Luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa verkossa

Jos kirjastoon ei pääse, moni kaipaa sellaista luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa, johon on pääsy verkossa. Oma e-kirjastomme palvelee tavalliseen tapaan, mutta kasvaneen kysynnän vuoksi aineistoa voi olla tavallista haastavampaa saada käsiinsä. Olemme listanneet tähän artikkeliin erilaisia muiden tahojen tuottamia palveluita, joiden kautta kenellä tahansa on maksuton pääsy kirjallisuuden, äänitteiden ja elokuvien äärelle.

Alle listatuissa palveluissa ainakin osa sisällöstä on vapaasti käytettävissä, mutta jotkut palvelut vaativat rekisteröitymisen. Linkit ovat kunkin otsikon alla aakkosjärjestyksessä.

Tälle sivulle kannattaa palata myös myöhemmin, sillä täydennämme listaa sitä mukaa, kun löydämme erilaisia uusia palveluja. 

E-kirjoja lapsille

Näissä palveluissa on erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua sisältöä, mutta heille sopivia kirjoja löytyy myös osasta muista e-kirjapalveluista.

Iltasatu.org

Iltasatu.org on maksuton ja kaikille avoin lastensatufoorumi, johon kootaan tekijäoikeuksista vapautuneita klassikkosatuja sekä uusia teoksia.

Lukulumo

Monikielinen lasten kuvakirjapalvelu, jossa 115 lasten kirjaa nyt ilmaiseksi. Lukulumo avaa home access -version kaikille 15.4. asti. Home access on suunniteltu tukemaan erityisesti monikielisiä lapsia, ja siksi pääpaino on kustantajien kanssa yhdessä valituissa kirjoissa, joita voi kuunnella usealla eri kielellä. Saat palvelun käyttöön lataamalla Lukulumo-sovelluksen älylaitteellesi sen sovelluskaupasta. Kirjaudu sisään käyttäen seuraavaa tunnusta ja salasanaa: lukulumokoti, 987654321. Ohjeet palvelun ilmaiseen käyttöönottoon.

Papunet - selkokirjoja lapsille ja nuorille

Papunet tarjoaa tietoa, apua ja erilaisia materiaaleja ihmisille, jotka eivät kommunikoi puhumalla tai joille puheen ymmärtäminen on vaikeaa, sekä heidän läheisilleen ja alan ammattilaisille. Papunetissä löytyy ladattavia ja tulostettavia selkokirjoja ja aineistoja lapsille ja nuorille. 

Tekijänoikeuksista vapaat teokset Kirjasammossa

Kirjallisuuspalvelu Kirjasammon kautta on mahdollista päästä lukemaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jonka tekijänoikeudet ovat rauenneet.

E-kirjoja aikuisille

Helmi

Kansalliskirjaston kokoelmien helmiä: kirjoja, pienpainatteita, karttoja, nuotteja, kuvia ja käsikirjoituksia.

The Internet Archive

The Internet Archive tarjoaa yli 20 000 000 vapaasti ladattavaa kirjaa ja tekstiä. Lisäksi saatavilla on 1,3 miljoonaa modernia e-kirjaa, joita voi lainata ilmaiseksi, jos luo tunnukset sivustolle. Useat kirjat on skannattu PDF-muodossa eli teokset sisältävät myös kuvat. Suomenkielisiä teoksia palvelussa noin 3500.

Kaino

Kotimaista suomenkielistä kirjallisuutta 1880-luvulta 1930-luvulle.

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kansalliskirjaston kautta käytettävissä on elektronisia: kirjoja, lehtiä, artikkeleita, äänitteitä, karttoja, kuvia, viitetietokantoja ja kokotekstiaineistoja. Osa elektronisista aineistoista on vapaasti verkossa käytettävissä  ja osa vain Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksilla tai vierailijatunnuksilla. Joitakin aineistoja voi käyttää vain kirjastossa. Lisätietoa käyttöoikeuksista.

Kirjastot.fi:n Digi

Yleisten kirjastojen digitoituja aineistoja, kuten paikallis- ja erikoiskokoelmiin kuuluvia teoksia.

Klassikkokirjasto

Suomen- ja ruotsinkielisiä klassikoita sähköisessä versioissa sekä niihin liittyvää tutkimustietoa.

