Kirjaston tarina Kirjaston tarina on dokumenttielokuva, jossa kuullaan otteita yleisten kirjastojen vaiheista 1700-luvun lopulta nykypäivään.
Voimavarasto - Nuorten mielen hyvinvointitapahtuma Itä-Espoon kouluterveydenhoitajat järjestävät syksyisin Espoon valtuustotalolla Voimavarasto tapahtuman, johon myös Espoon kirjasto osallistuu.
Pehmojen yökyläily Elokuun viimeisenä viikonloppuna Ison Omenan kirjastossa kävi yökylässä 54 pehmolelua.
Helmetin mattolaituri Tiber-joessa Helmet-kirjastoyhteistyö täytti syyskuussa 2016 40 vuotta. Timopekka Sillantaus Espoonlahden kirjastoista pohtii kulttuurimonumenttien syntyä ja merkitystä ympäristöissään.
Muusikoiden kirjasto Tervetuloa muusikoiden kirjastoon! Kirjastoissa voi harjoitella ja lainata soittimia, soittaa ukulele-ryhmässä, laulaa, oppia äänittämistä ja studiotaitoja, äänittää demon, esiintyä musaklubilla ja tehdä bändipaitoja ja julisteita.
Kirjastolaiset kertovat -lyhytdokumentti Kirjastolaiset kertovat on vuonna 2016 valmistunut lyhytdokumentti, jossa neljä espoolaista kirjastolaista kertoo erilaisista tehtävistään.
Eestikeelne kirjandus - Vironkielinen kirjallisuus Kas Sa teadsid juba, et Helmet-raamatukogude eestikeelne uudiskirjandus on nüüdseks eraldi loetletud? HelMet raaamatukogude eestikeelsed raamatud leiad ka Pinterestist! Tiesitkö jo, että Helmetin uutuusluetteloissa on nyt omana kohtanaan myös vironkielinen kirjallisuus? Vironkieliset kirjat löydät myös Pinterestistä!