Kuuden sanan tarinoita aamusta
Kallion kirjastolla on jo perinne haastaa ihmisiä kirjoittamaan hyvin lyhyitä tarinoita Mikael Agricolan ja suomen kielen päivän iloksi ja onneksi.
Tänä vuonna 2023 päivä osui pääsiäispyhäksi.
Tänään pääsiäissunnuntaina on myös Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä. Sen kunniaksi kirjasto kerää pikkuruisia tarinoita! Joten:
Kirjoita tarina aamusta. Kirjoita se vain kuudella (6) sanalla.
Noin, anna mennä. Rohkeasti ja leppoisasti. Juhlitaan taipuisaa ja ilmaisuvoimaista kieltämme! Sillä Agricolan työn ansiota on, että voimme sitä lukea ja kirjoittaa.
Haaste julkaistiin Facebookissa, Instagramissa sekä Twitterissä. Minitarinoita syntyi yhteensä melkein 350!
Kertomuksissa tuntuu kevät. Toisaalla on vielä lunta ja jäätä, toisaalla jo linnut mekastavat ja aikovat pesää. Tuntuu aurinko ja auvoisa vapaapäivä, valo ja kiirettömyys. Tuntuu uuden alkamista.
Tässä ovat kaikki tarinat pötkössä, olkaa hyvät!
Sunnuntai, vasemman silmän takana kipu. Kahvia.
Rakkaani, olisipa meillä täällä kannettava kaiutin!
Ahdistaa, väsyttää... Söin, join, onkin ihanaa!
arkiaamun kestävin kela: mitä tänään lounaaksi?
Valo vapauttaa sielun kohti uutta maailmaa.
Unenlämmin venytys, auringonsäteet silmissä, kahvi tuoksuu.
Pääsiäisilon yksinkertaisuus on läsnä ja kiistämätön.
Kissalle ruokaa, itselle kahvia, verhot auki.
Aurinkoläikkä laajenee seinällä, varpaat kipristelevät. Hymyilen.
Ihana jälleennäkeminen kahvimukin kanssa! Nyt mämmiä.
Verhojen takaa aamuaurinko nappaa suun hymyyn
Aamu, aurinkoinen. Kuinka elää tänään hyvin?
Pääsiäisen päiviä Päijänteellä auringon päästäessä valon
Silmänympärykset raa'at omenat. Voin nukkua myöhemmin.
Syntymäpäivän jälkeen maailma on vanhempi, nuorempi.
Höh, aina myöhässä. Sen siitä saa.
Aurinko nousee yön jälkeen aina uudelleen
Tunnin päästä toivoin etten olisi herännyt.
Suihku, tukisukat, kahvi. Tormakkana uuteen päivään!
Tikat kilpasilla, rakkaudesta rummuttaa aamun pakkasella.
Sinnikäs valo murtaa pimeyden, säie säikeeltä.
Elossa - eloisana ja hymyssä suin heräsin.
Anteeksi, osaatko sanoa, missä minä olen?
Ratikan kolinan lempeästi herättäessä aurinkokin hymyilee.
Pitäisikö nousta ylös vai vieläkö chillaan?
Aamu täynnä uusia mahdollisuuksia. Aurinkokin paistaa.
Aurinkokin raahautuu ylös vaikka ei jaksaisi.
Kevätaamun kirpeys ja auringon nipistys. Hymyilen.
Verraton aurinko kuljettaa meitä kohti kesää.
Tänään toivo nousi yhdessä auringon kanssa
Aamuauringon kulta hangella, maljakossa ruusun hymy.
Heräsin pieraisin, maukkaan kahvin suuhuni kietaisin.
Kellertävää munakokkelia, hiljainen kevään kutsu keittiössä.
Ripsiverhon lomitse kurkistaa aurinko. Aivastaen herään.
Aurinko piirtää kultaisia ympyröitä seinään, lattialle.
Ja valkeus tuli, taivaankaaren lakipisteelle kiipesi.
Käheä-ääninen aamu, pieni valvotti. Saippuakuplia sänkyyn!
Kevään riemu kuin pöydällä kieppuva kananmuna.
Vapaus saa liikkeelle lyhyidenkin yöunien jäljiltä.
Eiliseen ei paluuta, huominen edessä on.
Aurinko paistaa, kahvi tuoretta, elämä hyvää.
Hiljainen aamu. Auringonpaistetta ja valoa. Kiitollisuus.
Heräsin. Nautin matchan. Tanssin kiitollisena kesähuoneessa.
