Koronapassi käyttöön Helmet-kirjastojen yleisötilaisuuksissa

Heikentyneen koronatilanteen vuoksi Etelä-Suomen aluehallintavirasto linjasi 2.12.2021 uusista koronarajoituksista. 

Helmet-kirjastoissa otetaan käyttöön koronapassi isommissa yleisötilaisuuksissa. 16 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhemmilta yleisötilaisuuteen osallistuvilta edellytetään koronapassia. Pienempien, alle 20 osallistujan yleisötilaisuuksien käytännöissä voi olla kaupunkikohtaisia eroja, joista tiedotetaan tapahtuman yhteydessä.

Kirjastoissa pääsee asioimaan myös ilman koronapassia, ja kirjastojen toiminta jatkuu muuten normaalina. Kasvomaskin käyttöä suositellaan kirjastoissa kaikille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Asiakkaita kehotetaan huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta sekä pitämään riittävä turvaväli toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. 

Kirjastossa autetaan koronapassin tulostamisessa

Kirjaston henkilökunta opastaa tarvittaessa koronapassin lataamisessa, tulostamisessa tai kuvakaappauksen ottamisessa. Paperitulosteen hinta vaihtelee kaupungeittain.

Kirjasto voi auttaa kaikissa muissa vaiheissa paitsi Omakantaan kirjautumisessa.

Ota mukaasi kirjastoon vahvaan tunnistautumiseen vaadittavat tunnukset, kun haluat apua koronapassin kanssa. Tunnukset voivat olla esimerkiksi verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne.

Toimi näin: 

  • Lataa koronapassi valmiiksi Omakannasta osoitteesta kanta.fi. Passia edellytetään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä tai sitä vanhemmilta kävijöiltä. 
  • Passin voi joko tulostaa tai näyttää mobiililaitteelta (ota kuvakaappaus tai tallenna tiedosto kännykkääsi). 
  • Voit halutessasi tulostaa koronapassin paperille kirjaston tulostimella. 
  • Passi tarkastetaan yleisötilaisuuteen saapuessasi. 
  • Varauduthan tarvittaessa todistamaan myös henkilöllisyytesi.
  • Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista. Käyttäjä hakee passin Omakanta-palvelusta.
  • Kirjasto lukee passit THL:n virallisella lukijasovelluksella. Sovellus ei näytä järjestäjälle muita terveystietoja kuin todistuksen koronasuojasta. 

Lisätietoa koronatodistuksesta Kanta.fi:stä

Uutista tarkennettu 7.12. alle 20 hengen yleisötilaisuuksien osalta.