Kingston Wall

Kingston Wall: Real Live Thing -albumin kansi

Suomalaisen rockin kirkkaimpiin helmiin kuuluva Kingston Wall julkaisi ensimmäisen levynsä 20 vuotta sitten. Juhlan kunnaksi on ilmestynyt kahdeksan cd:n King Size Box , joka sisältää kaikki aiemmin ilmestyneet levyt sekä kiekollisen harvinaisempia nauhoituksia. Ellei bändi ole entuudestaan tuttu, niin viimeistään nyt on aika päivittää tietonsa. Kingston Wall on nimittäin niitä harvoja suomalaisbändejä, jossa yhdistyvät kaikki legendan edellytykset: originelli tyyli, äärimmäisen taidokas musisointi ja nuorena kuollut, valovoimainen keulahahmo.

Itse kuulin yhtyeestä ensimmäisen kerran vuonna 1994, kun paria vuotta vanhempi poika luukutti yläasteen välitunnilla musiikkiluokan stereoista vastailmestynyttä Tri-Logy -albumia. Olin 15-vuotias ja vahvasti sitä mieltä, että kutakuinkin kaikki kuuntelemisen arvoinen musiikki oli tehty vuosia ennen syntymääni.  Se, että nyt kuulemani musiikki oli kotoisin suomalaisesta nykybändistä, oli todella ravistelevaa. Pyysin levyä saman tien lainaan ja fiilistelin sitä yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes jouduin luovuttamaan sen seuraavalle kuuntelijalle. Sitten hankin itselleni kaikki bändin albumit.

Juuret progessa

Kingston Wall ponnisti 1960- ja 1970-luvun vaihteen psykedeelisestä ja progressiivisesta rockista, mutta Petri Walli, Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki onnistuivat kierrättämään kuluneimpiakin kliseitä kuulostamatta pastissilta. Siitäkin huolimatta, että kaksi ensimmäistä levyä, ytimekkäästi nimetyt I ja II, kumartavat esikuviensa suuntaan maalailevilla, hippimystiikkaa henkivillä kappaleillaan. 

Vaikka lähtökohdat ovat selvästi kuultavissa, yhtye ei jäänyt toistamaan jo aiemmin tehtyä vaan irtautui juuriltaan. Innovatiivisuutta kuvaa hyvin se, että siinä missä debyyttialbumilla coveroitiin tyylille uskollisesti Jimi Hendrixiä, napattiin kakkoslevylle Donna Summerin kasarihitti I Feel Love. Keikalla yleisö saattoi kuulla vaikkapa Dannyn Kuusamon. Kasaridiskon suuntaan flirttailu ja muut yllättävät kokeilut eivät aina saaneet varauksetonta hyväksyntää kaikkien kuulijoiden keskuudessa. Soundi-lehden haastattelussa vuodelta 1993 Petri Walli totesikin naureskellen, että progen kuuntelijat taisivat olla aika tosikkomaista porukkaa. Toisaalta nimenomaan huikea I Feel Love nousi lopulta yhdeksi bändin suosituimmista kappaleista.

Keulahahmo Petri Walli

Kingston Wall koostui tavanomaista taitavammista muusikoista. Rumpali Sami Kuoppamäki, joka on sittemmin vaikuttanut mitä moninaisimmissa rock- ja jazz-kokoonpanoissa, tarjosi yhdessä basisti Jukka Jyllin kanssa vahvan taustan Petri Wallin orgaaniselle kitaroinnille. Tasosta kertoo paljon se, että yhtyeen soitanta perustui pitkälti improvisointiin paitsi keikolla myös levytyssessioissa. Se sopiikin mainiosti tajunnanvirtamaisille kappaleille, jotka tuntuvat kasvattavan lonkeroita moneen suuntaan. Säveltäjäksi on yleensä mainittu koko yhtye, mutta karismaattinen Petri Walli oli Kingston Wallin perustaja ja itseoikeutettu primus motor. Suomalaisen rockin kiehtovimpiin hahmoihin kuulunut kitaristi-laulaja sanoitti kaikki kappaleet, tuotti levyt, manageroi ja toimi pr-miehenä. Silti vielä kakkoslevyn ilmestymisen aikaan Walli totesi Rumban haastattelussa bändin olevan ”kolmiyhteys”.