Keltuainen kuin kirkas aurinko. Valon voitto.
Utuinen aamurusko
Usko, toivo aamusta
Valo(st)a!
Ihanasti aurinko nousi mökillä. Totisesti nousi!
Aamuinen metsä. Linnun laulu ja aurinko
Oi ihana aamu, mahtava värikäs sunnuntai.
Mukavaa päivää toivottaessa kuittaan itseni vapaaksi.
Aamun valo on lupaus kesän tulosta.
Kaunis aurinkoinen aamu herätti uuteen päivään.
Annan pusun, sinä hymyilet kuin aurinko
Kevätaamu, aurinko, oi tämä onnea on!
Aamun aurinko autuaasti antaa armoa arkeen:)
Pääsiäisen ylösnousemuksen ilo. Luonnon herääminen kasvuun.
Kiurujen liverrys, korvissani riemuisa, elämän laulu.
Pääsiäinen jatkuu vielä. Nautin aurinkoisesta keväästä.
Paljosta olen kiitollinen
Tänään tapaan rakkaimmat
Yön hitaudesta aamun kankeuteen. Aurinko avautuu.
Lämmin keho vieressä. Hyvä olla, rakkaus
Aamun valon lempeä kosketus, olen elossa.
Odotin aurinkoa, se ilmestyi, mikä piristysruiske
Pääsiäissunnuntain valo, ilo! Aamukahvi ja kirja.
Aamulla kahvia. Aurinkoinen vapaapäivä on parasta!
Eilisen päivän muisto, tämän aamun valo.
Taivas: kirkas. Kahvi: vahvaa. Kevätväsymys: vahvinta.
Aamu on puhdas, uskallan kävellä kohti.
Hanhiaura sinisellä taivaalla, matkalla itään. Kevät.
Läheiset auttavat jaksamaan. Elämä tuntuu hyvältä.
Vaikea aamu: näennäistä vapautta, mielen vankeutta.
Kahvi kermalla. Kaunista uutta päivää, ihanaa.
Ulkomaalaisena on ihana ymmärtää suomen kieltä.
Kiitos rakkaani tästä aamusta. Rakastan sinua.
Pääsiäissunnuntaina kaikki on mahdollista - myös minulle.
Aurinko hyväilee heränneitä kasvojani. Pesimisessä metelöidään.
Aamunvalo, tuoksut, äänet - pääsen päivän mukaan.
Heräsin tänään pitkästä talvihorteesta. Pääsiäisen valo!
Pääsiäispäivän aamun kirkkaus ja valo, kaunista.
Minityypin kanssa aamulenkillä varhaisessa ihanassa valossa.
Aamun lämmin valo syleilee minua lempeästi.
Viivyn aamun raukeudessa kirkkaiden sanojen virrassa.
Kevään aurinko herättää hitaasti onnen aamuun!
Aurinko tanssi pääsiäisaamuna lokkien lentäessä. Kevät!
Kuulen,
kuuntelen,
kevään laulua,
suutelen tunnetta.
Ihana aamu ja aurinko paistaa. Lehdenhaku.
Yö joka pakeni, antoi meille valon!
Keväinen auringonpaiste lämmittää maisemaa herättäen luonnon.
Herätyskello naksahti. Muistin kohoavan leipätaikinan: ylösnousemus.
Pilvet maalaavat vaivattomasti kierteitä lämpimälle taivaalle
Herääminen mustarastaan heleään lauluun, ihana aamu
Repvåg. Ääniä seinän takana. Hammerfestiin.
Hyvä hiljainen Pääsiäisaamu, aurinko tanssi varhain....
Hyvä, syvä uni takaa hyvän aamun..
Pääsiäisaamu. Perinteinen matka kohti mummolaa. Yhdessä.
Vihreän teen kutsu. Aamu! Elossa vielä.
Aamuaurinko herätti kahville ja helmikuiselle elokuvalle.
Yhtäaikaa auringon kanssa, avasin silmät kevääseen
On kahvini mustaa, mä laineja rustaan.
Aamulla annan lempeälle kirjan lukijalle puheenvuoron.
Kylmä aamu sai aikaan lämpimän päivän
Parasta aamulla on Pikku Kakkosen lastenohjelma.
Kirkkaanterävä auringonsäde, leuto tuulenvire, siitepölyä etelästä
Ensimmäinen aamu kotona, tiistain toimenpiteen jälkeen.
Oranssina leimuaa taivas järven jääkannen horisontissa.
