Toivoa kirjallisuudesta: Elisabeth Rehnin kirjasuositus
Tässä sarjassa tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa tai iloa omaan elämäänsä.
- Elisabeth Rehn, entinen kansanedustaja, puolustusministeri ja europarlamentaarikko, sekä ihmisoikeusraportoija. Lukuisia YK:n tehtäviä.
- Kirjallisuutta: Saska Snellmanin toimittama Kaikki on mahdollista – 90-luvun muistelmat ja Johanna Vesikallion Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä
- Ajankohtaista: Elisabeth Rehn valitsee vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan
- Suhteeni kirjastoon: "Lapsuuteni kirjasto Mäntsälässä opetti minut elinikäiseksi kirjastojen asiakkaaksi. Tämän päivän kirjastot tarjoavat niin paljon muutakin kuin kirjoja, varsinkin lapsille suunnattua toimintaa. Suomen kirjastoverkosto on hyvä esimerkki tasa-arvoisesta Suomesta: kirjallisuudesta nauttiminen on kaikkien oikeus ja jokaiselle mahdollista."
Elisabeth Rehnin valinta: Ulla-Lena Lundberg: Is (Jää). Suomennos Leena Vallisaari.
”Luin Ulla-Lena Lundbergin kirjan Is (suom. Jää) heti, kun se julkaistiin vuonna 2012. Kirjassa nuori pappispari tulee syrjäiselle luodolle pieni Sanna-tytär mukanaan ja kohtaa siellä sisäänpäin lämpiävän ilmapiirin: kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa tarinat. On viehättävää, että pappi on pehmeä ja romanttinen ja hänellä on aina paljon aikaa ihmisille, ja vaimo Mona on voimakas ja pitää käytännön asiat järjestyksessä ja lapset kurissa. Kovuuden alla hän on hyvin tunteikas. Monaa leimaa itsepäisyys: 'Minä en romahda muiden edessä.' Valitettavasti tunnistan tästä vähän itseäni. PIdän pään pystyssä ja voin itkeä myöhemmin koiran turkkiin, niin kuin Mona navetassa lehmilleen. Mona ei osoittanut heikkoutta. Kun hän oli menettämässä kaiken rakkaansa, hän ajatteli, että nyt täytyy kirnuta voi, koska pian ovat sukulaiset maukumassa nurkissa. Ehkä siinä on myös Myrskyluodon Maijan sisukkuutta, ettei anneta periksi.
Olin pettynyt, surullinen ja melkein vihoissani, kun kirjan viimeinen sivu oli luettu. Olisin halunnut tietää enemmän, ja se on kai merkki hyvästä kirjasta. Kaikki oli niin tuttua ja ymmärrettävää. Tunsin koko atmosfäärin, elämän kovuuden, ja kuitenkin mukana oli myös hyvin hehkuvaa, jopa seksuaalista rakkautta silloin, kun kirjan pastoripari uskalsi päästää irti rakkautensa.
Kirjan henkilögalleria on rikas ja vaihteleva. Se ei käsittele vain papin ja hänen vaimonsa elämää, vaan kaikkia muitakin pienessä kyläyhteisössä. Se on tuttua minulle omasta lapsuudestani. Isäni oli kunnanlääkäri 10 000 ihmiselle, ja kaikki saivat hänet aina kiinni. Opin näkemään ihmisten hädän, kun seurasimme isän työtä. Kun hän oli sairaskäynnillä, me jotka olimme kotona, jouduimme hoivaamaan niitä, jotka tulivat kotiimme illalla.
Monia meitä suomalaisia naisia monia yhdistävät Myrskyluodon Maijan ominaisuudet. Kun pikku tyttönä jouduin elämään läpi sodan, näin kotirintamanaisten voiman, kun rakkaat tulivat arkuissa kotiin ja kuitenkin kaikki piti hoitaa. Eivät vain lotat, vaan myös maatalousnaiset ja kaikki muut naiset pitivät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Kirjan Mona on vähän sellainen, joka kiristää hampaitaan ja toteaa, että nyt tehdään, tunteilu nurkkaan. Sitten itketään pimeässä.
Kirjassa kaikki voimakkaat tyypit ovat naishahmoja. Ulla-Lena Lundberg on erikoistunut siihen, että hän maalailee naiset hyvin voimakkaina. Esimerkiksi kaupanpitäjä Adele Bergman, joka on hyvin määrätietoinen nainen, ja lääkäri Irina, joka oli tullut rajan yli itänaapurista sodan aikana. Suomessa naiset ryhtyivät hyvin aikaisin töihin kodin ulkopuolella. Yhtenä tärkeänä asiana tasa-arvon edistymisessä oli, että jo hyvin kauan sitten viisaat miehet tekivät pakolliseksi, että Suomessa kaikkien on saatava opetusta riippumatta siitä, ovatko he tyttöjä tai köyhiä. Naiset osallistuivat myös ammattijärjestöihin hyvin aikaisin. Ilman minkäänlaisia sukupuolikiintiöitä ensimmäisissä vaaleissa vuonna 1907 valittiin 19 naista eduskuntaan. Olimme maanviljelysmaa, ja siinä emännän panos on yhtä tärkeä kuin isännän. Tämä kaikki pohjusti meille karussa ympäristössä tasa-arvoa. Se toteutuu kirjassa hyvin. Mitään vouhottamista kirjassa ei ole, on aivan luonnollista, että näin on. Kirjan kuvaus perustuu realismiin, ja oikeat ihmiset ovat olleet mallina. Ei ole ihme, että Tarja Halonen valitsi tämän kirjan Finlandia-voittajaksi. Hän varmasti tunnistaa paljon ominaisuuksia Monan hahmossa.
