Helmetin kova musiikkipodcast. Jakso 11: Tommi Ouvinen/ Velmu ry
Helmetin kova musiikkipodcast on Vantaan kaupunginkirjaston podcast, jossa käsitellään musiikkia ja siihen liittyviä ilmiöitä. Syksylla 2020 jaksoja ilmestyy kerran kuukaudessa. Podcastin juontajana toimii Tikkurilan kirjaston Marjo Mannila, jokaisessa jaksossa on mukana keskustelemassa vaihtelevia vieraita.
Jakso 11: Tommi Ouvinen/Velmu ry kuunneltavissa Soundcloudissa. Jakson tekstitykset löytyvät tämän jutun lopusta.
Jakson vieraana on Velmu ry:n Tommi Ouvinen. Ouvinen kertoo Velmun toiminnasta, Vernissasta, Koronan vaikutuksesta tapahtumatuotantoon sekä tulevaisuuden suunnitelmista.
Tommi Ouvisen levyvinkit:
---------
[intromusiikki]
Marjo: Tervetuloa Helmetin kovan musiikkipodcastin pariin. Mun nimi on Marjo ja tänään mulla on vieraana täällä Velmu ry:n toiminnanjohtaja Tommi Ouvinen. Tervetuloa.
Tommi: Kiitos.
Marjo: Joo, kerropa alkuun vähän Velmun toiminnasta. Mikä on Velmu?
Tommi: Velmu on Vantaan elävän musiikin yhdistys eli Velmu ry, ja meidän toimintaa on lähinnä nyt Vernissalla järjestettävät klubit, musiikkiklubit siis, ja sit me annetaan soitonopetusta: tällä hetkellä viulu, laulu, kitara ja koskettimet. Ja kaikki tietysti muutkin tulee kyseeseen, et sitten me koitetaan palkata sen mukaan soitonopettajia.
Sit on festareita, Louhela Jam ja Koisorock, jotka tosin tältä vuodelta nyt sitten kutistuivat vain livestreameiksi. Sit on tietysti bändikämppiä, Koisotiellä ja Ruskeasannalla on se Ranchi tällä hetkellä. Sit on tämmöstä omavarahankintaa, elikkä meillä on kuorma-autolava ja äänentoistolaitteet ja sen semmosta. Niillä sitte käydään lähinnä erilaisissa kylätapahtumissa, sanotaan et vaikka Koivukylässä on Koivukylä-päivät, nii sit mennään sinne ja toteutetaan sitä puolta.
Sit on tietysti yhteistyö kaupungin kanssa ja eri lailla nuorisopalveluitten ja kulttuuripalveluitten kanssa. Politiikkaan vaikuttaminen kulttuurimyönteisesti, siinä missä myös nuorten aktivoiminen ja harrastustoiminta yleisesti. Sit on yhteistyö muiden tapahtumajärjestäjien kanssa niin kuin Myyrmäki-liike ja esimerkiksi nyt Tiksi Block Party sillon ku se vielä järjestettiin täällä, nii sillonhan me tehtiin se kimpassa niitten kanssa. Siinä nyt silleen päällimmäisiä juttuja.
[naurua]
Marjo: Joo, no kyllä siinä mun mielestä tuli aika paljon jo tavaraa. Hei, kauanko Velmu on ollu olemassa?
Tommi: No vuodesta -78.
Marjo: Okei! Se on ollut pitkään toiminnassa. Hei tota, kerropa Vernissasta lisää.
Tommi: Vernissasta – miten se liittyy Velmuun, vai yleensä?
Marjo: Sekä että.
Tommi: No joo, -85:hän oli se ensimmäinen valtauskonsertti, josta on mun laskujeni mukaan 35 vuotta. Sehän oli silleen Velmun porukan organisoima homma. Ja sitten se vallattiin vielä uudelleen ja siinä oli näitä – mä en muista ihan tarkkaan – mutta jotain kiinteistöverojuttuja ja tämmösii, mistä sitten Velmun porukka otti selvää. Sit se oli se laukaseva triggeri sille, et se lähti sitten se – vuonna -90 valmistunut Vernissan remontti, josta Vernissa lähti toimintaan.