Valo voittaa pimeyden - auringonsäteet avaavat silmämme
Auringon lämpö järven jäällä. Kevät luonto!
Lönnrotin syntymäpäivää voi juhlistaa Agricolankin hengessä.
Mä silmäni kun auki saan, niin .....
Aurinko.Tervetuloa lintuni,aamukahvit, pupun loikkia.
Pääsiäisen sanoma, ensimmäinen pääsiäispäivä on tärkein.
Pääsiäisunnuntai. Kevät. Perhonen heräs! Hiljainen onni.
Ylösnousemuksen aamu. Totisesti nousi. Valo voittaa.
Herään rauhallisen unen jälkeen hiljaiseen todellisuuteen
Pääsiäispäivän aamu - Kahvia, teetä ja suklaamunia.
Otto Mäkilä valkoisen hevosen selässä. Kevät.
Herään tulvivaan valoon, samassa muistan sinut.
Koiran lipaisu. Kahvin tuoksu. Heräämisen merkkejä.
Kahvi, hesari, Oulujärven hanki kutsuu. Täydellistä.
Pääsiäisaamun kirkkaus. Lomaa jäljellä kaksi päivää!
Aamu, avaan silmät, onnellinen, ihana uni
Herään pään jumitukseen, raikas aurinko pelastaa.
Aamun valo avaa silmäni.
Kynä odottaa.
Auringon säteet tapetilla ja kahvin tuoksu.
Tahmea aamu, ikinä en herää virkeänä.
Aamu, se upea hetki, heräät virkeänä.
Nautitaan lintujen liverryksestä, sinitaivaasta, nousevista kevätkukista.
Mikä kaunis, auringon kultaama timanttinen hanki …
Aamuauringon säteet kaihtimien raidottamat. Kissanpentukin raidallinen..
Hidas aamu. Kahvi, aurinko ja vapaus.
Lämmin kerä vieressä. Kylmä kirsu. Kiitollisuus.
Pääsiäislimppua ja kahvia, hyvän mielen aamu.
Meitä kaikkia odottaa uusi upea aamu.
Saumapeltikatoillakin pääsiäisaamun kirkkaus. Taivas hengittää tuulihyrriin.
Oi elämää ihanaa, suussa sulava suklaa!
Aamuhiihto oli elämys. Päijänteen jää paukkui.
Linnut ovat palanneet! Onneksi ei räjähtele.
Sitruunaperhonen ja nokkosperhonen kanssani lenkillä aamuauringossa.
Aurinko nousi, puro lirisi, kevät koitti.
Aamun lämmittävässä auringossa
lemmikkini makoilee nauttien
Noustako vai eikö nousta... Kahvihammasta kolottaa.
Säteilevä pääsiäisaamu. Radiossa soi hiljaa kirkkomusiikki.
Auriko esiin, varjot väistyy, päivä koittaa.
Aamukoodari taivaankannella, minä onnellinen kirja kädessä.
Telkät lipuvat joella. Pöntössä pian poikasia.
Kevätaamu. Valo löytää sielun ennen kelloa.
Aamulla paljastui eilisen hurjasteluni seuraus, pakoputkiremontti.
Oletko jo hereillä, mummi? Saako nousta?
Auringonsäteet pilkottavat ikkunasta. Nousen keittämään kahvia.
Heräsin sohvalta. Laitoin kännykän lentotilaan. Väsytti.
Pääsiäisaamun herätys kukonlaulunaikaan. Suklaamunien etsintä alkakoon.
Yöpakkasen jälkeen kulkijalla hankiainen ja keli aurinkoinen.
Kaksi rusakkoa söi tuoreita ruohonkorsia Tokoinrannassa.
Aurinko paistaa, linnut laulaa, rahkapiirakkaa naamaan.
Aamu. Olen kuin haamu. Kahvi herättää.
Heräsin yhtä aikaa auringon kanssa, väsyttää.
Kristus nousi kuolleista, herkkupöytä odottaa peuroineen!
Aamu alkoi kivasti eilisen lehden lukemisella.
Ilmassa lupaus kesästä. Nyt saa ihmetellä.
Ylösnoussut aurinko houkuttelee. Vapaapäivä. Käännän kylkeä.
En halua herätä ilman sinua rakkaani.
Eilen naurulokit.
Tänään meriharakat.
Kuulostelen kevättä.
Talossa elämän valoa. Kukkasissa lasten nauru.