Litteraturbanken

Litteraturbanken är ett svenskt litteraturprojekt som jobbar med att tillgängliggöra hela det svenska skönlitterära arvet och vissa arbeten inom humaniora. Här hittar du verk av författare som Selma Lagerlöf, August Strindberg och Hjalmar Söderberg. Ladda ner så här: På Litteraturbankens hemsida klickar du på "Epub-filer" i menyn på vänster sida. Välj sedan författare och vilken bok du vill ladda ned. Klicka på "Hämta". E-boken laddas ned till din e-boksapp eller ditt läsprogram på datorn. 

Metropolitan Museum of Art

Met tarjoaa lähes 600 ilmaista taideaiheista e-kirjaa.

Onleihe-palvelu

Goethe-Instituutin maksuton digitaalinen palvelu. Valikoimasta löytyy saksankielisiä kirjoja, äänikirjoja, lehtiä sekä elokuvia. Käyttöä varten tarvitset tunnuksen, jonka saat rekisteröitymällä palveluun.

Open Culture 

Sivustolla on satoja verkossa vapaasti saatavissa olevia, osa myös omalle laitteelle ladattavia, e-kirjoja, e-äänikirjoja, erilaisia kursseja ja jopa elokuvia. E-kirja ja e-äänikirjoissa on enimmäkseen klassikoita.

Project Gutenberg

Gutenberg-projekti tarjoaa vapaasti luettavaksi kymmeniä tuhansia kirjallisuuden klassikkoita, näytelmiä ja runoja. Sivustolle on digitoitu teoksia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Kirjallisuutta tarjolla yli 50 kielellä, mm. suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Projekti Lönnrot

Projekti Lönnrot on suomalainen projekti, jossa on digitoitu suomen- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta, jonka tekijänoikeudet ovat rauenneet. Kirjat ovat saatavilla pääasiassa .txt-muodossa. Sisältää osin samoja suomenkielisiä teoksia kuin Gutenberg.

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita

Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta löytyy kokoelma kotimaista kirjallisuutta 1880-1930-luvuilta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

SKS:n verkkoaineistoista löydät mm. Aleksis Kiven teoksia ja Kalevalan ilmaiseksi.

Äänikirjoja ja kuunnelmia

Audible - ilmaiset lasten- ja nuortenkirjat

Audible on normaalisti maksullinen äänikirjapalvelu, mutta koronakriisin aikana koulujen ollessa suljettuina he tarjoavat satoja lasten- ja nuortenkirjoja vapaasti kuunneltavaksi palvelunsa kautta. Kirjoja ei voi ladata, mutta niitä voi kuunnella suoratoistona. Lisätietoja saa esimerkiksi tästä iMore-sivuston artikkelista.

BBC:n radiokuunnelmat

BBC on vuosikymmeniä tuottanut laadukasta radioteatteria ja heidän arkistonsa on mahtava aarreaitta kuunnelmien ystäville. Tarjolla on mm. kulttimaineeseen noussut Hichhiker's Guide to the Galaxy.

Kirjailija kotiin

Kirjailija kotiin -kanavalla tamperelaiset kirjailijat lukevat tekstejään. Live-lähetys on jokainen ilta klo 19, mutta lukuvideoita voi katsoa youtube-tallenteista myöhemminkin.

LibriVox

Tekijänoikeuksista vapaita äänikirjoja vapaaehtoisten lukemana monilla kielillä. Tällä hetkellä palvelussa saatavana 27 suomenkielistä ja 27 ruotsinkielistä teosta.

Suplan äänikirjat

Nelonen Median Supla-palvelun kautta voi pääasiassa kuunnella radio-ohjelmia ja podcasteja, mutta palvelusta löytyy myös muutamia äänikirjoja.

Yle Areenan radiokuunnelmat

Radiokuunnelmat ovat Ylen pitkäaikaisia radiosuosikkeja. Niistä monia pääset kuuntelemaan Yle Areenan kautta.

Yle Areenan äänikirjat

Yle Areena tarjoaa kymmenittäin kotimaisia äänikirjoja vapaasti kuunneltavaksi. Joukossa sekä lasten- että aikuistenkirjallisuutta ja useita klassikoita. Teoksia setä kotimaisilta että ulkomaisilta kirjailijoilta.

Elokuvia, dokumentteja, TV-sarjoja ja teatteria

Dplay

Dplay on Discovery Networks Finlandin suoratoistopalvelu, jolla esitetään heidän TV-kanaviensa ohjelmia. Suomessa yhtiön ilmaisiin kanaviin kuuluvat TV5KutonenFrii ja TLC. Osa ohjelmista on katsottavissa ilmaiseksi, mutta suurin osa ohjelmista on maksullisia. Ilmaisten sisältöjen katsominen ei vaadi rekisteröitymistä.

