Eikö joku oikeasti uskalla tulla kirjastoon?
Kaikkien ei ole välttämättä helppoa käyttää kirjastoa. Näkö- tai kuulovammaisella tai vaikka pyörätuolin käyttäjällä on siihen omat haasteensa. Toisenlaisten ryhmien, erityisesti päihde- ja mielenterveyskuntoutujien mutta usein myös kehitysvammaisten, esteet ovat jotakin näkymättömämpää. Edelliset ovat saattaneet jäädä tavanomaisesta elämästä sivuun vuosikausiksi, jolloin heidän on lähes mahdotonta tarttua moniin tavallisiin arjen rutiineihin – kuten vaikkapa kirjaston käyttöön – uudelleen ilman tukea ja kannustusta.
Suunnittelija Jaakko Tiinasen työsarkana oli viime vuonna auttaa kaikkia erityisryhmiä aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi. Paitsi että hän on kutsunut itse erityisryhmiä kirjastoon ja käynyt heidän luonaan eri laitoksissa, hän on myös kouluttanut joukon kirjastolaisia, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti heidän hyväkseen. Vuonna 2015 Jaakko työskentelee muissa projekteissa mutta palaa samojen teemojen äärelle taas vuonna 2016.
Mitä on sosiaalinen esteettömyys?
– Sosiaalinen esteettömyys aivan yhtä tärkeä esteettömyyden aspekti kuin fyysinen esteettömyys. Sosiaaliseen esteettömyyteen liittyvät seikat ovat kirjastonkäytön esteinä, jos asianomainen ei kehtaa tulla kirjastoon eikä usko olevansa tervetullut, vaikka taustalla ei olisi edes mitään huonoja kokemuksia, kertoo Jaakko Tiinanen.
– Itsetunnon puutteeseen liittyvän epäröinnin lisäksi on mielenterveys- ja päihdekuntoutujilla usein myös aivan käytännöllisiä esteitä. Kirjastojärjestelmän tai kaupungin nettisivujen käytössä tarvittavat tietokonetaidot ovat voineet jäädä vuosikymmenen tai parin takaiselle tasolle. Toisilta ne ovat jääneet ihan kokonaan hankkimatta. Eli näitä valmiuksia on harjoiteltava ensin niin, että luottamus selviytymiseen asioiden hoidossa kasvaa. Kehitysvammaiset puolestaan tarvitsisivat usein paljon helpompia tekstejä ja selkeämpiä nettisivuja kuin nykyisin on käytössä – jos eivät peräti virallisia selkoversioitakin.
Suhtautumisongelmia puolin ja toisin
Muilla asiakkailla on kenties huoli, että mielenterveyskuntoutujista olisi häiriötä tai jopa vaaraa muille?
– Joskus harvoin voi olla näin, mutta suuri enemmistö näistä ihmisistä on päinvastoin arkoja ja hiljaisia eikä halua herättää mitään huomiota. Toisaalta minun on kuitenkin ollut projektin aikana mielenkiintoista kuulla, että niin kuin yleensäkin kirjastojen asiakkaissa, myös sosiaalisesti estyneissä on sekä pienten että isojen kirjastojen kannattajia, Jaakko sanoo.
– Jotkut kokevat pienet kirjastot turvallisemmiksi, kun he saavat niissä kaipaamaansa henkilökohtaista palvelua. Toiset taas mielummin sulautuvat ison kirjaston ihmisvilinään.
Millaista toimintaa on järjestetty?
Kuinka voidaan aktivoida sosiaalisesti estyneitä ihmisiä kirjaston käyttäjiksi?
– Tietotekninen tuki, jota olemme antaneet – esimerkiksi kirjaston verkkopalveluihin tutustuminen porukalla – on todella tärkeää. Samoin se, että on kerrottu mitä kaikkea kiinnostavaa kirjasto voisi myös näille ryhmille tarjota.
Jaakko ja hänen kouluttamansa kirjastolaiset ovat pitäneet useita pop-up-kirjastoja espoolaisissa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksiköissä. Espoon isoimmassa asumisyksikössä on ollut lukupiiri, jossa on luettu novelleja ja joka on tarkoitus siirtää myöhemmin kirjastossa pidettäväksi. Suunnitteilla on myös lievästi masentuneitten lukupiiri Keski-Espoon alueelle. Sen vetäjäksi tulisi työpari kirjastosta ja kaupungin mielenterveyspalveluista.
– Ilahduttavaa on ollut, että monet mielenterveysjärjestöt ovat löytäneet projektini yhteydessä kirjastojen maksuttomat kokoustilat ja ryhtyneet käyttämään niitä. Sekin on yksi väylä, jonka kautta kirjasto tulee monelle tutummaksi ja sinne tuleminen luontevaksi.
Teksti: Marjut Saloniemi
Espoon kaupunginkirjasto