Sunnuntai, sopiva päivä noutaa postipaketti Citymarketista
Valo avartaa näkymän. Enää en palele.
Ensimmäinen kirjastokortti oli vaaleanpunainen, oikeutti lasten kirjoihin.
Aurinko epeli sinkoa sepeli viimeistä veteli
Aamu. Sitä ilman ei päivä saavu.
Ulkoa sepelkyyhkyjen huhuilua, sisällä kissan tuhoilua.
Lämmin kahvi, lapsella suklaamunia. Musiikki leijailee.
Sarastus muutti unen luonnetta. Heräsin hämmentyneenä.
Ennen silmien aukeamista keho kuittaa kivulla.
Aamujen aamun kirkkaus. Pyhän tuohuksen liekki.
Sunnuntai. Ilo vai suru. Ilta valaisee
Pakkasyön jälkeen nahkakenkä kantaa mudan yli.
Kaunis, keväinen kahvintuoksuinen, kiireetön. Kotona kodikkaasti.
tänään on paras päivä ja opiskelen suomea kieli
Aamupalaksi rahkapiirakkaa ja pääsiäimunia teen kera.
Juhla on tässä, uskot tai et.
Aamu herätti väsyneen. Kahvi ja keltaiset kukat.
Verhon välistä pilkisti huhtikuun julma aurinko.
Nautin kahvista ja
koira lämmitti tuhisten vieressäni.
Vesi viipyy jään päällä.
- pilkkijällä kumisaappaat.
Vitun sunnuntai - tylsää, märkää, näen nälkää.
Aurinko paistaa. Luen ja nautin parvekkeella.
Otin lampaanviulun jääkaapista huoneenlämpöön odottamaan paistamista.
Aurinko lämmittää. Suksi luistaa. - Västäräkki pyrähtelee.
Olisin nukkunut vielä. Pirun koira. Rakas.
Aamu ilman kuumetta. Ehkä nousen tänään.
Naapurissa itkee lapsi,
Parvekkeella nauraa lokki.
Aurinko puraisi varpaasta. Eipä haittaa onnellista.
Kevätriemu vallannut, harakat pesäpuuhissa, ja varpuset!
Mustarastaat vaimentavat viimeiset yöpakkaset. Huomaan hengittäväni.
Aamu hajottaa harsopilven, nyt hanki kimaltaa.
Aamulla etsin kahvipannua eilisten juhlien jäljiltä.
”Eihän mun tänään tarvi mennä kouluun?”
Lapsuusmuisto. Hankikanto pääsiäisaamuna, potkukelkalla kohti kaukaisuutta.
Aurinkoinen parveke kutsuu rouvan kahvintuoksuiselle kupposelle,.....
Skumppa pirskahtelee... ai, eiksoo vieläkään vappu?
Lapset leikkivät pihan hiekkalaatikolla sulassa sovussa.
Kissa kiipeää kankulle, aikaa ei ole.
Vapinaa vapinaa vapinaa sit vaa tasurii
Kevätaurinko, tuore purskutus verisuonissa, liekki, tervetuloa!
Hän istui viereeni, tarjosi oman paahtoleipänsä.
Oli pyykkiä, pesimme käsin lapsen kanssa.
Aamukahvi aurinkoisella parvekkeella, lokit kirkuvat lentäessään.
Mummeli laittaa lounasta, ukki kannustaa jäkisjoukkuetta.
Lumi väistyi, nurmen alta esiin sinivuokko.
Aurinko nousi, ennen kuin avasin silmäni.
Aikaisin aamulla hän lähti kahvittamaan kirkkoväkeä.
Hotelliaamiaisen röhinästä katukuilujen tuulitunnelia palvelutalon rauhaan.
Parveke kutsuu. Siivoa mut, se toitottaa.
Hidas aamu hengitellen, kissan kanssa kehräellen.
Visertäjät pyrähtelevät omenapuissa. Silmut odottavat vielä.
Kahvi höyryää, linnut visertävät, päivä alkaa.
Painajaisuni. Säpsähdän, enkä tajua missä olen.
Ihanasta unimaailmasta avaamaan karvaisen herätyskellon ruokapurkkia.
Milloinkohan viimeksi olen herännyt itsestään aamuseitsemältä?
Hirveä kankkunen, vaan korjaussarjalla korjaan sen.
Tuhiset, tulet kiinni. Viileä kirsu poskellani.
Ylösnousemuksen aikaan herään, uskoni rippeet kerään.
