Korppiretki on Helmet-kirjallisuuspalkinnon yleisön suosikki
Helmet-kirjallisuuspalkinnon voittajat julkistettiin 15.9.2016 Espoossa Ison Omenan palvelutorilla. Yleisön suosikki vuonna 2016 on Mika Honkalinnan Korppiretki. Korppien sielunelämää sekä ihmisten ja eläinten välisiä suhteita kuvin ja sanoin esittelevä kirja valittiin myös Vuoden luontokirjaksi vuonna 2015.
– Kiitos ja kumarrus kaikille äänestäjille. On palkitsevaa huomata, miten moni kokee kirjan omakseen ja on löytänyt sieltä samoja merkityksiä kuin olen itse ajatellut, Honkalinna sanoo.
Korppiretken päähahmoilla on Honkalinnalle paljon henkilökohtaista merkitystä. Honkalinna uskoo, että monelle ihmiselle jokin tietty eliö tai ilmiö luonnossa on tärkeämpi ja läheisempi kuin muut. Honkalinnalle se tärkein on ollut korppi jo teini-ikäisestä asti.
– Uskon, että jokaisella on jokin asia luonnossa, joka tuntuu ikään kuin omalta vastinparilta, esimerkiksi lintu, jokin muu eläin, maisema tai vuodenaika. Minä tunsin korppeja kohtaan jonkinlaisia syviä kumppanuuden tuntemuksia jo 1970-luvun lopulla, kun kävin Kymenlaaksossa kallion jyrkänteellä korpin pesällä kuvaamassa.
Honkalinna kertoo kuvanneensa korppia enemmän kuin mitään muuta lajia.
– Ne ovat älykkäitä eläimiä, joilla on rikas sosiaalinen elämä. Minulla on muitakin suosikkilajeja, kuten huuhkaja, metso ja punarinta, ja ne kaikki ilmentävät erilaisia asioita. Korpissa on jotain, joka viittaa johonkin aineettomaan tai henkiseen. Kun korppi ilmestyy paikalle, tulee aivan omanlaisensa tunnelma, kuin maisema maiseman sisälle.
Honkalinna kertoo saaneensa Korppiretken julkaisun jälkeen paljon yhteydenottoja, joissa kerrottiin lukijoiden omista korppisympatioista. Honkalinnalle oli yllätys, kuinka paljon korppia arvostavia ihmisiä on.
– On ollut hienoa saada kirjasta näin paljon palautetta. Hyvin erilaiset ihmiset joka puolelta Suomea ovat lähestyneet minua.
Suomalainen luontosuhde on mutkaton
Honkalinnan mielestä suomalaisella on edelleen mutkattomampi ja suorempi yhteys luontoon kuin vaikkapa manner-Euroopassa. Vetäessään toisinaan opasretkiä ulkomaalaisille turisteille hän on huomannut, että viimeistään tulen teon aikana ryhmässä syntyy hämmennystä: saako täällä tosiaan liikkua, onko tämä luvallista?
Honkalinna on alun perin kymenlaaksolainen mutta asuu nykyään Limingassa. Asuinpaikkaa hän ei valinnut erityisesti siksi, että luontokuvaaminen olisi siellä antoisampaa, vaikkakin keskeltä Suomea on helppo lähteä kuvaus- ja opastuskeikoille, joita Honkalinnalla on runsaasti ympäri Suomea. Trooppisiin maihin hänellä ei ole ollut vielä vetoa ammatillisessakaan mielessä.
– Olen lauhkeiden ja viileiden vyöhykkeiden ihminen. Suomen eläimistä olisi hienoa kohdata useammin ilves, sen olen tavannut vain kerran sattumalta.
Tekstillä on entistä suurempi merkitys
Luontokirja ei synny pelkästään luonnossa. Kuvaajana Honkalinna pyrkii viettämään maastossa mahdollisimman paljon aikaa, mutta tietokoneen äärellä istumiseen, kuvien käsittelyyn ja tekstin kirjoittamiseen, menee paljon aikaa.
– Kuvaan nykyään entistä tarkemmin ja suunnitellummin. 90 prosenttia kuvausajasta haen omia päänsisäisiä näkyjäni, ja loppuajan kuvaan, mitä eteen tulee.
Vaikka Honkalinnan töiden aihepiirit ovat useimmiten lähtöisin kuvista, kirjoittamisella on hänelle nykyään yhtä suuri jollei suurempi merkitys kuin kuvalla.
– Jos olisi ihan pakko valita, kallistuisin jopa enemmän kirjoittamisen kuin kuvaamisen puoleen. Joskus tuntuu, että pitäisi keskittyä enemmän tekstiin, siitä ei tunnu tulevan koskaan valmista toisin kuin kuvasta.
Toistaiseksi ei ole onneksi tarvinnut valita. Seuraava Honkalinnan kirja on jo tekeillä. Ensi syksyksi kaavailtu kirja on työnimeltään Honka, ja se käsittelee nimensä mukaisesti suomalaiselle tärkeää puuta, männyn asemaa luonnossa ja sen kulttuurista merkitystä suomalaisille.
Teksti: Iina Soininen
Kuva: Maria Grundvall