Laura Lindstedt. Kuva Heini Lehväslaiho / Teos.

Huhtikuun halutuimmat kirjat

Huhtikuussa Helmet-kirjastojen halutuimpien listalla hallitsevat edelleen Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron ja siivouskirja KonMari. Huhtikuun kovin nousija on Tommi Kinnusen Lopotti, joka on noussut suoraan kaunokirjalistan toiselle sijalle. 

Laura Lindstedtin Oneironia on tällä hetkellä vaikea syrjäyttää Helmet-kirjastojen kaunokirjalistan kärkipaikalta. Se on pysynyt ykkösenä joulukuusta lähtien. Uusia teoksia kaunokirjalistalla on viisi, joista neljä on jännityskirjallisuutta: Lars Keplerin Playground, Karin Slaughterin Kaunokainen, Donna Leonin Ansionsa mukaan ja Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin. Viides uusi teos on Hannu Väisäsen Elohopea. 

Siivousinto ei myöskään osoita laantumisen merkkejä. Marie Kondon KonMari-siivousoppi on kerännyt entistä enemmän varaajia. Tietokirjalistalla on kolme uutta teosta: Yuval Noah Hararin Sapiens: ihmisen lyhyt historia, Oula Silvennoisen Suomalaiset fasistit ja Elina Järven Error: mielen häiriöitä.

Teoksen nimen jälkeen oleva luku kertoo varausten ja hankittujen niteiden määrän. Listassa halutuin teos on siis se, jonka jonossa olevien varausten määrä yhteenlaskettuna hankittujen niteiden määrällä on korkein. Tilastointitapa kuvaa parhaiten kirjastojen asiakkaiden haluamia teoksia.Tiedot perustuvat tilanteeseen 31.3.2016.

Kaunokirjat top 20

1. Lindstedt, Laura: Oneiron: fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista 2366

2. Kinnunen, Tommi: Lopotti 1965

3. Khemiri, Jonas Hassen:  Kaikki se mitä en muista  1038

4. Kepler, Lars: Playground 914 UUSI

5. Itäranta, Emmi: Kudottujen kujien kaupunki 875

6. Köngäs, Heidi: Hertta 867

7. Väisänen, Hannu: Elohopea 823 UUSI

8. Hawkins, Paula: Nainen junassa (myös e-kirjana) 767

9. Oksanen, Sofi: Norma 765

10. Hotakainen, Kari: Henkireikä 693

11. Moyes, Jojo: Jos olisit tässä 674       

12. Rauma, Iida:  Seksistä ja matematiikasta  653

13. Slaughter, Karin: Kaunokaiset 634 UUSI

14. Lähde, Kalle: Happotesti (myös e-kirjana) 630   

15. Lagercrantz, David: Se mikä ei tapa 627

16. Knight, Renée: Kenenkään ei pitänyt tietää 626

17. Turunen, Saara:  Rakkaudenhirviö  618

18. Leon, Donna: Ansionsa mukaan 583 UUSI 

19. Bjørk, Samuel: Minä matkustan yksin 545 UUSI

20. Jungstedt, Mari:  Tummempi taivas  (myös e-kirjana) 527

Tietokirjat top 20

1. Kondo, Marie:  KonMari: siivouksen elämänmullistava taika (myös e-kirjana) 1664

2. Luyendijk, Joris: Rahan ruhtinaat: matka pankkiirien suljettuun maailmaan 815      

3. Mikkonen, Virpi:  Kiitos hyvää pikaruokaa  655

4. Terras, Antto: Stockmann Yard: myymäläetsivän muistelmat 610

5. Ruuska, Helena:  Eeva Joenpelto: elämän kirjailija  606

6. Putkonen, Leena:  Superhyvää suolistolle!  582

7. Jaakkola, Kaisa: Hyvän olon hormonidieetti 569

8. Meriläinen, Reetta: Tytön tie 559

9. Sarasvuo, Jari: Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä  (myös e-kirjana) 506

10. Alahuhta, Matti: Johtajuus: kirkas suunta ja ihmisten voima: kokemuksia ja näkemyksiä johtamisesta Koneen ja Nokian vuosilta (myös e-kirjana) 503

11. Lee, Hyeonseo:  Seitsemän nimen tyttö: pakoon Pohjois-Koreasta  469

12. Tuominen, Saku: Uskonko 457

13. Harari, Yuval Noah: Sapiens: ihmisen lyhyt historia (myös e-kirjana) 449 UUSI

14. Aleksijevits, Svetlana:  Tsernobylista nousee rukous  449

15. Peltonen, Leeni:  Valvomo: kuinka uneton oppi nukkumaan (myös e-kirjana) 446

15. Laatikainen, Reijo:  Herkän vatsan valinnat  446

17. Hulmi, Juha: Lihastohtori 436

18. Silvennoinen, Oula: Suomalaiset fasistit: mustan sarastuksen airuet 434 UUSI

19. Järvi, Elina: Error: mielen häiriöitä 427 UUSI

20. Telkänranta, Helena:  Millaista on olla eläin?  (myös e-kirjana) 390

Teksti: Iina Soininen

Tilastot: Tuukka Järvi-Liimatainen / Puistolan kirjasto
Kuva: Heini Lehväslaiho / Teos