Kirjassa eletään jään ehdoilla. Kun jäitä ei ole, elämä on melko helppoa ja veneillä pystyy kulkemaan. On lempeää ja lämmintä. Kun jää tulee, se toisaalta helpottaa, sillä yleensä jää laskeutuu voimakkaana. Nämä kylät saarilla olivat huonossa asemassa, ja viljely oli luonnon armoilla. Ihastuin tähän kirjaan myös siksi, että mieheni ja perheeni kanssa meillä oli tapana veneillä kesäisin useita viikkoja. Kirjasta nauttii kaksinkertaisesti, kun tietää, mitkä olot merellä oikeasti ovat. Tuntee ne luodot ja minkälaisia ne maisemat voivat olla ja kuinka pirullista voi olla, kun myrsky tulee päälle.
1940-luvulla, kun sota oli päättynyt, meille Mäntsälään tuli valtavan paljon evakkoja Karjalasta. Kaikille oli pakko löytää asunnot. Minun perheessäni oli Porkkalan evakkoja, äidin veljen lapset. Vähän katkerana katson tämänhetkistä myötätuntoamme, jota ei aina ole. Joka puolella Suomea oli saatava asiat kuntoon. Oli valtava määrä sotakorvauksia, joita piti maksaa Neuvostoliitolle, ja jouduimme käynnistämään teollisuuden. Oli määrättyä sitkeyttä, vaikka oli menetetty niin paljon. Perheet kokivat raskaita asioita, ja valtavaa surua piti jollain lailla työstää pois. Silloin työnteko on paras tai ainakin yksi mahdollisuus.
Olin lapsena pikkulotta, ja yksi kultaisista säännöistämme oli hyvin tärkeä: kunnioita menneisyyttä mutta usko tulevaisuuteen. Se oli tärkeä viesti. Emme saa hautautua menneisyyteen. Ehkä tämä Suomen 100-vuotisjuhliminenkin on ollut liian paljon sotamme historiaa. Olisi saanut olla enemmän kaikkea, mitä olemme saaneet aikaiseksi näiden vuosien aikana, enemmän optimismia ja tulevaisuuteen uskomista.
Jätin politiikan kymmeniä vuosia sitten. Nyt saan kritisoida kaikkia hallituksia ja vastata omista ajatuksistani. Minusta on aivan kauheata, että nyt maailmassa puhutaan vain hyökkäyksistä ja asevoimista sen sijaan että puhuttaisiin diplomatian keinoista ja rauhanneuvotteluista. Olen monessa haastattelussa vaikeroinut sitä, että meistä on tullut niin kylmiä. Olemme rakentaneet henkistä muuria ympärillemme. Sen teki Monakin kirjassa, kun hän ei halunnut näyttää pehmeyttään. Olemme rakentaneet itsellemme kovaa kuorta, vaikka meissä kaikissa on mukava, lämmin ihminen, jos oikein kaivaa. Olen tavannut kaikkein pahimpia murhaajia ja miettinyt, kuinka pystyn puhumaan heidän kanssaan. Heissä kaikissa on jotain pehmeyttä, esimerkiksi Bosniassa tapaamani serbijohtajat olivat huolissaan minusta, kun minulla on suuri perhe kotona ja asun Bosniassa yksin. Valittelin, että Bosniassa oli niin valtavan paljon miinoja, etten pystynyt hiihtämään, ja serbijohtaja sanoi, että voi tehdä minulle oman ladun. Minulla oli suomalainen turvamies, joka aina katsoi minun perääni. Saatoin huudahtaa, että hei, tuolla kukkii jotain, johon hän sanoi, että sinne sä et mene. Niin syvälle miinojen pelko juurtui, että kun tulin kotiin ja lapsenlapset juoksivat metsikköön, huusin heidän peräänsä, että älkää juosko sinne.
Olisin pähkähullu, jos minulla ei olisi jatkuvaa toivoa siitä, että asiat kääntyvät paremmaksi. Olen nähnyt niin paljon pahaa esimerkiksi Bosniassa, kun olin vastuussa muun muassa joukkohautojen avaamisesta. Afrikan sotaa käyvissä maissa raakuudella ei ole minkäänlaista rajaa. Usko siihen, että tämä voi kääntyä paremmaksi, on useimmiten ollut naisten kautta. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa koteihin hyökätään yöllä ja aseistetut joukot joukkoraiskaavat naiset. Sen jälkeen miehet jättävät vaimonsa, koska heidän arvolleen ei sovi, että nainen on maannut toisten miesten kanssa. Kun kuuntelee näitä naisia, kuinka heillä on toivoa tulevaan, silloin minullakin pitäisi olla.”
Vuosi 2017 on Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlavuosi, ja yksi juhlavuoden kolmesta teemasta on Toivoa kirjallisuudesta. Helsingin kaupunginkirjastossa järjestetään juhlavuoden kunniaksi tapahtumakiertue tällä teemalla. Kiertueella tunnetut ihmiset kertovat, mistä kirjasta he ovat saaneet toivoa, voimaa, apua tai iloa omaan elämäänsä. Tapahtumakiertue alkaa tammikuussa jatkuen koko vuoden ja vierailee jokaisessa helsinkiläisessä kirjastossa. Kiertueen aikataulut löydät osoitteesta helmet.fi/toivoa.
Lue lisää
Lue kaikki Toivoa kirjallisuudesta -sarjan jutut täältä.
Teksti: Iina Soininen
Kuva: Otava / Jorma Marstio