Lukulumo – monikielinen kuvakirjapalvelu

Tule kirjastoon kuuntelemaan ja katselemaan satuja ja helppolukuisia tarinoita Lukulumo-sovelluksella. Valikoimissa on eskari- ja alakouluikäisille sopivia kirjoja: esimerkiksi Lukupalat-sarja, Onni-poika- ja Mikko Mallikas -kirjoja sekä tietokirjoja luonnosta. Tekstiä voi seurata suomeksi tai ruotsiksi, sekä kuunnella tarinaa samaan aikaan näiden lisäksi myös useilla muilla kielillä - vaikkapa viroksi, venäjäksi, albaniaksi, arabiaksi tai somaliksi.

Lukulumo on tällä hetkellä käytettävissä kaikissa Espoon kirjastoissa. Lukulumo-sovellus löytyy tableteilta, joita voit lainata kirjaston henkilökunnalta. Lukulumoa voi käyttää ainoastaan kirjaston tiloissa.

Mikä on Lukulumo? 

Lukulumosta löydät yli 520 suomenkielistä kirjaa, joista monia voit kuunnella yli 50 eri kielellä. 

Lapsen kielellisen kehityksen tukeminen on yksi varhaiskasvatuksen tärkeimpiä tehtäviä. Lukulumon alati kasvava kirjavalikoima antaa tähän tehtävään hyvät edellytykset. 

Lukulumon avulla monikieliset lapset voivat kehittää taitojaan niin suomen kielessä kuin omassa äidinkielessään (tai äidinkielissään). Tällöin myös lapsen kulttuurinen identiteetti vahvistuu, aivan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteiden mukaisesti. 

Lukulumon kirjat on valittu niiden kirjallisen ja taiteellisen arvon takia, varhaiskasvatussuunnitelman perusteita silmällä pitäen, tiettyä ikäryhmää ajatellen tai käyttäjiltä tulleiden toiveiden perusteella. Erilaiset teemat ja kysymyksenasettelut innostavat ja herättävät lukuinnon – niin lapsissa kuin aikuisissakin.

Lue lisää Lukulumosta sovelluskehittäjän kotisivuilta