Siellähän me ollaan oltu ihan alusta asti järjestämässä klubeja Vernissalla, ja onhan siellä toki paljon muutakin, teatteritoimintaa ja tämmöstä. Meillä on siellä toimisto ja vähän varastoo, ja toimitaan tosiaan Vernissan eli sen kaupungin puolen kanssa yhteistyössä semmosessa symbioosissa. Me annetaan niille jotain ja ne antaa meille jotain – mitä millonkin sitten.
Marjo: Joo, eli kun Vernissalla nyt järjestetään näitä klubeja niin miten bändin kannattaa toimia, jos ne haluaa keikalle Vernissaan tai ylipäätään?
Tommi: No, toki ottaa yhteyttä mahdollisimman selkeesti. Elikkä esimerkiksi semmonen yks hyvä tapa on, että on joku bändi, jolla on vaikka kaks jotain kimppabändii, jonka kanssa ne tietää et ne vois kerätä vähän yleisöö. Ja sit ne on kuitenkin sen verran erilaisii, että se vois olla vähän laajempaakin yleisöö. Mut tietysti voi olla ihan samaakin genree kaikki, koska sekin tietysti kerää sitä porukkaa ihan mukavasti. Mut semmoset kolmen bändin kimpat on aika hyvii, koska ne sit itte paremmin tuntee sen genrensä.
Tokihan meilläkin on hallituksessa metalliporukkaa ja popimpaa porukkaa ja sit rytmimusiikin jengiä, mutta sanotaan nyt vaikka mä itte, niin enhän mä tiedä niin hyvin mitä nuoret tänä päivänä diggailee tai haluu. Mut semmosii, et ottaa vaan yhteyttä. Sit tietysti ei kannata myöskään pettyy siitä, että jos mä en vastaa tai meiltä ei vastata heti meiliin; me yritetään kyl parhaamme, mut niit kuitenkin tulee aika paljon niitä yhteydenottoja. Kyl jokainen yhteydenotto rekisteröidään. Mut tietäen monet muutkin keikkapaikat, ni kyl ne jotka sinne ohjelmaa buukkaa valittelee, et me ollaan tosi pahoillaan, mut meidän pitää tehä tässä kaikkee muutakin. Kaikki ne kuitenkin aina rekisteröidään.
Sit tietysti se, että mitä aktiivisempi se yhteydenottaja on sen tapahtuman järjestämisessä itte, et tarjoo vaikka et ”mä voisin tehä julisteen siihen” ja tämmöst kaikkee, ni se tietysti auttaa aina. Ei se oo mikään välttämättömyys, et ei me voida tietenkään suhtautuu asioihin silleen, että ”jos sä et osaa tehä julistetta nii ei teidän bändikää kyl pääse paikalle”.
[hiljaista naurua]
Aktiivisuuttahan se vaatii.
Marjo: Mites sitten, jos yleisön edustajana haluaisi jonkun bändin, niin voiko myös tämmöisiä ehdotuksia sitten laittaa teille, että ”olis kiva saada tänhenkinen muutaman bändin tapahtuma” tai jotain semmosta?
Tommi: Joo, kyllä. Eihän meillä tarkotuksena oo – toi kaupallinen aspekti ei oo meille silleen se tärkee juttu. Toki toivotaan et tapahtumat tuottaa jollain tavalla ittensä taloudellisesti takas. Tavallaan yritetään pitää mahdollisimman monipuolisena se meijän tarjonta. Se on tavallaan haaste; olis helppo järjestää vaan yhentyyppisii tapahtumii, mut se ei oo se meijän ajatus. Kyl meijän ajatus on järkkää monentyylistä kamaa. Sanotaan, et kyl meijän hallitus jonkin verran – jos mä mietin meijän kymmenen hengen hallitusta, et miten se edustaa erilaisii musagenrejä, nii must se kuvaa aika hyvin sitä et mitä tahansa voidaan järjestää. Kaikki on avoimia, et mitä tahansa.
Marjo: No, puhutaas nyt sitten vähän tästä tämän vuoden tapahtumatuotannosta, tai siitä kuinka korona on nyt vaikuttanut siihen. Pitkään oli niin, että ei saanut mitään tapahtumia järjestää ja nyt taitaa olla – mä en edes tiedä minkälaiset rajoitukset tällä hetkellä nyt sitten on, kuinka tiukat.
