Daniel Leiviskä

Vaikuttava kirja – Heidi Mönkkönen: Pimeästä valosta valoa pimeään

Helsingin kaupunginkirjaston Vaikuttava kirja -kirjoituskilpailuun toivottiin vapaamuotoisia esseitä kirjasta, joka muutti tai vaikutti lukijaansa. Voittajien tekstit julkaistaan Helmet-verkkosivuilla.

Nuorten sarja, 2. sija: Heidi Mönkkönen.

Pimeästä valosta valoa pimeään – silmiä avaava lukukokemus

Mitään kirjaa ei voi valitettavasti lukea useampaan otteeseen ensimmäistä kertaa, mutta jokaisella lukukerralla Mette Newthin  Pimeä valo on onnistuu kietomaan itsensä tiukemmin pikkusormeni ympärille ja tempaamaan minut mukaan maailmaansa, joka herkistäisi helposti kovemmankin sydämen. Sen opetukset ovat niin voimakkaat ja syvältä sielusta koskettavat, että ne ovat olleet osana muovaamassa minusta sitä nuorta naista, joka nyt olen. En myöskään aiemmin juuri piitannut historiallisista romaaneista, mutta tämän jälkeen niistä onkin yhtäkkiä muodostunut yksi suosikkigenreistäni. Joka kerta, kun minulta tiedustellaan lempikirjaa, mainitsen Pimeän valon yhdeksi niistä, sillä se pitää sisällään sen, mitä kaikissa parhaimmissa kirjoissa minusta on:se on koskettava, ainutlaatuinen ja opettavainen. Ei ole toista kirjaa, joka samalla tavalla vetää ensin kasvoni hymyyn ja täyttää sitten silmäni kyynelistä.

Kolmetoistavuotias norjalaistyttö, Tora, sairastuu julmaan spitaaliin. Hänen matkansa taistellessaan sairauttaan vastaan ja pohtiessaan sen epäreiluutta muistuttavat minua kovasti omista samankaltaisista kokemuksistani. Pimeä valo tarjoaa uskomattomasti samaistumispintaa kaltaiselleni ihmiselle, joka ei ole vuosiin tervettä päivää nähnytkään. Olen pitkäaikaissairas ja itsekin monesti miettinyt pääni puhki, miksi juuri minä olen sairastunut. Sairastamisen julmuus ja epäreiluus kolahtavatkin, sillä erityisesti nuoren pitäisi elää parasta elämäänsä. Pitäisi nauttia elämästä ja etsiä itseään, mutta sairastuminen voi viedä kaiken, mitä onainatottunut pitämään itsestäänselvyytenä. Pimeä valo sai minut ymmärtämään, että vaikka sairastuminen kääntääkin koko maailman päälaelleen, se tuo kuitenkin mukanaan jotakin ylitsepääsemättömän kaunista ja liikuttavaa. Koko maailma mullistuu ja identiteetti muuttuu, eikä se ole aina huono asia. Joskus se on parasta, mitä maailmassa voi tapahtua.

Tora löysi valon elämäänsä kirjallisuudesta, ja niin tein monilta osin minä itsekin. Hän matkusti kirjojen avulla kokonaan toiseen maailmaan ja otti muut asukkaat mukaansa uskomattomalle matkalle. Sanotaan, että ne, jotka lukevat, saavat kokea tuhansia eri elämiä omansa aikana. Tora opetteli kirjan alussa vasta lukemaan, mikä muistutti minua siitä, minkä takia lukeminen juuri onkaan niin kovinlähellä sydäntäni; synkimpinäkin hetkinä voi vajota kokonaan toiseen maailmaan, kunhan vain tarttuu kirjaan ja antaa sen vallata sydämensä. Elämäni olisi sadoin verroin köyhempää, jos olisin joutunut elämään ilman kirjallisuutta, sillä se on ollut valtaisa osa elämääni ihan pikkutaaperosta asti. Erityisesti nyt sairastaessani jokainen hetkenkin harhautus pois kivusta ja särystä on tervetullut.

Luulen löytäneeni kirjasta vastauksen siihen, mikä elämän tarkoitus on. Filosofit ovat pohtineet sitä pitkään saavuttamatta juuri minkäänlaisia tuloksia, mutta minusta se on aivan päivänselvää. Elämän tarkoitus lienee elää mahdollisimman onnellisena kyeten vaikuttamaan myös toisten ihmisten elämään positiivisella tavalla. Tora eli noudattaen tätä periaatetta, ja niin yritän minäkin nykyään. On ihanaa voida yllättää toinen vaikkapa kehulla tai pienellä lapulla, jossa on jokin positiivinen kommentti. Elämäni tärkeimpiä hetkiä ovat olleet juuri ne, kun olen onnistunut kunnolla ilahduttamaan jotakuta toista. Se jäänee mieleen myös toisille ihmisille, sillä tässä julmassa ja kylmässä maailmassa, jossa kaikilla on kamala kiire, inhimillisyyden ja sisäisen kauneuden ripaukset eivät unohtune helposti.

