Helmet-lukuhaaste 2022

Uudessa Helmet-lukuhaasteessa perehdytään supersankareihin, kansalaisaktivismiin ja historiallisiin tapahtumiin. Osallistujat pääsevät myös pohtimaan, millaisen kirjan tapahtumissa haluaisivat olla mukana. 

Helmet-lukuhaaste selkokielellä

Helmet-lukuhaaste pyörähtää käyntiin jo kahdeksannen kerran. Se on leikkimielinen, koko vuoden kestävä lukuprojekti, jossa saat 50 erilaista perustetta uuden lukemisen valintaan. Tervetuloa mukaan tutkimusmatkalle kirjallisuuteen!

Jälleen kerran haasteeseen on pyritty keräämään erilaisia haastekohtia, joissa luetaan muun muassa toimittajan kirjoittama kirja (18) ja kirja, jonka luvuilla on nimet (16). Faktaa ja fiktiota yhdistävä kirja (1) antaa mahdollisuuden pohtia, missä näiden kahden raja kulkee esimerkiksi viime vuosina suositussa autofiktiossa. Jo perinteeksi on muodostunut kahden haastekohdan kirjapari (47 ja 48), johon luetaan tällä kertaa toisilleen sukua olevien kirjailijoiden teoksia. Eräänlaisen kirjaparin muodostavat tällä kertaa myös kohdat 3 ja 4, joissa luetaan kirjat, joiden tapahtumissa haluaisi tai ei haluaisi olla mukana.

Kirjastoammattilaiset koostivat tälläkin kertaa Helmet-lukuhaasteen osallistujien ehdotusten pohjalta. Tänä vuonna osallistujat pääsivät myös kyselyn avulla kertomaan, mitkä ehdotetut kohdat kiinnostaisivat heitä eniten. Kyselyn tuloksia hyödynnettiin haastekohtia valittaessa, ja joukossa on myös eniten kannatusta saanut haastekohta 6 eli kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija. Yhteistyömme Selkokeskuksen ja Opikkeen kanssa sai jatkoa vuodelle 2022, ja lukuhaaste on jälleen saatavilla myös selkokielellä

Mikäli 50 kohdan lukuhaaste tuntuu omaan makuun liian suurelta projektilta, tarjolla on myös kevyempi vaihtoehto. Pieni Helmet-lukuhaaste on nimensä mukaisesti pienempi, 25 kohdan lukuhaaste. Pieni lukuhaaste laaditaan erityisesti lapsille sopivista haastekohdista, mutta siihen saavat tarttua sekä pienet että isot lukijat. Kaikki Pienen Helmet-lukuhaasteen kohdat löytyvät myös Helmet-lukuhaasteesta, eli halutessaan voi hypätä pienen lukuhaasteen teosta myös tämän haasteen pariin kesken vuoden.

Viisi avainta onnistuneeseen lukuhaasteeseen:

  1. Lukuhaaste on avoin kaikille lukemisesta kiinnostuneille. Kuka tahansa saa osallistua siihen.

  2. Lukuhaasteen tarkoitus on lisätä lukuiloa, ei lukustressiä. Etsi siis itsellesi osallistumiseen sopiva tapa, joka inspiroi juuri sinua! Mitään tiettyä kirjamäärä ei ole välttämätöntä tavoitella.

  3. Jokainen saa osallistua lukuhaasteeseen omalla tyylillään ja laatia omat sääntönsä. Sinä päätät, saako samalla kirjalla kuitata useita kohtia, haluatko panostaa erityisesti jonkin genren kirjallisuuteen tai luetko vain itsellesi uusia kirjoja. Jos haluat pitää kirjaa haasteen etenemisestä, haastelistan alta löydät apuvälineitä siihen.

  4. Jaettu lukuilo on moninkertainen, osallistu siis lukuhaasteeseen yhdessä muiden kanssa! Voit liittyä lukuhaasteen Facebook-ryhmään, kesksutella lukuhaasteessa muualla sosiaalisessa mediassa tai haastaa vaikka ystäväsi mukaan, niin pääset keskustelemaan lukuelämyksistäsi vuoden varrella.

  5. Apua on aina saatavilla! Jos tarvitset apua sopivan kirjan löytämiseen, voit suunnata esimerkiksi lähikirjastoosi kysymään vinkkejä. Myös lukuhaasteen Facebook-ryhmässä jaetaan paljon vinkkejä sopivista kirjoista. Valmiita vinkkejä voit etsiä myös Helmetin Vinkit-sivulta tai kaunokirjallisuuspalvelu Kirjasammosta. Katso myös Kirjasammon ohjeet haastekirjojen etsimiseen. Apua voi kysyä myös Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta.

Iloista lukuvuotta 2022!

Helmet-lukuhaaste 2022

 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää

16. Kirjan luvuilla on nimet

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä

21. Kirja liittyy lapsuuteesi

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

23. Pieni kirja

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan

34. Kirjailijan nimessä on luontosana

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave

39. Novellikokoelma

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi

45. Palkittu esikoisteos

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

 

Apua lukuhaasteeseen:

Tulostettava versio lukuhaasteesta (PDF)

Taulukoita lukuhaasteen seurantaan

Lukuhaasteen Facebook-ryhmä

Kirjavinkkejä

Kirjasammon ohjeet kirjojen etsimiseen

Materiaaleja kirjastoille, blogeille, kirjagrammaajille ja medialle

Lukuhaaste muilla kielillä:

Helmet-lukuhaaste selkokielellä

Läsutmaning på svenska

Reading challenge in English

Литературный вызов по-русски

Helmet Lese-Challenge

Helmeti raamatukogu lugemise väljakutse

Vuosien 2015-2021 lukuhaasteet  

Muut Helmet-haasteet:

Pieni Helmet-lukuhaaste

Helmet-musahaaste

Helmet-pelihaaste

Helmet-elokuvahaaste

Pieni Helmet-elokuvahaaste

Teksti: Riikka Utriainen, Espoon kaupunginkirjasto