Jazz kiinnostaa - Miles Davis
Kuva: Wikimedia Commons
Trumpetisti, säveltäjä ja orkesterinjohtaja Miles Davis (1926-1991) on kiistatta tunnetuimpia, vaikutusvaltaisimpia ja visionäärisimpiä hahmoja jazzin historiassa. Juuri hän on se muusikko, joka ehkä tunnetaan parhaiten varsinaisen jazzyleisön lisäksi suuren yleisön keskuudessa. Tähän eittämättä on osaltaan vaikuttanut myös se, että Miles Davisin sekstetin levytys ”Kind of Blue” on kautta aikain myydyin ja tunnetuin jazzlevy maailmassa.
Lisäksi nykypäivän digitaalisen teknologian aikana Kind of Bluen kappaleet ovat ylivoimaisesti striimatuinta jazzmusiikkia. ”Kind of Blue” -albumista tuonnempana lisää.
Tunnistettavan trumpettisoundinsa ja sävellystensä lisäksi Davis on ihaltu ja arvostettu orkesterinjohtaja. Monet hänen yhtyeensä ovat legendaarisia jazzin historiassa ja niissä on soittanut aikansa lahjakkaimpia ja näkemyksellisimpiä muusikoita kuten John Coltrane, Cannonball Adderley, Philly Joe Jones, Bill Evans, Wynton Kelly, Paul Chambers, Herbie Hancock, Wayne Shorter, Tony Williams, Ron Carter, Joe Zawinul, Chick Corea, John McLaughlin, Jack DeJohnette ja Keith Jarrett, muutamia keskeisimpiä mainitakseni.
Useista näistä muusikoista tuli myöhemmin arvostettuja omien bändiensä johtajia. Jos tunsit entuudestaan Miles Davisin tuotannosta ehkä vain ”Kind of Blue”n, niin tässä kirjoituksessa nostan esille myös muita Davisin merkittäviä levytyksiä, jotka ovat jazzin virstanpylväitä ja klassikkoja. Miles Davis ja hänen tuotantonsa on erinomainen tapa tutustua jazziin, koska Davis oli niin monen tyylisuuntauksen kehittäjä ja innovaattori.
Miles Davis nousi 1940-luvulla kuuluisuuteen vain parikymppisenä saksofonisti ja bebopin pioneeri Charlie Parkerin kvintetin trumpetistina. Myös Davisin säveltäjänkyvyt tulivat tuolloin hyvin esiin esimerkiksi biisissä ”Donna Lee”, joka kuitenkin merkittiin ajan tavan mukaisesti yhtyeenjohtajan eli täten Parkerin nimiin.
Charlie Parker ihastui Davisin rauhallisempaan ja lyyrisempään trumpettisoundiin, joka toi hienosti vastapainon hänen omalle, nopeisiin, juoksutuksiin ja kimurantteihin kuvioihin perustuvalle soittotyylilleen. Tärkeimmät levytyksensä Parkerin kanssa hän teki Savoy- ja Dial-levymerkeille.
Sen sijaan Capitol-merkille tehty ”Birth of the Cool” oli Miles Davisin ensimmäinen omissa nimissä tehty levytys kolmesta sessiosta vuosilta 1949 ja 1950 ja merkittävä lähtölaukaus niin sanotulle cool jazz -tyylisuuntaukselle. Cool jazz oli nimensä mukaisesti vastareaktio bebop-tyylin kimuranttisuudelle ja virtuoosiselle ilmaisulle. Valkoisen cool jazzin sointi oli ”rento”, lyyrinen ja eurooppalaissävytteinen. Miles Davis toi kuitenkin cool jazzin tärkeänä kehittäjänä siihen afroamerikkalaisen musiikin rytmisen energian, intensiivisyyden ja bluesin. Tästä osoituksena ”Birth of the Cool” -albumi.
Tämän levytyksen myötä sai alkunsa myös Davisin pitkäaikainen yhteistyö ja ystävyys orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sovittaja Gil Evansin kanssa. Yksittäisistä kappaleista albumilta nousee esiin erityisesti Evansin ja Davisin yhdessä säveltämä ja Evansin omaleimaisesti sovittama ”Boplicity”; jonka yhdistää hienosti bebopin melodisia elementtejä ”coolin” soundiin.
