjan teema.

Joskus kirjan tarinaan osallistuva kertoja on nimetön, koska hän ei ole kirjassa yhtä oleellinen hahmo kuin dramaattisempi henkilö, josta hän kertoo. Nimetön henkilöhahmo voi viitata myös siihen, että kirjan tapahtumat ovat ihmisille yleisiä ja tarina ”se vanha tuttu”. Esimerkiksi tavallinen tarina voi kertoa siitä kun poika tapaa tytön tai kuinka joukosta poikkeavia sorretaan. Oleellista ei ole tarinan päähenkilön ainutlaatuinen identiteetti vaan samantyyppisen tarinan toistuvuus yhä uusien ihmisten elämässä. Kirjailija voi myös haluta näyttää tutusta tarinasta jotain uutta tai osoittaa, kuinka yleisiä tietyt −yleensä vaikeat − ihmiskohtalot ovat.

Kun minuus katoaa

Tragediassa tai selviytymistarinassa henkilön nimettömyys korostaa sitä, että yhteiskunnan ulkopuolelle jätetyltä henkilöhahmolta on viety ihmisarvo ja oikeus omaan minuuteen.

Yhden tuoreen esimerkin nimettömästä päähenkilöstä antaa parikymppisen esikoiskirjailijan Iida Rauman romaani Katoamisten kirja. YLEn Aamu-tv:n haastattelussa Iida kertoo, että hän mietti pitkään päähenkilönsä nimeämistä. Lopulta hänestä oli oleellista poistaa kirjan päähenkilöltä nimi, koska nimi edustaa omaa itseä ja minuutta. Koulukiusatulta päähenkilöltä on viety pois jotain omaa, sillä häntä on vahingoitettu ja rikottu. Ihmisellä on perustarve tulla hyväksytyksi ja kohdelluksi arvokkaana ihmisenä.

Iidan mukaan ihminen menettää jotain itsestään myös kun hän kadottaa itselleen tärkeän ihmisen, ja päähenkilö on kadottanut elämästään monia tärkeitä ihmisiä. Päähenkilön isä on puoli vuotta aikaisemmin kadonnut jälkiä jättämättä. Tarinassa pohditaan lisäksi sitä, että ihmisiä on vaarallista kohdella yksilöiden sijaan ryhminä, kuten maahanmuuttajina, naisina, vanhuksina tai homoseksuaaleina. Yleistäminen on väkivaltaa. Iidan romaani kertoo syrjäytymisestä: Siitä mitä koulukiusaaminen tekee uhreille ja huono kohtelu laitoksissa vanhuksille.

Kirjoja, joissa on nimetön päähenkilö

Iida Rauma: Katoamisten kirja
Rauma (s. 1984) ottaa tämän vuoden esikoiskirjassaan kantaa koulujen, terveyskeskusten ja vanhainkotien ovien takana tapahtuvaan arkiseen väkivaltaan. Nimetön kertoja on parikymppinen nainen, joka työskentelee vanhainkodissa ja asuu tyttöystävänsä Sofian kanssa. Takaumissa palataan ala-asteen viidenteen luokkaan, jota käydessä molemmat tytöt olivat koulukiusattuja.

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina
Berliiniläisen kirjailijan tänä vuonna suomennettu esikoistarina kertoo nimettömästä ja tahdottomasta 14-vuotiaasta tytöstä orpokodissa. Muodottoman isokasvuinen tyttö ei tunnu sopivan mihinkään muuhun kuin pilkan kohteeksi.

Elina Loisa: Julkeat
Vuoden 2010 esikoisromaanissa nimetön nuori naispuolinen kertoja viettelee heteronaisia ja kiristää sitten näiden aviomiehiltä rahaa. Yhdessä ystävänsä Maxin kanssa he miehittävät öiset kadut, baarit ja makuuhuoneet.

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Romaanin päähenkilö Rebecca Schwart syntyy laivalla vuonna 1936, saksalaisen juutalaisperheen paetessa Hitlerin vainoja Yhdysvaltoihin. Oikeaa nimeään Rebecca ei tiedä, ja naisen nimettömyydestä kasvaakin teoksen kantava teema.

Tuomas Vimma: Helsinki 12
Esikoisteos herätti ilmestyessään vuonna 2004 laajaa huomiota kuvauksellaan 1990-lopun pinnallisesta ja glamourista uusmediamaailmasta. Teoksen nimi viittaa kirjan tapahtumapaikkaan, Punavuoren kaupunginosaan.

Heidi Liehu: Rakkaus Pariisissa
Palkitun runoilijan Heidi Liehun esikoisromaani kertoo tavallisen tarinan rakastumisesta. Nimetön kertojanainen ihastuu tietokonealalla toimivaan ranskalaiseen mieheen. Miehelle rakastuminen on vain ohimenevä episodi, naiselle elämää suurempi kokemus.

Asko Sahlberg: Pimeän ääni, Hämärän jäljet ja Paluu pimeään
Paljon kehuttu 2000-luvun romaanitrilogia kertoo nimettömästä suomalaisesta miehestä, joka on sivullinen ja yksinäinen. Mies haluaa irti pikkuporvarillisuuden kahleista. Jokin vetää häntä varjoihin ja ihmisyyden katvealueille.

Michel Houellebecq: Halujen taistelukenttä
Romaanin päähenkilö on kolmekymppinen nimetön ranskalainen poikamies, joka työskentelee atk-suunnittelijana. Hän on kyllästynyt työhönsä ja seksielämäänsä eikä hänellä juuri ole ystäviä.

