Kallion kirjaston Musasunnuntait #1: LYYTI 20.11. klo 16:00

Kallion musasunnuntaissa tavataan juttutuokion ja pienimuotoisen keikan merkeissä ajankohtaisia omaehtoisen musiikin tekijöitä. Lainattavissa on myös vieraiden suosituksia kaupunginkirjaston kokoelmista.

Ensimmäisessä musasunnuntaissa (20.11. klo 16:00) Kupolisalissa esiintyy Kalliossa asuva lauluntekijä Lyyti, joka on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot. Ennen keikkaa Lyytiä jututtaa musiikin tekemisestä omaehtoisen kulttuurin monitoimimies Juuso Paaso. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen? Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022). Viime kesänä ahkerasti keikkaillut Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen.

Tekstien merkitys kuuluu Lyytin kappaleissa ja Juuso sai mielenkiintoisilla kysymyksillään vastauksia kysymyksiin, jotka käsittelivät runoutta, lavarunoutta, laululyriikkaa ja niiden kirjoitusprosessien kehittymistä kahden albumin välissä.

Lyyti mainitsi ”esikuvia”, joilla on ollut tärkeä osa hänen omassa luomistyössään.

Hän oli pyynnöstämme laatinut listan, johon viitattiin keskustelun lopussa ja luvattiin sen julkaisemista. Teoksia on nostettu esiin kirjaston kaarikäytävälle.

Tässä se on:

Lyytin oma lista

Kirjoja:

Pauliina Haasjoki: Promessa

bell hooks: Rakkaus muuttaa kaiken

Koko Hubara: Bechi

Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

Eeva Kilpi: Naisen päiväkirja

Kris Kraus: I Love Dick

Aila Meriluoto: Vaarallista kokea + se uus

Veera Milja: Supersalanen tyttöpäiväkirja

Anais Nin: Päiväkirjat

Iida Rauma: Hävitys

Anu Silfverberg: Sinut on nähty

Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan

Sirkka Turkka: Vaikka on kesä

Elsa Tölli: Fun Primavera

Levyjä:

Fiona Apple: Fetch the Bolt Cutters

James Blake: Friends That Break Your Heart

Blood Orange: Cupid Deluxe

Joku Iiris: Joku Iiris

KOM-teatteri: Porvari nukkuu huonosti

Mitski: Be the Cowboy

Angel Olsen: All Mirrors

Plutonium74: Matkalla perille

Seksihullut: Vänrikki Stoolin seksihullut tarinat

Caroline Shaw & Attacca Quartet: Evergreen

Regina Spektor: Mary Ann Meets the Gravediggers and Other Short Stories

Liisa Tavi: Elämälle kiitos

Iiris Viljanen: Mercedes

https://www.youtube.com/watch?v=BTgvnDbaWJ8