Jylli ja Kuoppamäki ovat jälkikäteen kertoneet, että kolmas levy Tri-Logy oli pitkälti Petri Wallin soololevy. Bändin muut jäsenet jäivät keulamiehen visioita toteuttaneiksi rivimuusikoiksi. Tri-Logy oli aiemmista poiketen teemalevy, jossa keskeinen rooli on annettu Ior Bockin omintakeiselle mytologialle. Petri Walli vieraili Bockin luona niin Intiassa kuin Töölössäkin ja viehättyi tämän erikoisista teorioista. Levyä seuranneissa haastatteluissa Walli puhui bockilaisen sekavasti suomen kielen äänijärjestelmästä ja oli hanakka uustulkitsemaan aiempiakin tekemisiään Väinämöisen mytologian valossa. Musiikillisestikin yhtye otti harppauksen uuteen suuntaan yhdistelemällä hörhörockiin teknoelementtejä, jotka olivat pitkään kiehtoneet Wallia. Tuloksena oli todella omaperäistä materiaalia, joka toi Kingston Wallille paljon uusia kuulijoita psykedeelisen trancen ystävistä. Vuonna 2000 julkaistiinkin tribuuttilevy Freakout Remixes, joka sisältää dance-miksauksia Kingston Wallin kappaleista.

Legendaarinen keikkabändi

Kingston Wall tunnettiin erinomaisena livebändinä, jonka keikat olivat tunnelmaltaan intensiivisiä ja kappaleet saattoivat laajeta kymmenien minuuttien jamitteluiksi. Itse en valitettavasti ehtinyt nähdä bändiä koskaan lavalla, mikä harmittaa edelleen. Onneksi Jukka Jylli kokosi vuonna 2005 live-kokoelman Real Live Thing, niin että keikkojen tunnelmiin voi päästä edes jälkikäteen. Tripla-cd on melkeinpä suosikkini Kingston Wallin levyistä, niin lennokkaaksi bändi yleisön edessä puhkesi.

Bändin viimeistä keikkaa joulukuussa 1994 muistellaan tuttavapiirissäni legendaarisena tapauksena. Ne harvat, jotka sen onnistuivat kokemaan, saavat osaksensa kateellista huokailua. Paljon useammat nimittäin kertovat anekdootteja siitä, miten olivat menossa kyseiselle keikalle, mutta ilmaantuikin jotain muuta tekemistä (tai äiti ei antanut lupaa). Kaikki ajattelivat että kyllä seuraavallakin kerralla sitten ehtii, mutta toisin kävi. Pian esiintymisen jälkeen bändi pistettiin jäihin ja Petri Walli lähti Ior Bockin mukana Intiaan. Seuraavan kesänä hän hyppäsi Töölön kirkon tornista ja kuoleman myötä haudattiin lopullisesti haaveet Kingston Wallin tarinan jatkumisesta.

Harmillisen lyhyeksi jääneestä urastaan huolimatta Kingston Wall jätti pysyvän jäljen suomalaiseen musiikkiin. Vaikka bändi ei koskaan noussut listojen kärkisijoille tai saavuttanut suurta kansansuosiota, se on vaikuttanut moniin jälkeensä tulleisiin yhtyeisiin ja on muusikkopiireissä erittäin arvostettu. Eikä meille uskollisille faneille tietysti ole mitään epäilystä siitä keille kuuluu maamme kaikkien aikojen kovimman rockbändin mantteli. Beatlesin ja Jimi Hendrixin kaltaisten klassikkojen tapaan Kingston Wall kuulostaa vielä parinkymmenenkin vuoden jälkeen tuoreelta.

 RiikkaLeskinen_rajattu_mv_web.jpg

10.5.2012. Riikka Leskinen, Etelä-Haagan kirjasto

Fanin tunnustus -juttusarjassa HelMet-kirjaston työntekijät paljastavat henkilökohtaiset suosikkinsa kirjaston kokoelmista.

Viimeksi päivitetty 25.1.2013