Tarina aamusta on kirjoitettu kuudella sanalla
Kiurut, töyhtöhyypät, valo. Yllättäen kirkonkellot kaukaa.
Joutsen sulassa joessa. Tiskit, kahvi, aurinko.
Aamuaurinko suukotteli seinää saaden talvitomun tanssimaan.
Kahvintuoksu herättelee. Kietoudun ihosi lämpöön, nauran.
Hiihdin väsyneenä. Pöpperöä päässä ja ladulla.
Herään huolissani. Saapuivatko töyhtöhyypät liian aikaisin?
Heräsin sentään vielä. Ei voittanut syöpä.
Paljastui, että metsä oli kaadettu hämärässä.
Hämmennyin, koska ohjeistuksessa oli seitsemän sanaa.
Latu oli jäinen. Kävelin jyrkät alamäet.
Aamulla ajattelin, luin, kirjoitin, söin aamiaisen.
Unessa torkkukytkin olikin maisemanvaihtonappula - siirryin vuoristoon.
Valo, hiljaisuus. Kenkien alla rahisee hiekka.
Väsyttää, hän ajatteli toivottaessaan huomenet sängynalusmörölle.
Otan aamulääkkeet. Olen siis vielä herännyt.
Aamu. Älä puhu minulle ennen kahvia.
Varis on hiljaa. Variksella on kra-pula.
Äiti, äiti, äiti, äitiiiiiiii, äiti, nytkö?
Pääsiäispuput piilottavat suklaamunia kirkon pihalle aamuauringossa.
Väistyvä pimeys ei anna minulle armoa.
Savulohihomejuustopiirakkapala
Valo paljastaa pölyisen huoneen. Lähden aurinkoon.
Avoin ikkuna aurinkoon. Pellolla töyhtöhyyppä on.
Kiitos Herra uudesta aamusta. Siunaa päiväni.
Aamu ilman ahdistusta ja tuskaa. Pääsiäisaamu.
Värssynpoikanen
epävireinen
herätys
joka-aamuinen.
Nauru, haikeus.
Aurinko leikki aamuhangella, tunturi kutsui hiihtäjää.
Huhtikuu, julmin kuukausista. Elämää kuoleman rajapinnalla.
En ollut varma, kannattaisiko nousta. Kannatti.
Kissat vaativat aamiaista. Pitää vissiin nousta.
Hän eli onnellisena elämänsä aamuun asti.
Lapsi itkee, saa puuroa, nyt hymyilee
Pääsiäisaamun rauhassa hartausta kuunnellen. Lastenlapset koisii.
Heräsin sanaan kulta. Auringonvalo leikitteli meissä.
Aamuaurinko suuteli pisamat kasvoilleni, on kevät.
"Istuta vielä omenapuu."
Leikkasin vanhan oksat.
Aamulla lapsenlapsen kanssa ihastelimme takapihalla perhosia
Valo avaa taivaan,
henkäisee
yön selästään
Vaka vanha aurinkoinen - kuiski aamulle iloa.
Valo huusi huomenta, mutta en vastannut.
Aistin auringon vaikka verhot vielä kiinni.
Aamussa on toivo,
mielensä nuorena säilyttäneillä
Aurinko herätti kissan, kissa ihmisen. Aamu.
Oi, miten ihanan kaunis aurinkoinen päivä.
Kahvin vielä tippuessa hän oli jo kaukana.
Aamut ovat minulle aina henkilökohtaista laatuaikaa.
Aamussa aurinko laineilla. Illassa jähmeä jää.
Tulta takkaan, kahvia nokkaan. Kaivuria kohti.
Aamu. Lupaus elää se kaikki uudelleen.
Olipa kerran aamu. Sitten saapui ilta.
Kuppi kahvia. Väsyttää. Kyllä se tästä.
Viserrystä, hyvä mieli syöksyy kehon läpi.
Huhtikuussa auringonnousu ei enää halunnut ujostella.
Aamulla aivastin. Aa, mulla onkin flunssa
Uudessa aamussa uusi toivo.
Muutoksen mahdollisuus!
Aamuaurinko pilkisti makuuhuoneen pystyikkunan raosta päätyseinään.
Herään hitaasti ja käännyn silittämään miestäni.
Auringon noustessa heräsin. Nautin hiljaisuudesta hetken.
Auringon säde ujuttautuu verhon raosta. Vapaapäivä.
oodi aamulle
sykkivälle kauniille
onnen hetkelle
Aamulenkki auringossa. Varikset tapansa mukaan kerjäämässä.