Tommi: Onhan ne– en mä tiedä säätääkö sitä enää laki, mut kuitenkin siis nää suositukset, onhan ne tavallaan aika tiukat. Mut käytännössä mä nään aika paljon sitä, että – oon käynyt jossain yökerhoissa – niin varsinkin nuoret, valitettavan vähän niitä kiinnostaa se. Kyl ne on siellä ihan sumpussa, et jos jollain on toi korona, niin kyl se tartuttaa ihan kaiken sen ympäristön. Sitä vois kyl skarppaa, ja mun mielest – mä en tiedä miten pystyy vaikuttaa, mut ravintola-alallakin niitten pitäis sisäisestikin tarkkailla sitä juttuu aika paljon tiukemmin kuin mitä ne nyt tekee.
Meijän juttuun toi tietysti vaikutti, et esimerkiks Vernissan yleisökapasiteetti, joka on ollu helposti lähes 350, niin nyt sinne saa ottaa 70. Yleisöö saa olla 70, ja se sisältää vieraslistalaiset ja kaikki. Sanotaan, että meijän syksyn aika monet klubit, kun ne on tietysti sovittu hyvissä ajoin ne esiintyjät, niin vaikka sanotaan et se myis nyt loppuun ne klubit, niin me saadaan silti niist selkään taloudellisesti ihan huolella. Se on tietysti tommosii juttuja. Koittaa kuitenkin pärjää, ei täs oo oltu kuitenkaa jääty tuleen makaamaan, et “okei kädet ylös ei täs voi tehdä mitään”.
Keväältä meiltä meni Louhela Jam, johon siis odotettiin tänä vuonna 10000 ihmistä, ja se olis ollu hyvin mahdollista saada, niin se meni. Toi Koisorock tosta meni kanssa. Mut me jo keväällä järkättiin sitten yks livestream, Louhela Jam livestream, tavallaan peruuntuneen Louhela Jamin ja Vantaanpäivän konsertin korvaamaan.
Nyt me järkättiin kuukaus sitten toinen livestream, mikä kans korvas Louhela Jamii ja Koisorockii. Se kesti melkee viis tuntii. Kahes paikas pallotettiin sitä; aina kun toises paikassa esiintyjä lopetti, ni sit toisessa paikassa alotti. Se oli aika haastava juttu meille, ja varsinkin kun se oli meijän toinen livestream mitä me ikinä tehtiin, nii se oli jo ammattilaisille, joita meillä oli jonkin verran palkattuna siellä – se oli niillekin haastava saada toimimaan. Sanotaan, että kyl siit ollaan opittukin. Nyt me tavallaan osataan, jos joku tulee kysymään meiltä et “osaattekste järjestää livestreamin”, niin nyt me voidaan sanoo, et kyl me nyt jo osataan. Oli sinänsä hieno koulu.
Ja tietysti kaikki nyt varmaan tietää, et taloudellisestihan toi koko tapahtuma-ala on tosi tiukoilla. Lomautuksia on, ja kyllähän ne lomautukset siis koskee meitäkin. Toisaalta siin on se hyvä juttu, että täs on jäänyt nyt vähän tota aikaa myös sitten – kun ei oo hösännyt tuolla koko kesää noit tapahtumii – nii on tavallaan jääny nyt aikaa kehittää meijän toimintaa. Vaikka ollaan köyhii kuin kirkonrotat, nii täs on kyl tullu hyviikin puolii. Mä uskon, et sit tulevaisuudessa, jos tää vaikka tästä menis kivasti jotenkin tää korona ohi, niin meillä on kyl sit enemmän taas mitä antaa uudelleen.
Marjo: Onko jotain mitä voit jo paljastaa tässä vaiheessa? Vai onko niin alustavia suunnitelmia?
Tommi: Yks nyt tietysti on se – me ollaan toi Koisotien, eli se Velmutalo, se treenikämppätalo, niin me ollaan vuosia käyty kaupungin kanssa siitä alustavii neuvotteluja, et me ostettais se jollain summalla itsellemme ja remontoitais siit semmonen kaikkii palveleva musiikkitalo, Vantaan musiikkitalo.
