T-paita joka päivälle

T-paita joka päivälle

Jos paitaa on pakko käyttää, niin mikset käyttäisi persoonallista, juuri sinulle tuunattua t-paitaa? 

Päivi on aloittanyt mittavan t-paitaprojektin, jossa hän tuunaa itselleen yksilöllisen t-paidan vuoden jokaiselle arkipäivälle. Ison Omenan kirjaston Pajan vinyylileikkurilla valmistuu siis hiljalleen parisataa t-paitaa!  

Jokainen Päivin t-paita on erilainen. Ideat paitoihin kumpuavat muun muassa Päivin lempielokuvista ja tv-sarjoista. Paidoissa vilisee myös lentäviä lauseita, ja joskus ilkikurisiakin viestejä. "Menee päivän mielialan mukaan, tuleeko asennepaita vai ´huono asenne´ -paita" Päivi kertoo virnistäen.

Kuva-aiheet hän etsii internetistä. 

DSC_0087.JPG T-paita numero 19. Tunnistatko mistä elokuvasta tämän paidan kuvaidea on peräisin? 

Kaikki Päivin paidat valmistuvat vinyylileikkurin avulla. Kuvaideoita hän joutuukin työstämään jonkin verran vinyylileikkurille sopiviksi. Kuvassa ei voi olla varjoja, ja kuvaa saattaa joutua muutenkin pelkistämään, jotta tarran nyppiminen helpottuu. Pajassa löytyy kaikki tarvittavat välineet vinyylitulostamiseen mutta Päivi on hankkinut paitaprojektiaan varten myös omat sakset, pinsetit ja tarran nyppimiseen soveltuvan neulan.  

DSC_0068.JPG Tulostettu kuva negatiivina ennen paitaan painamista. 

Paidan tekoon kuluu aikaa. Päivi onkin oppinut arvostamaan kuvioiden suunnitteluun liittyvää työmäärää. Kuvankäsittelyohjelma ja vinyylileikkuri ovat kuitenkin helppoja käyttää. 

DSC_0042.JPG Kuvaideat kulkevat aina Päivin mukana. 

Paidan teko on Päivin mukaan edullinen terapian muoto. Kun kuvaidean saa tietokoneelta vinyylikalvolle ja pääsee nyppimään tarraa, niin ei tarvitse paljon muuta ajatella tai stressata. Talviaikaan t-paita jää piiloon muiden katseilta ja on oman käyttäjänsä ilona. "Näitä kerkee vielä puoli vuotta tehdä ennen kuin suuri yleisö pääsee näkemään" Päivi tuumii - kesään on vielä aikaa ja pari sataa t-paitaa on vielä tekeillä. Ison Omenan Paja jää seuraamaan projektin etenemistä! 

bunny.jpg Tunnistatko mihin brittiläisen koomikkoryhmän elokuvaan tämä paita viittaa?

Näin teet itse t-paidan kirjastossa:

Katso video

Kuvat ja teksti: Taru L, Ison Omenan kirjaston Paja