MunKirjaston logokilpailun voitti Viivi!

@MunKirjasto on nuorille suunnattu Instagram-tili, jossa juuri nuorten toiveet ohjaavat tulevaisuuden kirjaston toimintaa. Kilpailu sai alkunsa oman ilmeen tarpeesta. Päätimme järjestää logokilpailun, jossa nuoret saisivat vaikuttaa omaan uuteen ilmeeseen luomalla tilille logon, joka heidän mielestään kuvaa MunKirjastoa.

MunKirjaston logokilpailun voitti Viivi L. Viivi palkittiin 200 euron rahapalkinnolla toteuttamastaan graafisesta työstä Espoon kaupunginkirjastolle.

Kilpailuun saapui yhteensä 21 huikeaa teosta. Kirjaston raati äänesti kolme finalistia, joista pitkän harkinnan jälkeen päädyimme Viivin työhön. Raati kommentoi voittajalogoa muun muuassa ”yhtenäiseksi, selkeäksi ja helposti hyödynnettäväksi kirjaston lasten ja nuorten parissa työskentelevälle henkilökunnalle”.

”Ensin minulla oli erilainen ajatus logosta ja kokeilinkin muutamaa tyyliä. Päädyin sitten kirjakasaan, jonka yksi kirja muistuttaa kirjahyllyä. Sitten vain lisäsin brändivärit ja tekstin! Olen siihen itse ihan tyytyväinen,” Viivi kertoo. Viivi on 16-vuotias helsinkiläinen, jonka harrastuksiin kuuluu graafisen suunnittelun lomassa myös videoiden sekä kuvien editointi.

Espoon kaupunginkirjasto onnittelee voittajaa ja kiittää osallistujia hienoista logoehdotuksista!