Meillä voit rekisteröityä Celia-asiakkaaksi. Otathan henkilöllisyystodistuksen mukaan. Tulethan kirjastoon hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa, jotta rekisteröinnille jää hyvin aikaa.
Kirjakierrätyshyllyyn voit tuoda kerrallaan enintään 10 kirjaa (ei tietosanakirjoja tai kirjaston poistokirjoja) ja siitä voit ottaa itsellesi omaksi niin monta kirjaa kuin tahdot.
Verkon nimi Vantaa Avoin. Maksuton, ei vaadi erillisiä tunnuksia.
Omatoimiaikana kirjastossa ei ole henkilökuntaa, mutta tiloja valvotaan teknisesti muun muassa kameroin. Tällöin kirjastossa voi lainata, palauttaa, käyttää asiakastietokoneita, lukea lehtiä, työskennellä tai kokoustaa. Langaton verkko on käytettävissä. Pääset sisään kirjastoon asettamalla kirjastokorttisi ovella olevan laitteen alle viivakoodi ylöspäin, näpyttele nelinumeroinen PIN-koodisi ja avaa ovi. Jos sinulla ei ole PIN-koodia, saat sen kirjaston henkilökunnalta asiakaspalveluaikoina.
Kirjaston ulko-ovessa on postiluukku, josta voi palauttaa aineistoa kirjaston ollessa suljettuna. Paksummat kirjat eivät kuitenkaan mahdu sisään luukusta.