Vauva katsoo äidin sylissä kuvakirjaa

Pienten lasten kanssa kirjastossa

Etsitkö kaupungista paikkaa, jonne voisi mennä vauvan tai pienen lapsen kanssa viettämään aikaa? Lapset ovat kirjastoon aina tervetulleita. Tässä kahdeksan syytä tulla kirjastoon.

1. Kirjastossa ei ole ostopakkoa, ja voit viipyä niin kauan kuin teille sopii. Kirjastoissa järjestetään erityisesti lapsille suunnattuja tapahtumia, mutta voitte tulla käymään muuten vain: oleskelemaan, rauhoittumaan tai etsimään luettavaa ja katsottavaa tai vaikka värittämään värityskuvia ja piirtelemään.

2. Kirjoihin tutustuvalle lapselle kirjasto on aarreaitta. Valikoimaa on vauvaikäisestä ylöspäin. Henkilökunta auttaa enemmän kuin mielellään kaikenikäisiä asiakkaita ja suosittelee juuri sinun lapsellesi sopivia kirjoja.

3. Useimmissa kirjastoissa on lapsille leikkipaikka, jossa on muutakin hypisteltävää kuin kirjoja. Tarjontaa on monen ikäisille. Vauvaa vanhemmille lapsille on esimerkiksi lautapelejä, joita koko perhe voi pelata yhdessä kirjastossa ja myös lainata kotiin. Joissakin kirjastoissa on käytettävissä tietokoneita tai tabletteja lapsia varten. Kirjastossa myös ne lapset, joiden kotona ei ole siihen mahdollisuutta, pääsevät tutustumaan erilaisiin medioihin, joiden sisältö on turvallista. Monilla koneilla on pelien lisäksi esimerkiksi piirto-ohjelmia. Tarjonta vaihtelee kirjastoittain.

4. Vauvan ääntelyä ei tarvitse jännittää. Kirjastossa ei ole pakko olla hiirenhiljaa, normaalit elämisen äänet kuuluvat asiaan. Useimmissa kirjastoissa on erikseen hiljainen tila keskittymistä ja rauhaa vaativia töitä varten.

5. Myös eväitä saa syödä ja syöttää, kunhan ei sotke. Joissakin kirjastoissa on jopa mikroaaltouuni, jossa voi lämmittää vauvalle ruokaa. Kysy omasta kirjastostasi, millaisia palveluita siellä on.

6. Kirjastot ovat yleensä esteettömiä, joten lastenvaunujen kanssa pääsee paikalle. Esteettömyyden voit tarkistaa oman kirjastosi verkkosivuilta.

7. Kirjastoissa on erityisesti lapsille suunnattuja tapahtumia. Kaikki tapahtumat ovat ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua, ellei niin erikseen mainita. Yleensä pienten lasten tapahtumat järjestetään keskellä päivää. Joissakin kirjastoissa on myös iltasatutuokioita. Kaikki lasten tapahtumat, esimerkiksi satutuokiot ja vauvaloruhetket, pehmoeläinten yöt ja elokuvanäytökset vauvojen kanssa liikkuville (Babykinot) löytyvät kirjaston tapahtumakalenterista ja Lapset-sivuilta. Vauvojen tapahtumat löytyvät täältä.

Jos omassa kirjastossasi ei järjestetä satutuokioita tai muita pienten tapahtumia, voit ehdottaa tapahtuman järjestämistä henkilökunnalle. Voit myös itse järjestää tapahtuman kirjastoon.  

8. Ihan pienikin lapsi saa oman kirjastokortin. Useimmiten kirjastokortti hankitaan, kun lapsi osaa jo vähän itse lukea, mutta kortin voi tehdä vauvallekin. 

Teksti: Iina Soininen ja Annu Peltoniemi 
Kuva: Helsingin kaupunginkirjasto 

Lue lisää:

Lue lapselle!

Satudiplomi houkuttelee yhteisiin lukuhetkiin