Heikkilä

Käpylä- henkeä 1950-luvulla II

 

Raija Jänicke haastatteli Lassi Nummea syksyllä 2006 Käpylän kirjaston 1950-luvun aktiivisesta kulttuuritoiminnasta. Julkaisemme haastattelun sen kunniaksi, että Käpylän kirjaston kuuluisan filosofisen kerhon perustamisesta tuli kuluneeksi 7.2.2017 70 vuotta.

Urania-piiri

Raija Jänicke: Käpylän kirjastossa kokoontui 1950-luvulla Urania-piiri, jossa keskusteltiin filosofiasta ja kirjallisuudesta. Kirjailija Lassi Nummi, sinäkin osallistuit siihen. Miten se kaikki sai alkunsa?

Lassi Nummi: Käsittääkseni se alkoi siinä heti sodan jälkeen 1947-48. Urania-piiri kokoontui monessakin paikassa. Helsingin kaupungin kirjaston johtaja, dosentti Uuno Saarnio, halusi kirjastoihin vireää toimintaa, esitelmätilaisuuksia, opintopiirejä ja keskustelukerhoja. Nimi Urania tuli kuuluisasta tiedekeskuksesta, joka oli perustettu Berliiniin v. 1888. Aluksi uranialaiset kokoontuivat Rikhardinkadun kirjastossa ja sitten myös Kallion ja Käpylän sivukirjastoissa. Usein tavattiin myös jonkun piirin jäsenen kotona.

Milloin sinä ja veljesi Seppo Nummi liityitte siihen?

Me tulimme mukaan siinä 50-luvun alussa, mutta en minä oikeastaan tunne erityisesti liittyneeni mihinkään piiriin, vaan se kävi ihan luonnostaan, kun jouduimme kosketuksiin Simo Siveniuksen ja Touko Voutilaisen ja muiden uranialaisten kanssa.

Keitä muita siinä oli mukana?

Ainakin runoilija Lasse Heikkilä, psykoanalyytikko Pentti Ikonen, ensyklopedisti Veli Valpola, logistikko Simo Sivenius, jonka vaimo Inkeri Sivenius oli Käpylän kirjaston johtaja. Simo työskenteli siellä kirjastossa. Hän oli virallisesti kirjastoapulainen – hyvin ylevä titteli! Hän oli sen piirin keskushenkilö, ja hänen ympärilleen luonnostaan sinne kokoonnuttiinkin. Sitten olivat hyvät ystävykset psykologi Martti Takala ja kulttuuritoimittaja ja rehtori Touko Voutilainen, ja jollakin tavalla liitän myös heidät näihin Käpylän mielikuviin, samoin Kyösti Ålanderin, jota Simo kutsui Kössiksi. Hän oli arkkitehtuurihistorioitsija ja mm. kirjoitti teoksen “Rakennustaide renessanssista funktionalismiin”. Hän saattoi välillä kimpaantua Simolle tai jollekin muulle, jos hänen mielestään jokin meni nyt ihan vinoon, ja silloin hän sanoi kyllä napakan mielipiteensä, mutta lähinnä hänestä jäi mielikuva hyvin hienona miehenä. Ja sitten oli Linssi, Erkki Länsiö, säveltäjä Tapani Länsiön isä. Tämä “linssiys” tulee siitä, että hän kirjoitti nimimerkillä Linssi arvosteluja Ylioppilaslehteen ja teilasi julmasti monia sen ajan keskeisiä muusikoita. Hän oli sinänsä oikein hauska tyyppi, suorastaan humoristi. Valitettavasti hän kuoli hyvin varhain, keväällä 1956. Hän oli yksi niitä musiikki-ihmisiä, jotka tulivat Käpylän piiriin, ehkä veljeni Sepon vetäminä. Ja olihan siellä vielä paljon muita, jotkut olivat tiiviisti mukana, toiset harvemmin.
 
Seppoon meidän on kyllä tätä kartoitettaessa pakko tullakin. Seppo innostui Urania-piiristä jo abiturientti-iässä. Hän oli lähellä Simon piiriä, siis Käpylän piiriä. Seppohan oli hyvin pragmaattinen ja käytännöllinen, ja niinpä hän alkoi heti perustaa musiikkikirjastoa. Hän katsoi, että musiikki oli sellainen hengenelämän alue, joka ei kirjastossa tullut tarpeeksi esiin, ja sai parissa vuodessa starttiin Suomen musiikkikirjastot. Siinä olivat mukana myös musiikkimiehet Linssi-Länsiö ja Kari Rydman. Kaikki kolmehan toimivat myös väliaikaisina kirjastoapulaisina. Ja kymmenessä vuodessa meillä olikin jo monta musiikkikirjastoa.

Käpylän kirjastossahan pidettiin musiikki-iltoja myös yleisölle. Oliko sekin lähtöisin Urania-piiristä?

Kyllä varmasti. Se oli semmoinen yhden asian ympärille erityisesti syntynyt alue. Musiikki oli minullekin hyvin tärkeä henkisenä ulottuvuutena, ja jotenkin musiikki tuntui luontuvan myös tähän Käpylän piiriin. Muistaakseni juuri Käpylässä esitettiin kerran levyiltä Beethovenin Yhdeksäs sinfonia, ja joku saksalainen luki sen runon “Freude, schöner Götterfunken, Tochter aus Elysium…”

Entä kirjallisuus?

Joskus oli alustuksia myös kirjallisuudesta. Jostakin luin, että Lasse Heikkilä oli jo vuonna 1947 pitänyt Käpylän kirjastossa esitelmän Upton Sinclairin teoksesta Taide ja mammona.

Miksi juuri Käpylä?

Kai se oli se Käpylän henki. Juuri Simo Sivenius toi sinne varsinaista uranialaista henkeä.

Sehän oli sodanjälkeistä aikaa. Avasitteko uudelleen ikkunat Eurooppaan?

Se oli monella tavalla tajunnassamme, mutta ehkä siinä oli toisenlainen aromi kuin Tulenkantajien aikana, kun lähdettiin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Uranialaisten tavoitteena oli sota-ajan etäännyttäminen ja kokonaan uudenlaisen estetiikan luominen. Osalla meistä, kuten Lasse Heikkilällä ja Simo Siveniuksella, oli sotakokemuksia, mutta sodasta ei puhuttu, esimerkiksi Lasse ei näyttänyt sotarunojaan eikä koskaan puhunut rintamakokemuksistaan edes lähemmille ystävilleen, ja Simosta oli heti sodan jälkeen tullut hyvin aktiivinen rauhan puolestapuhuja.

Miten kauan Urania-piiri toimi?

 Jonnekin sinne 50-luvun puoliväliin asti. Mutta ihmisten väliset kontaktit kuitenkin jatkuivat, niin että jotakin Uranian hengestä saattoi yltää sinne 60-luvun rajoille ja sen vaikutukset vielä pitemmälle. Saivathan sieltä alkusysäyksensä musiikkikirjasto sekä sitten myöhemmin Yhtenäiskoulu, jonka rehtoriksi tuli Touko Voutilainen.

(Urania-piiristä voi lukea lisää Osmo Pekosen kirjasta Maarian maa,
Lasse Heikkilän elämä 1925-1961, SKS 2002)