Truman Capote: Aamiainen Tiffanyllä
Audrey Hepburnin tähdittämä iki-ihana elokuva pohjautuu Capoten samannimiseen pienoisromaaniin vuodelta 1958. Kirjan kertoja on nimetön miespuolinen kirjailija, joka ihastuu uuteen naapuriinsa, New Yorkiin muuttaneeseen Holly Golightly –nimiseen nuoreen naiseen, joka yrittää päästä rikkaisiin naimisiin. Elokuvaversiossa kirjailijalla on nimi: Paul Varjak. Tarinan päähenkilö on silti selvästi Holly. Sekä pienoisromaanissa että elokuvassa Hollyllä on myös kissa, jolle hän ei halua antaa nimeä, koska ei halua omistaa ketään eikä mitään.

Jorma Korpela: Tohtori Finckelman: ihmiskurjan kertomus
Korpelan pääteos vuodelta 1952 on omalaatuinen, monisyinen ja ironinen romaani ihmisestä, joka kietoutuu omaan paholaismyyttiinsä. Nimetön minäkertoja on kuullut nuorena poikana maaseudulla tarinan tohtori Finckelmanista, pelottavasta puoskarista ja yli-ihmisestä.

Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies tyttö kuin tyttö
Kotimaisen romaanin uudistajan Vartion kirjassa tytöllä ja miehellä ei ole nimiä. Tarina on se tavallinen: Tytöllä ja miehellä on lyhyt suhde. Tyttö tulee raskaaksi, jolloin mies katoaa maisemista. Raskaana olevan naimattoman naisen asema on vaikea 1950-luvun ahdasmielisellä maaseudulla. Tyttö lähteekin piiaksi kaupunkiin.

Daphne du Maurier: Rebekka
Vuoden 1939 menestysromaanissa tarkastellaan voimakkaan miehen ja heikon naisen suhdetta. Nuori aviovaimo jää nimettömäksi ja kirjan keskiössä on hänen aviomiehensä edellinen vaimo, tapaturmaisesti kuollut Rebekka, jonka ylivertainen hahmo yhä hallitsee kartanon ihmisten elämää.

Fernando Pessoa: Anarkistipankkiiri
Portugalilainen klassikko on kirjoitettu jo vuonna 1922. Pamflettimaisen romaanin nimetön päähenkilö on rikas mies, joka on yllättäen pysynyt anarkistina, mutta pettynyt anarkistitovereidensa puutteisiin.

Mary Shelley: Frankenstein
Toisin kuin monet yleensä muistavat, tämän kuuluisan kauhutarinan hirviö on nimetön. Victor Frankenstein on hirviön luoneen tutkijan nimi. Hirviö on vapautunut romaanin rajoista ja jatkanut ”omaa elämäänsä” populaarikulttuurin hahmona.

Kirjoja, joissa seikkailee jokamies tai jokanainen

Nimetön päähenkilö voi olla hyvinkin persoonallinen ja moniulotteinen luomus, mutta jokamies on arkkityyppinen perushahmo. Lukijan on helppo samaistua jokamieheen, sillä hän on mahdollisimman tavallinen matti tai maija meikäläinen. Jokamies voi joutua mitä uskomattomimpiin seikkailuihin, mutta toisin kuin sankarille, jokamiehelle selviäminen on paljon vaikeampaa eikä hänellä yleensä ole erityistaitoja. Tämän henkilöhahmon nimi voi olla ihan vain Jokamies.

Nämäkin teokset voit lainata Helmet-kirjastoista!

Philip Roth: Jokamies
Juutalainen Roth on kuulunut Yhdysvaltojen kirjallisuuden kärkijoukkoon yli 50 vuotta. Jokamiehessä Rothin kirjallinen minä Nathan Zuckerman seikkailee ja kuolee.

Huugo Jalkanen: Jokamies
Jalkanen on suomentanut keskiaikaisen näytelmän, joka kertoo rikkaan miehen kuolemasta. Jokamies on tunnetuin englantilainen moraliteetti 1400-luvulta. Kuolema vaatii Jokamiestä näyttämään tilikirjan siitä, kuinka hän on käyttänyt elämänsä. Näytelmän mukaan ihmisen pitää käyttää henkiset lahjansa viisaasti, mutta Jokamies on tuhlannut ja hukannut lahjansa.

Péter Kárpáti: Jokanainen
Unkarilainen näytelmä Jokanainen (1993) on muunnelma yllämainitusta keskiaikaisesta englantilaisesta moraliteetista. Jokanainen kuvaa syöpään kuolevan, alipalkatun ja ylityöllistetyn päähenkilön Emman viimeistä päivää. Emma yrittää järjestellä sekä elämänsä että ihmissuhteensa kuntoon ennen kuoleman hetkeä. Päätepisteessä siintää pelkkä tyhjyys. Emman osa näyttäytyy jokaisen naisen osana.

Voltaire: Candide
Ranskalaisen Voltairen romaani on vuodelta 1759 ja kuvaa aikansa yhteiskuntaa satiiriseen tyyliin. Optimistinen jokamies Candide seikkailee ystäviensä kanssa ympäri maailmaa ja kokee matkallaan tuon ajan yhteiskunnan "ihanuuden".

10.8.2011. Elisa Helenius, Verkkokirjastoyksikkö