Sofi Oksanen. Kuva Toni Härkönen / Like.

Lokakuun halutuimmat kirjat

Lokakuussa HelMet-kirjaston halutuimmaksi teokseksi on noussut Sofi Oksasen uutuusromaani Norma. Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät hallitsi paikkaa lähes vuoden verran.

Sofi Oksasen uutuusteos Norma on onnistunut siinä, missä mikään muu ei lähes kokonaisen vuoden aikana: syrjäyttämään halutuimman kirjan paikalta Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen. Norman lisäksi top-listan uutuuksina on neljä kotimaista kirjaa ja yksi ruotsalainen.

Tietokirjalistan perusteella pääkaupunkiseutu siivoaa ja järjestelee komeroitaan edelleen. KonMari-siivouskirja pysyy halutuimpana tietokirjana. Suoraan kärjen tuntumaan ovat nousseet tuoreet Jarkko Ruudun ja Jari Litmasen elämäkerrat.

Teoksen nimen jälkeen oleva luku kertoo varausten ja hankittujen niteiden määrän. Listassa halutuin teos on siis se, jonka jonossa olevien varausten määrä yhteenlaskettuna hankittujen niteiden määrällä on korkein. Tilastointitapa kuvaa parhaiten kirjastojen asiakkaiden haluamia teoksia.Tiedot perustuvat tilanteeseen 1.10.2015.

Kaunokirjat top 20

1. Oksanen, Sofi: Norma 1820 UUSI

2. Lagercrantz, David: Se mikä ei tapa 1783

3. Lehtolainen, Leena: Surunpotku 1501

4. Valtonen, Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät: romaani 1382

5. Hawkins, Paula: Nainen junassa (myös e-kirjana) 1334

6. Marklund, Liza: Rautaveri (myös e-kirjana) 1255 UUSI

7. Kettu, Katja: Yöperhonen 1173

8. Doerr, Anthony: Kaikki se valo jota emme näe 1141

9. Pakkanen, Outi: Helle (myös e-kirjana) 932 UUSI

10. Mustonen, Enni: Emännöitsijä (myös e-kirjana) 931

11. Haatanen, Kaisa: Meikkipussin pohjalta 902

12. Hotakainen, Kari: Henkireikä 896

13. Lee, Harper: Kaikki taivaan linnut 854

14. Remes, Ilkka: Jäätyvä helvetti 815 UUSI

15. Lindgren, Minna: Ehtoolehdon tuho 785

16. Läckberg, Camilla: Leijonankesyttäjä 756

17. Köngäs, Heidi: Hertta 690 UUSI

18. Utrio, Kaari: Paperiprinssi 680 UUSI

19. Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta (myös e-kirjana) 675

20. Høeg, Peter: Susanin vaikutus 612


Tietokirjat top 20

1. Kondo, Marie:  KonMari: siivouksen elämänmullistava taika 975

2. Terras, Antto: Stockmann Yard: myymäläetsivän muistelmat 929

3. Nyberg, René: Viimeinen juna Moskovaan 707

4. Mäkelä, Hannu: Muistan: Otavan aika 548

5. Nyholm, Tuomas: Jarkko Ruutu: jumalainen näytelmä (myös e-kirjana) 522 UUSI

6. Litmanen, Jari: Litmanen: 10 510 UUSI

7. Enders, Giulia: Suoliston salaisuus: kaikki kehomme keskeisestä elimestä 495

8. Ruoho, Aila: Vartiotornin varjossa: toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta 365 UUSI

9. Aalto, Ilari: Matkaopas keskiajan Suomeen 360

10. Liukas, Linda: Hello Ruby 327

11. Gustafsberg, Jutta: Jutan voimakirja 318 UUSI

12. Häkkinen, Perttu: Valonkantajat: välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä 315

13. Somppi, Taija: Parantava ruoka 298 UUSI

14. Takanen, Kimmo: Tunne lukkosi: vapaudu tunteiden vallasta 298

15. Mazzarella, Merete: Aurinkokissan vuosi 294 UUSI

16. Laatikainen, Reijo: Herkän vatsan valinnat 283 UUSI

17. Salomaa, Paula: Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina (myös e-kirjana) 278 UUSI

18. Aron, Elaine N.: Erityisherkkä ihminen 268

19. Martela, Frank: Valonöörit: sisäisen motivaation käsikirja 260

20. Avojaloin: 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta 256

Teksti: Iina Soininen
Tilastot: Tuukka Järvi-Liimatainen / Puistolan kirjasto
Kuva: Toni Härkönen / Like