Kuva Flickr
”’Round About Midnight” oli Miles Davisin debyyttilevytys Columbia Records -yhtiölle, josta tule Davisin levytysten pitkäaikainen julkaisija. Albumi julkaistiin vuonna 1957 ja se on tunnetuin ja arvostetuin Davisin niin sanotun ensimmäisen suuren kvintetin levytyksistä. Miles Davis muodosti tämän kvintetin, johon kuuluivat hänen lisäksi tenorisaksofonisti John Coltrane, basisti Paul Chambers, pianisti Red Garland ja rumpali Philly Joe Jones vuonna 1955. Tämän kvintetin myötä Davis siirtyi cool jazzista hard bop -tyyliin, joka oli rytmisesti suoraviivaisempaa kuin bebop. 1950-luvun puoliväliin mennessä Davis oli kehittänyt myös tavaramerkikseen muodostuneen trumpettisoundinsa, jossa hän soittaa sordinoitua trumpettiaan lähellä mikrofonia. Yhtyeen tenorisaksofonisti John Coltrane oli nouseva 1960-luvulla merkittävimpien jazzmuusikkojen joukkoon.
”Miles Ahead” vuodelta 1957 on Miles Davisin ja Gil Evansin uraauurtava big band -levytys, jossa oli aivan uudenlainen suuren orkesterin soundi. 19-henkisen orkesterin solisti oli Davis itse.”Miles Ahead” aloitti myös Davisin ja Evansin kolmen klassisen levytyksen sarjan, johon kuuluvat mainitun lisäksi ”Porgy And Bess” (julkaistu 1958) ja ”Sketches of Spain” (julkaistu 1960). Albumin tuoreeseen soundiin vaikutti oleelliselta osaltaan big bandille epätavallinen kokoonpano, johon kuuluivat perinteisten big band -instrumenttien (saksofoni, trumpetti, pasuuna, piano, basso, rummut) lisäksi käyrätorvi, klarinetti- ja bassoklarinetti, huilu ja tuuba. Miles Davis itse soitti tällä levytyksellä flyygelitorvea läpi koko levytyksen.
Kuva Flickr
”Kind of Blue”. Mitäpä tästä levytyksestä ei olisi jo sanottu ja mitä ylistäviä sanoja ei olisi siitä käytetty?. ”Kind of Blue” vuodelta 1959 on Miles Davisin ja ehkä koko jazzin historian tunnetuin ja arvostetuin levy. Sen lisäksi se on kautta aikojen myydyin jazzlevy. Sen asema jazzissa on vastaava kuin The Beatlesin albumin ”Sgt. Pepper Lonely Hearts Club Band” rockissa .Vuonna 1958 yhtyeen pianistina toimi muutaman kuukauden Bill Evans, josta tuli Davisin lisäksi ”Kind of Blue”n toinen arkkitehti. Näiden kahden yhteistyöstä oli syntyvä ”Kind of Blue”. Davis on sanonut omaelämänkerrassaan, että rakensi ”Kind of Blue”n Bill Evansin soiton ympärille. Davis laajensi vuonna 1958 kvintettinsä sektetiksi levytyksellä ”Milestones”.
Mukaan entisen kvintetin lisäksi tuli alttosaksofonisti Cannonball Adderley. ”Milestones”illa Davis kokeili ensimmäisen kerran modaalisia elementtejä musiikissaan. Bill Evans oli puolestaan omalla tahollaan tutkinut ja opiskellut modaalisuutta. ”Kind of Blue”n myötä syntyi modaalinen jazz täydessä laajuudessaan. Modaalisessa jazzissa improvisaatio perustuu sointujen sijasta asteikkoihin ja tämä oli tuore näkökulma improvisointiin ja harmoniseen ajatetteluun jazzissa. Mutta ”Kind of Blue” on enemmän kuin osiensa summa. Kokonaisuus on tärkein. Levyllä soittavat parhaaat mahdolliset muusikot: Davisin lisäksi saksofonistit John Coltrane ja Cannonball Adderley, pianistit Bill Evans ja Wynton Kelly (Kelly yhdellä raidalla, kaikilla muilla Evans), basisti Paul Chambers ja rumpali Jimmy Cobb. Albumilla vallitsee taianomainen kemia ja tunnelma. Kohottava sprituaalisuus ja spontaanisuus hallitsee koko levytys-sessiota. Albumi äänitettiin entisessä ortodoksikirkossa, joka oli muutettu Columbia Recordsin ”30th Street” studioksi. Miles Davisin ”So What” on kohonnut eräänlaiseksi modaalisen jazzin ikoniseksi sävellykseksi. ”Blue in Green”iä ja ”Flamenco Sketches”iä pidetään yleisesti Davisin ja Evansin yhdessä kirjoittamina. ”All Blues” ja ”Freddie Freeloader” ovat taas Davisin käsialaa. ”Kind of Blue”n vaikutus jazziin on ollut valtava. Se on vaikuttanut suuresti myös useisiin rockmuusikoihin.
