Ohuet klassikot 3/3

Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia

Oletpa lukutoukka tai lukuhaluton, tutustuminen maailmankirjallisuuden klassikkoteoksiin on aina suositeltavaa. Edes sivumäärä ei tule esteeksi, kun valitset jonkin aihepakettimme ohuista klassikoista.

Novelleja ja kertomuksia – Taatusti ohuita!

Henry James : Ruuvikierre (125 s, antologiassa Amerikkalaiset aaveet)

Nuori kotiopettajatar saa vastuulleen orvoksi jääneet sisarukset, Milesin ja Floran, ja muuttaa essexiläiseen maaseutukartanoon. Opettajatar arvaa asioiden olevan tiluksilla pahasti vialla, kun hän alkaa toistuvasti nähdä tuntemattomia, aaveenkaltaisia hahmoja. Mutta ovatko näyt todellisia vai naisen ylikuumenneen mielikuvituksen aikaansaannosta? Monitulkintainen kummitustarina on sovitettu niin oopperaksi kuin elokuvaksikin.

Franz Kafka: Muodonmuutos (86 s)

Prahalaiskirjailijan tunnetuin novelli kertoo kauppamatkustaja Gregor Samsasta, joka huomaa eräänä aamuna muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Muodonmuutoksen jälkeen Gregor murehtii ennen kaikkea sitä, kuinka hän selviää velvollisuuksistaan perheensä elättäjänä. Päinvastoin kuin tähän asti, Gregor on nyt itse riippuvainen lähimpiensä tuesta. Aika kuluu, ja Gregorista tulee yhä vähemmän toivottua seuraa. Kafkan on arveltu käsitelleen Muodonmuutoksessa omia pelkojaan. Kirjailija sairasti tuberkuloosia, ja sairaus teki hänet riippuvaiseksi muista.

Katherine Mansfield: Preludi(59 s)

Uusiseelantilaisen modernistikirjailijan tunnetuimpiin kuuluva novelli kuvaa Burnellin perheen muuttotouhuja. Yltäkylläisen maaseutuidyllin alla kytee ristiriitoja ja tukahdutettuja tunteita. Impressionistisesti kirjoittava Mansfield tavoittaa pienimmätkin tunnelmanmuutokset painavina mutta vähin sanoin. Preludissa hän sivuaa naiskysymystä ja tekee tarkkoja havaintoja perhesuhteista.

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (77 s)

Arvostettu, ikääntyvä kirjailija Aschenbach matkustaa Venetsiaan ja alkaa etäältä seurailla lomailevan puolalaisperheen kuvankaunista teini-ikäistä poikaa. Huhutaan kulkutautiepidemiasta, mutta Aschenbach on rakkautensa lumoissa ja jää Venetsiaan, joka voimakastunnelmaisessa novellissa näyttäytyy sekä upeana että kammottavana.

Guy de Maupassant: Rasvapallo (50 s, kokoelmassa Valitut novellit)

Realistisen novellin taitajan kenties tunnetuin teos on novelli Rasvapallo. Ranskan ja Preussin sodan aikana joukko monenlaista väkeä, aatelisia ja porvareita, joutuu matkustamaan samoissa vaunuissa. Mukana on myös Rasvapalloksi kutsuttu pullea prostituoitu. Isänmaallisen mutta hyväsydämisen Rasvapallon läsnäolo koituu koko matkan pelastukseksi, mutta millaisen kiitoksen hän matkakumppaneiltaan saakaan! Toinen kuuluisa novelli on Koru, jossa vaatimatonta syntyperää oleva kaunotar on joutunut tyytymään elämään pikkuvirkamiehen vaimona, mutta kokee elämänsä huippuhetken tanssiaisten keskipisteenä lainattu timanttikoru kaulallaan.

Mielenkiintoista on vertailla Maupassantin Korua Anton Tšehovin Anna kaulassa -novelliin kokoelmassa Suudelma ja muita novelleja, jossa samankaltainen lähtötilanne johtaa perin toisenlaiseen elämänmuutokseen. Psykologisen muotokuvan mestari ei tarvitse koskaan liikaa sanoja kokonaisen elämäntarinan kertomiseen.

Lue myös muut ohuet klassikot: ja Kansainvälistä

1.3.2010. Outi Rantanen & Niina Holm, Kallion kirjasto