Elävä muisti ja Elonet

Elävä muisti on KAVIn audiovisuaalinen aikamatka Suomen historiaan ja Elonet on suomalainen elokuvatietokanta. Elonetissä on katsottavissa yli 200 kotimaista elokuvaa sekä liki parituhatta muuta filmiä. Suuri osa elokuvista on saatavilla jopa 4K Ultra HD –tarkkuudella.

Kirjastokaista

Kirjastokaista on Suomen kirjastojen oma alusta, jolla ohjelmien aiheina ovat kirjat, kirjailijat, lukeminen sekä kirjastot. Tutustumisen arvoisia kokonaisuuksia ovat videopuolella mm. dokumentit, kirjailijahaastattelut ja lukuvinkit ja lastenohjelmat. Lisäksi Kirjastokaistalta löytyy myös kirjastoradio, josta voi kuunnella mm. Kirja taajuudella -podcastia. 

Public domain movies

Palvelussa on lähinnä englanninkielisiä elokuvia, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Palvelun elokuvia löytyy myös sen Youtube-kanavalta.

MTV

MTV on MTV:n suoratoistopalvelu, jossa voi katsella heidän kanavillaan esitettyjä ohjelmia ja elokuvia. Palvelussa on nähtävissä vain ilmaista sisältöä. MTV:n maksullinen sisältö on erillisessä palvelussa. Palvelun käyttö vaatii rekisteröitymisen.

Ruutu

Ruutu on Nelonen Median suoratoistopalvelu, josta voi katsella heidän kanavillaan esitettäviä ohjelmia ja elokuvia. Osa ohjelmista on katsottavissa ilmaiseksi, mutta suurin osa ohjelmista on maksullisia. Palvelun käyttö (myös ilmaisten sisältöjen osalta) vaatii rekisteröitymisen.

Teatteriesityksiä

Paljon Melua Teatterista -blogi on kerännyt listaa erilaisista teatteriesityksistä ja muista tyypillisesti elävän yleisön edessä tapahtuvista esityksistä sekä runsaasti muuta verkon yli saavutettavissa olevaa viihdettä, joita on mahdollista katsella nyt kotoa käsin. Osa vinkeistä on maksullisiin palveluihin, mutta joukossa on runsaasti myös ilmaisia taltiointeja ja livelähetyksiä.

Yle Areena

Yle Areena on monille tuttu palvelu, joka tarjoaa valtavan määrän elokuvia, dokumentteja ja erilaisia TV-sarjoja vapaasti kaikkien Suomessa asuvien katseltavaksi. Nyt on oiva hetki tutustua heidän valikoimaansa!

Musiikkia

Helsingin kaupunginorkesteri

HKO:n tallenteet tuovat kaupunginorkesterin konsertin kotisohvallesi.

The Metropolitan Opera

New Yorkin Metropolitan- ooppera on avannut maksuttoman striimauspalvelun, jonka kautta pääsee seuraamaan laatutaltiointeja suosituista oopperoista.

Suomen kansallisooppera ja -baletti

Kansallisoopperan esitysten taltiointeja.

Wienin kansallisooppera

Wienin kansallisooppera on avannut maksuttoman striimauspalvelun, jonka kautta pääsee seuraamaan laatutaltiointeja suosituista oopperoista. Palvelu vaatii rekisteröitymisen.

Yle Areena konsertit

Suoria lähetyksiä ja konserttitallenteita Suomesta ja maailmalta. 

Muuta

Coursera

Laadukkaita kursseja englanniksi. Tarjolla on opiskeltavaa aina ansioluettelon luomisesta oman applikaation rakentamiseen ja moniin muihin hyödyllisiin taitoihin.

Finna

Tiedonhakupalvelu, joka tarjoaa vapaan pääsyn noin sadan suomalaisen arkiston, kirjaston ja museon digitaalisiin aineistoihin ja kokoelmaluetteloihin.

Lango

Haluatko harjoitella jonkin kielen puhumista tai auttaa muita kielen opiskelussa? Lango-palvelussa voit etsiä kielikaveria tai ryhtyä sellaiseksi.

Makupalat

Suomen yleisten kirjastojen tuottama monipuolinen linkkihakemisto, johon on koottu lukuisia verkkosivuja eri aiheista. Katso erityisesti kokoelma Katsele ja kuuntele konsertteja, esityksiä ja ohjelmia.

MOOC 

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osaston tarjoamia avoimia ja laadukkaita verkkokursseja.

Katso myös: Kotisohvalta museoon

Kuva: Yura Fresh / Unsplash