Vuonna 1965 ilmestynyt ”E.S.P.” oli Miles Davisin vastaus jazzia vuosikymmenen alusta ravistellesseen free jazzin vallankumoukseen. Tällä albumilla Davis otti kantaa tähän uuteen, ”vapaaseen” ja atonaaliseen ilmaisuun pohjautuvaan tyylisuuntaukseen luomalla oman avantgardeen päin olevan tyylinsä. Davis oli koonnut nuorista lahjakkaista ja näkemyksellisestä muusikoista muodostuvan ns. toisen suuren kvintettin, jonka ensimmäinen studioalbumi ”E.S.P.” oli. Uuden kvintetin jäsenet olivat Davisin lisäksi tenorisaksofonisti Wayne Shorter, pianisti Herbie Hancock, basisti Ron Carter ja rumpali Tony Williams. Tämän kokoonpanon kanssa Davis teki kaikkiaan viisi studiolevyä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän merkityksellisiä. Uusi kvintetti oli mestarillinen tihentämään tunnelmia, luomaan dynamiikkaa ja polyrytmiikkaa. Kokonaisuutta hallitsi maaginen soittajien välinen vuoropuhelu, kemia ja interaktiivisuus Yhtyeen rytmisenä dynamona toimi erinomaisen lahjakas rumpali Tony Willliams, joka innoitti muita yltämään parhaimpaansa. Davis antoi myös mielellään runsaasti tilaa näille nuorille kyvyille säveltäjinä. Kuten sanottua, omassa avantagardistisessa tyylisssään tämän yhtyeen myötä Davis löysi tasapainon free jazzin ja perinteisempien jazzin elementtien välillä. Ilmaisua leimasi eräänlainen abstraktiivisuus.
Kuva Flickr
Miles Davisin ura huipentuu 1960-luvun lopulla jazzin ja rockin fuusioon, ns. ”fuusiojazzin” syntyyn, jonka tärkempiä kehittäjiä hän niin ikään oli. Vuonna 1969 julkaistu ”In a Silent Way” on Davisin toisen albumin, ”Bitches Brew”in ohella yksi fuusiojazzin tärkeimmistä merkkipaaluista. Vuosikymmenen lopulla jazz oli alkanut suuntautua rockin suosion myötä sähköisten instrumenttien suuntaan. Fender Rhodes -sähköpiano, Hammond-urut, sähkökitara ja -basso yleistyivät jazzyhtyeiden kokoonpanoissa. Jazzin suosion hiipuminen sai isoihin levymyynteihin ja yleisöihin aiemmin tottuneen, Davisin tavoittelemaan uusia yleisöjä kuten rockia kuuntelevaa nuorisoa. Levyn kokoonpano on Davisin lisäksi Wayne Shorter (sopraanasaksofoni), John McLaughlln (kitara), Chick Corea (sähköpiano), Herbie Hancock (sähköpiano), Joe Zawinul (urut), Dave Holland (basso) ja Tony Williams (rummut). Levyllä on ainoastaan kaksi lähes kaksikymmentä minuuttista kappaletta, josta nimibiisi on Joe Zawinulin sävellys (Davis oli tuolloin erittäin innostunut pianisti-kosketinsoittaja Zawinulin sävellyksistä). Molemmat levyn kappaleet koostuvat oikeasti kahdesta eri biisistä. Näkökulma ”In a Silent Way”n musiikissa oli tietyistä rockvaikutteista huolimatta varsin kokeellinen ja avantgardistinen. Ilmaisu oli kollektiiviseen improvisointiin perustuvaa.
Miles Davisin merkitys ja vaikutus tyylintekijänä sekä uraauurtavana muusikkona ja orkesterinjohtajana on kaikenkaikkiaan ollut valtaisa. Häntä on usein kutsuttu jazzin kameleontiksi, koska kehitti niin montaa jazzin tyylisuuntausta ja vaihtoi tyylistä toiseen.Hänen muusikkopersoonaansa liittyvän mystisyyden takia häntä on kutsuttu myös lisänimellä ”Prince of Darkness”. Nämä kuusi klassikkolevytystä on hyvä tapa aloittaa Miles Davisin kuuntelu ja tutustua modernin jazzin tyylisuuntauksiin ylipäätään.
Teksti: Anssi Koivusalo
Sellon kirjasto