Oodin aukioloajat muuttuvat vuonna 2022

Keskustakirjasto Oodin aukioloajat muuttuvat hieman tulevana vuonna 2022. Arki-iltaisin maanantaista perjantaihin Oodi sulkeutuu klo 21 aiemman klo 22:n sijaan. Muuten aukioloajat pysyvät samoina kuin ennen.

Arki-iltojen viimeinen aukiolotunti yhdeksästä kymmeneen on ollut Oodissa kävijämäärältään hiljainen, joten uudella järjestelyllä saadaan lisätyövoimaa ruuhkaisempaan aikaan.

”Oodin suurin kävijähuippu arkisin sijoittuu alkuiltaan kello 17 ja 19 välille. Viimeinen tunti sen sijaan on aina ollut Oodissa hiljaisempi. Tämän takia päädyimme kohdentamaan työntekijäresurssit siten, että saamme enemmän väkeä palvelemaan asiakkaita vilkkaaseen aikaan”, kertoo keskustakirjasto Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara.

Oodin aukioloajat vuonna 2022

Ma–pe klo 8–21
La–su klo 10–20

Oodin poikkeusaukioloajat