Kohta pitää mennä varastoon korjaamaan pyörääni!
Aurinko yrittää herättää.
Kissat tuhisee vieressä.
Pakenin nälkäistä vampyyria. Onneksi tuli aamu.
Hikisen yön nahkea aamu, yhä kuumetta.
Hiljaisuus ja kajo, ei olekaan yö.
Katselen pulmusia aamutuimaan höyryävän kahvikupposen takaa.
Pisu. Pesu. Radio soi. Aamun koi.
Aurinko paistoi ikkunasta. En halunnut herätä.
Uusi aamu. Mahdollisuuksien maailma avoinna!
Aikaisin aamulla hän lähti kahvittamaan kirkkoväkeä.
Olen vieläkin väsynyt, kun aamuavustaja tulee.
Aurinko paistaa silmiin. Pääsiäinen ja kevät.
Valo vaelsi luokseni ja kuiskasi: herätys.
Aamu päivän airut on, puhdas, viaton.
Aamu, kahvi, aamukahvi - lupa hengittää!
Tuttu ääni kellosta. Joko se taas?
Aamulla tuuli oli lempeä ja lämmin.
Raukea aamu. Kahvia. Maljakossa keltaiset ruususi.
Kahvinkeittimen porina koirien kuorsauksen yllä. Huomenta.
Heräsinkö
liian aikaisin
tiedä ei
aamukaan
Herätessäni aurinko paistaa ja linnut laulaa.
Jokainen aamu on armo uus'
Aurinkoinen aamu toivotti uuden päivän tervetulleeksi.
Herään ja iloitsen etukäteen luvatusta auringonpaisteesta.
Sieltä se taas uutena tulee: aamu!
Heräsin sohvalta. Aurinko paistaa kauniisti. Pääsiäinen.
Aamuaurinko kurkistaa verhonraosta kainosti pyytää heräämään
Naapurin kissat nauttivat auringosta äitini terassilla.
Herään, mieskin jo hereillä. Ei kahvintuoksua.
Toppatakkinen aamu. Kuurainen maa koiran merkattavana.
Koira uikuttaa. Noustava on. Onneksi. Aamukajo!
Kevät. Kuin ylösnousemuksen aamu. Herättää kaiken.
Poitsun purjotaudin poistuneen povasin. Erehdyin karmeasti.
Sylissä Suomein kaunihin, onnehen herään lempeimpihin.
Aamu, uusi aamu. Valoa alkavaan päivään.
Aurinko, aavistus alkavaa.
Krookukset kukassa,
perhonen.
Raotin silmiäni ja katsoin kelloa, huomenta!
”Huomenta”, sanoit.
Silitit kaulaa.
Hymyilin.
Rakastan.
Unohdin kananmunat, mutta näin kurkia pellolla!
Aamun valo ihanainen, lämmön tunne voimistaa.
Paljastuvan maan huumaavat tuoksut. Mun koirani <3
Aamun usvainen aurinko johdatti reippaalle hiihtolenkille
Kotona jyrsivä koira - kirkko narsisseja täysi
Yhä vuoteessa, nenä tukossa. Kahvi tuoksuu.
Saavuimme yrtteinemme. Kivi vieritetty, hauta tyhjä!
Aamu menikin jo. Aurinkoa on pääsiäinen.
Nakit, muusi, summeri huusi, keittiö uusi!
Pakko nousta, selkää sattuu. Äkkiä kahvia.
Sähköpotkulautoja keskellä katua; olisipa talvi ainainen.
Aamulla huhtikuun aurinko kaikki lumet sulattaa.
Aamukahvin tuoksu mielessä kroppa taistelee vastaan.
Aamu saaristossa. Meri kimmeltää. Kaukana arki.
Aamulla yllätyin kun hanhet lensivät ylitseni toitottaen
Aamun valo käynnisti avaruuspölyn kuohunnan kehossani.
Suurmiesten päivä. Pojan, pojanpojan, veljenpojan syntymäpäivä.
Vielä tänä aamuna saa loikoilla rauhassa.
Aurinko nousi.
Lähtivät salille.
Keitin teetä.
Päivä.
Samanlainen.
Ei muutosta.
Miksi, Jumala?
Aamu,
aurinkoinen.
Taas päivän
lähempänä
kesää
Aamu lakkasi liian pian olemasta aamu.
***
Kallion kirjasto
Viides linja 11
(09) 310 85053
Kallion kirjasto Facebookissa