Vierailulla Oodissa

Asiakkaat ovat löytäneet Oodin lastenalueen upeasti, mikä on meille oodilaisille suuri ilo. Välillä kolmannen kerroksen pohjoispäädyssä on suorastaan ruuhkaa. Joskus touhutessa meinaa kuitenkin unohtua, että Oodi on kirjasto. Jotta kaikkien kirjastovierailu sujuisi mukavasti ja turvallisesti, toivomme asiakkaiden noudattavan näitä kirjastossa käyttäytymisen perussääntöjä.

Kirjastossa liikutaan kävellen ja puhutaan tavallisella äänellä, jotta muilla on rauha keskittyä esimerkiksi lukemiseen tai keskusteluun. Oodi on leikkisä paikka, muttei riehakas leikkipaikka.

Turvallisuussyistä Oodissa ei saa kiipeillä. Ei kaiteiden yli, ei puihin, eikä Satuhuoneen seinille. Kiipeilyä varten Oodin ulkopuolelta Makasiinipuistosta löytyy siihen tarkoitettu leikkikenttä ja kiipeilyteline.

Lapset ovat aina aikuisensa vastuulla, eivätkä aikuiset saa jättää lapsiaan hetkeksikään valvomatta. Autamme asiakkaita kirjastoasioissa erittäin mielellämme, mutta emme voi ottaa vastuuta lasten vahtimisesta.

Lastenvaunut jätetään ikkunaseinustalle vaunuparkkiin. Koska paikalla voi yhtä aikaa olla kymmeniä vaunuja, niitä ei voi turvallisuussyistä pitää oleskelualueilla. Vaunujen mukana kulkeutuva lika ei ole mukavaa myöskään lattialla ryömiviä pieniä asiakkaitamme ajatellen. Lastenosastolla on myös muutamia kengättömiä alueita, jotka on merkitty opastein (satuhuone, satumatto). Myös lastenvaunujen tuominen näille alueille on kielletty. 

Omien eväiden syönti on sallittua lähes kaikkialla Oodissa. Ruokailu on kuitenkin kielletty lastenosaston mattojen ja sohvien luona, kahvilan ja ravintolan alueella sekä kirjaston tietokoneilla. Hyvä paikka eväiden syömiseen on esimerkiksi lastenosaston portailla kolmannessa kerroksessa. Muistathan syödä siististi ja laittaa roskat roskikseen. Vauvanruokien lämmittämiseen löytyy mikro lastenosaston hoitohuoneesta.

Lastenalueella saa syödä ja pelata, mutta jokaisen tulee siivota omat jälkensä. Luetut kirjat voi laittaa hyllyjen päädyistä löytyviin kärryihin, joista henkilökunta hyllyttää ne oikeille paikoilleen. Kirjojen paikka ei ole lattialla. Jos jotain kaatuu tai sattuu muu vahinko, kerrothan siitä henkilökunnalle, niin voimme kutsua siistijän paikalle.

Yläparvelta löytyy hauskoja Skidien suunnittelemia sermejä, joista löytyy kivoja minipelejä ja aivopähkinöitä. Näitä ei ole tarkoitettu rakennuspalikoiksi eikä niitä saa irrottaa toisistaan, koska ne eivät sitä kestä.

Lastenosaston pöydät ja tuolit on tarkoitettu ensisijaisesti lasten ja perheiden käyttöön. Läppärityöskentelyyn ja opiskeluun löytyy sopivia tiloja muualta kolmannesta ja toisesta kerroksesta. 

Vaikka Oodi on julkista tilaa ja siellä saa kuvata, lastenalue on rauhoitettu kaikenlaiselta kuvaukselta. Haluamme, että lapset aikuisineen saavat asioida kirjastossa rauhassa ja säilyttää yksityisyytensä.

– Näitä ohjeita seuraten meillä kaikilla yhdessä on Oodissa kivaa ja turvallista. Toivotamme kaikki lapset, nuoret ja perheet lämpimästi tervetulleeksi Oodiin!

Koulu- ja päiväkotiryhmät 

Koulu- ja päiväkotiryhmät ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan Keskustakirjasto Oodiin. Tarjoamme ryhmille erilaisia ohjattuja käyntejä ja työpajoja, joita voi varata kaupungin Kultus-sivustolla. Lisätietoja tarjolla olevista työpajoista löytyy täältä. Ryhmien on mahdollista tutustua Oodiin myös omatoimisesti.  

Sekä opastetuilla vierailuilla että omatoimikäynneillä pätevät lisäksi yllämainitut yleiset kirjaston käytössäännöt. Toivomme ryhmien huomioivan myös muut kirjaston käyttäjät, kuten opiskelijat ja lehdenlukijat. Opettaja tai ryhmän ohjaaja on aina vastuussa oppilaistaan. 

Kirjaston henkilökunta auttaa mielellään kaikissa mahdollisissa kysymyksissä. Tervetuloa Oodiin! 

Lisätietoja antaa Oodin lasten ja nuorten tiimi: oodi.lapsetjanuoret@hel.fi