[naurua]
Ei nyt kuitenkaan ihan siis mikä se Helsingin on, mut semmonen et se ois joka päivä käytössä, ja aamulla sinne vois tulla senioriryhmät tai päiväkodin ryhmää. Kuitenki et siellä järjestetään musiikkipainotteista toimintaa ja soitonopetusta ja kaikkee tällasta. Niin sitä projektii me ollaan nytten, se on yks esimerkki mihin on ollu nyt aikaa. Me ollaan itseasiassa päästy kaupungin kaa siitä aika hyvään semmoseen – enää ei puutu ku reilu puol miljoonaa rahaa – sellaseen pisteeseen.
Marjo (taustalla, naurahtaen): Noh, pikku juttu.
Tommi: Yleisesti ollaan pysähdytty vähän miettimään meidän yhdistyksen toimintaa ja tulevaisuutta; sanotaan, et semmoseen ei oikeen oo yleensä aikaa, siinä kun touhutaan kymmeniä ja kymmeniä tapahtumia per vuos. Vaik meijän vähintään kerran kuussa järjestettävät hallituksen kokoukset venyy aina monituntisiks, niin sittenkään siellä ei koskaan oikeen keritä itte siihen toiminnan sisältöön silleen upottautumaan. Nyt on ollu vähän aikaa siihen.
Marjo: Että jotain positiivista sitten tästä ajasta voi myös löytää.
Tommi: Joo, kyllä.
Marjo: Onko sulla jotain muuta vielä Velmuun tai tapahtuman tuotantoon liittyvää, mitä haluaisit puhua? Tai Vernissan tulevia juttuja?
Tommi: Siellähän järjestetään – no, niitä ollaan nyt jonkin verran tietysti jouduttu vähentämään, mutta kyl me järkätään kaikki klubit, mitä me ollaan tänä syksynä ja talvelle tän vuoden puolelle ainakin buukattu. Kyl ne kaikki järjestetään. Ellei nyt sit tuu joku ihan sietämätön, et saa ottaa vaan kymmenen ihmistä sisään. Tai viiskyt, et jos sitä vielä tosta seitsemästäkymmenestä nyt leikattais, niin sit olis vaan pakko sanoo et sori.
Marjo: Niin niin. Mut se oli kyl hyvä pointti, mitä sä sanoit niistä yökerhoista, että siellä tavallaan ihmiset on ihan kylki kyljessä. Yökerhoissako korona ei tartu?
Tommi: Mä nään sen jutun vähän silleen, et jos sitä ei nyt valvota, kun se on nyt tollasta et siel ollaan... Nii vähän tulee semmonen fiilis, et haluuks ne oikeesti ne ravintolat, et ne pistetään sulki, jotta ne sais sit valtiolta imettyy rahaa siihen, et “hei meijät pakotettiin laittaa ittemme sulki”. Mä en tiedä onks näin, mutta joku semmonen ajatus pyörii päässä. Ja sitte tietysti ehkä semmosta ajatusta, että ”no jos me ei katota tätä juttuu niin tarkasti, nii ehkä toi viereinen ravintola kattoo”. Mun mielestä toi on silleen lyhytkatseista toi toiminta, et nyt kääritään kaikki se fyrkka mikä vaan pystytään pois ja sitten hetken päästä kuitenkin paikat saatetaan laittaa taas kokonaan kiinni. Oks se nyt sitten se mitä halutaan?
Mut emmä tiiä, yleensä jos mä katon musiikkikulttuurikenttää, nii kyl kaikki kuitenki yrittää. Bänditki vaik ne tietää, että niitten liksat saattaa olla vähän pienempii – tai onkin monien liksat nyt pienempii – nii kyl ne kuitenkin lähtee keikalle jos on semmosta. Et kyl taiteilijat on aina jotenkin sitte ne viimeset maksajat siellä, ja artistit. Se on niin semmosta, kutsumus ammattiin. Oon kyl silleen tosi tyytyväinen siitä – onnellinen, että ihmiset kuitenkin sit saa tehä sitä, et ei oo täysin kaikki vedetty pois.
Marjo: Joo.
Tommi: Ja pientä piristymistä tässä on ollukin alalla; kyl noit keikkoja on taas tullu sitten. Kai siellä sit jotain sen verran näkyy plus-merkkii niin järjestäjien ku artistienkin kukkarossa, et sitä kannattaa sit kuitenkin tehä.