Hyvyys toista ihmistä kohtaan on suurin lahja, jonka maailmalle voi tarjota. Kauniit sanat tai pienikin ystävällinen ele ovat asioita, joista ihminen muistetaan kyllä pitkään. Itse en voi ainakaan unohtaa sitä kaikkea hyvyyttä, jota olen saanut elämäni aikana kohdata. Ihmiset, jotka pysähtyvät kohdalle, kun kaikki ei ole hyvin sekä nuori mies, joka huusi, että hiukseni ovat kauniisti. Suljen silmäni ja hymyilen jokaisella kerralla, kun ajattelen vastaavia tilanteita. Tällaisia lahjoja vastaanotan kaikkein mieluiten. Myös niiden antaminen on sydäntä lämmittävä kokemus. Tora luki kirjoja muille sairastuneille, ja minä olen voinut tarjota rohkaisevia sanoja muille kaltaisestani tilanteesta kärsiville. Ei ole mitään yhtä ihanaa, kuin saada olla ihminen ihmiselle.

Ystävyys voi muodostua yllättävissä tilanteissa mitä yllättävimpien ihmisten välille. Omat poikkeukselliset ystävyyssuhteeni ovat kehittyneet vasta teoksen lukemisen jälkeen, ja uskonkin, että sen ymmärtäminen, että vuorovaikutuksellinen, hyvä ystävyys kahden ihmisen välillä – ovat he sitten keitä tahansa – on käsittämätön rikkaus, vaikutti tämänkin ystävyyden muodostumiseen. Toran ja toisen spitaalisairaalan asukkaan, vanhan neiti Dybendalin, välille muodostui ystävyys, jota kaikki aluksi epäilivät, mutta joka paljastui molemmille uskomattomaksi voimavaraksi kaikkein vaikeimpina hetkinä.

Ystävystyin itseäni kolme kertaa vanhemman ruotsalaisnaisen kanssa vain huomatakseni, että muut ihmiset näkevät välillämme pelkkiä esteitä, vaikka meille niitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Uskon, että Pimeä valo vaikutti minuun alitajuntaisesti tehden minusta vähemmän ennakkoluuloisen ja epäilevän poikkeavaakin ystävyyttä kohtaan. Ystäväni on ollut minulle kuin tietäni valaiseva lyhty vaikealla matkallani, ja uskaltaisin sanoa, että niin minäkin olen saanut olla hänelle. Elämässä on kuitenkin lopulta niin paljon helpompaa taivaltaa, kun toinen ihminen kulkee vierellä.

Optimismi, taipumus ajatella myönteisesti, on kantava voima elämässä. Jos pystyy näkemään edes yhden kukkanupun kaiken tuhkan keskellä, voi selviytyä ihan mistä tahansa. Optimismi ei todella tarkoita sitä, että jaksaa aina olla iloinen ja ajatella, että kaikki on hyvin.Tora luuli, että hänen elämänsä on ohi, kun hän päätyi spitaalisairaalaan. Hän kääntyi itseensä ja luuli, ettei missään ole enää mitään mieltä. Kokonaan uusi maailma kuitenkin aukeni hänelle, kun hän vain uskalsi avata silmänsä ja etsiä jotakin hyvää ja kaunista kaiken vaikean keskeltä. Optimismi on juuri sitä, että vaikka kaikki menisikin aivan päin petäjää, jaksaa uskoa, että jossain kohtaa asiat kääntyvät hyväksi.

Pimeä valo kertoo siitä, kuinka pieni kipinä pimeässä voikin muuttua roihuksi, joka valaisee koko ympäristönsä. Kaikki spitaalisairaalassa olivat loputtoman onnettomia ja toivottomia. Toisten sisällä – kuten Torankin – asuu sellainen valo, jota on vaikea kuvaillakin. Se on miljoonia kertoja kirkkaampi kuin kirkkainkaan lamppu. Ulkoisen valon lisäksi juuri sisäistä valoa tarvitaan, se on suorastaan elämän edellytys. Mitä edes on ilman toivoa?

Kertomus toivosta – sitä Pimeä valo on. Toivosta, joka puhkeaa kukkaan, kun ajateltiin, että se on lakastunut iäksi. Jos ei ole toivoa, ei ole mitään. Toivostaei pitäisi koskaan luopua, ei vaikka elämä tuntuisi kuinka kääntävän selkänsäja näyttävän pimeimmät puolensa.On oltava pimeyttä, jotta valo tulee näkyväksi. Eiväthän revontulet tai tähdetkään erotu taivaalta päiväsaikaan. Tätä vaihetta onkin kovin vaikea ymmärtää ennen kuin todella näkee sen valon, jota on odottanut. Kärsivällisyys kyllä palkitaan tämänkin suhteen.

Sen lisäksi, että Pimeä valo on vaikuttanut siihen, millaisia kirjoja nykyään luen ja mitä pidän elämän tarkoituksena, se on muuttanut tapaani nähdä kauneutta kaikessa ympärilläni sekä todellista ymmärrystäni siitä, mitä oikea ystävyys on.Teos muutti minua käytännössä jokaisella mahdollisella tasolla. Se vei sydämeni, ja antoi aivan valtavasti takaisin.