Marjo: Kyllä, ainakin on monet muusikkotuttavat, kun ovat päässeet muutamia keikkoja nyt soittamaan, niin ovat olleet ihan fiiliksissä. Ja tietysti näin – no en mä nyt tiedä voinko minä nyt sanoa olevani kauheen ahkera keikoilla kävijä – mutta kyllä on ollut livekeikkoja kova ikävä.
Tommi: Joo, kyl sen huomaa ihmisistä, et jengi vaan himoaa ihan kauheesti. Ihan hirveit pettymyksii sit, kun on tullu jotain peruutuksii – vaik jotain ulkomaalaisii esiintyjii, jotka ei vaan päässy maahan – kauheit pettymyksii on ollu silleen.
Marjo: Kyllä se on, musiikki ja kulttuuri ylipäätänsä on tärkeä osa elämää.
Tommi: Näin on. Ei se pelkkä se kaurapuuro meitä hengissä pidä.
[naurua]
Marjo: Ei, ei. Hei, mä oon yleensä näissä jaksojen lopussa vielä kysynyt vähän levysuosituksia, niin löytyykö sulta sieltä jotain?
Tommi: No löytyy. Mä itseasiassa aattelin lähestyy tätä asiaa hetki sitten kuolleen äitini musiikillisen jättämän perinnön kautta. Elikkä siitä, miten se on vaikuttanut omaan musamakuun lapsesta asti. Mulle suomi-iskelmä ja semmoset Finnhits-jutut, ne oli tosi vierasta juttuu; mä tutustuin niihin vasta kauheen myöhään. Et meillä kuunneltiin enimmäkseen rokkia ja semmosta himassa.
Kuitenkin levyistä ehkä mitä voisin suositella... Esimerkiks Jethro Tullin Aqualung-levy, joka oli semmonen, mikä soi meillä himassa aika usein snadina. Se taas johdatti sitten myöhemmin teininä ja sillon jo progen maailmaan. Vaik en mä sitä sillon nuorempana – mulle se oli vaan musiikkia ja semmost mielenkiintosta, et mites yhtäkkii alkaa vaan jotkut viulut soimaan tai kuoro laulaa tai tälleen, et mitäs tää on? Joka sit taas yhdistyy toiseen, minkä voisin mainita niin joku Westside Storyn soundtrack, et sitä kans sitä leffaa katottiin meil usein. VHS:ät pyöri tosi usein, ja siit ne musat jäi, ne tarttu.
Nois kahes levys on hirveesti yhtymäkohtii toisiinsa ja taas sinne klassisen puolelle… Mitä meil ei nyt varsinaisesti klassista musaa hirveesti – mut tommosta kuitenkin orkesterimusiikin puolelle, joka taas johtais sitten siihen, että meillä kuunneltiin just Piirpaukeen niit alkupään levyjä. Sit jotain Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, jotka oli – no, niist puhuttiin sillon maailmanmusiikkina. Et tavallaan nykyäänhän se on etnoo, et semmost kuunneltiin.
Sitten se ihan perusrokki; joku Status Quon Hello-levy oli kovassa kulutuksessa sillon. Suomenkielisest musiikista Hectorin Nostalgia-levy ja nää oli semmosia, et se toi taas sanotuspuolelle – et ne sanotukset oli silleen tosi merkittävii. Et mitäs täs nyt lauletaanki tälleen ihan outoja juttuja? Ettei ookaan just sitä perus suomi-iskelmäsanotusta, niin se oli aina semmosta tosi ihmeellistä maailmaa, joka taas tavallaan sitte – nyt sit vielä takas siihen Jethro Tullin Aqualongiin, koska se oli sit progee ja sit taas joku Hector oli kova David Bowie -fani ja sielt sit taas semmosta progempaa kamaa. Et silleen ympyrä sulkeutui.
[naurua]
Marjo: Jes. Hei, kiitoksia kovasti, että tulit tänne vieraaksi. Onko vielä jotain loppusanoja, joita haluat sanoa?
Tommi: Kiitos voin sanoa tästä.
Marjo: Jes!
------
Jakson äänitys ja editointi: Harri Pikka
Litterointi: Nin Saarenoja
Logo: Karoliina Havaste