Helmet-Pelihaaste 2022

4. Peli jonka löysit vasta, kun joku suositteli sitä sinulle 

FTL 

FTL eli Faster Than Light on pikseligrafiikolla tehty ylhäältä päin kuvattu strateginen roguelike avaruusseikkailu vuodelta 2012. FTL on Subset Gamesin tekemä indiepeli, jonka olemassaolon sain tietooni, kun serkkuni sitä minulle suositteli. Hyvä suositus olikin. 

FTL:ssä ohjaat Galaktisen Federaation alusta ja miehistöä. Galaktinen Federaatio on häviämässä sotaa Kapinallisia (Rebellion) vastaan ja olet Federaation viimeinen toivo. Olet saanut käsiisi kapinallisilta oleellista dataa, joka voi muuttaa sodan kulun. Päämääräsi on kulkea useiden avaruuden sektorien läpi kohti Federaation päämajaa, jonne olette tietoa kuljettamassa. Kintereilläsi tulee kapinallisten avaruuslaivasto, jota koitat vältellä ja matkalla kohtaat myös avaruuspiraatteja, miehittämättömiä aluksia ja muita vihamielisiä tai ystävällisiä matkalaisia. Lisäksi jokaisessa pisteessä kartalla tapahtuu jotain tai ei tapahdu. Esimerkiksi: Löydät siirtokunnan, joka tarvitsee apuasi, kun siellä myllertää jokin avaruuspöpö, tai kohtaat kauppa-aluksen, jota jahtaa avaruuspiraatit. Edessäsi on vaikeita valintoja, joista joskus hyödyt ja joskus ne johtavat katastrofeihin. Matkan aikana pyrit varustamaan alustasi paremmilla aseilla, lisämiehistöllä, päivityksillä kilpiisi ja moottoreihisi jne. Resursseja on rajallisesti ja jokaisen tähtien välisen hypyn jälkeen joudut punnitsemaan miten nyt haluat parantaa alustasi, vai haluatko? Lisäksi polttoainetta on rajallisesti ja sinun tulee suunitella reittisi hyppypisteelle, josta pääset seuraavaan sektoriin. Muuten saatat jäädä ilman polttoainetta ja ainoa toivosi on hätäsignaali, joka saattaa houkutella ei haluttujakin osapuolia tarkistamaan sinut.

Roguelike tapaan FTL on haastava peli ja tarvitset taidon lisäksi rutkasti onnea selvitäksesi matkastasi. Pelikartta myös generoidaan joka pelikerralle uudestaan ja peli pysyy siten tuoreena. Joskus et saa käsiisi erityisen hyviä aseita ja tuskailet heikoimpiakin vihollisia vastaan. Lisähaastetta tuo myös oman aluksesi tapahtumat taisteluiden tiimellyksessä. Runkoon voi tulla reikä, joka imee aluksesta hapen, huoneet pitää eristää ja korjata vuoroissa, ettei miehistö tukehdu. Alukselle voi myös syttyä tulipaloja, jotka on paras sammuttaa avaamalla ovet avaruuden tyhjiöön ja tukahduttamalla siten liekit. Ovet on myös syytä muistaa sulkea sen jälkeen. Alukselle voi myös tulla tunkeutujia toiselta alukselta, joita vastaan joudut kamppailemaan miehistölläsi samalla, kun vihollisalus tykittää sinua ohjuksilla. Vihollinen voi myös tuhota koko happijärjestelmäsi ja jos et ole skarppina voit huomata tämän vasta, kun on liian myöhäistä ja aluksesi jää kellumaan kylmään avaruuden tyhjiöön ilman miehistöä. Sinulla on myös nämä kaikki samat työkalut käytössä vihollisia vastaan ja voit ottaa vaikka strategiaksesi tuhota vihollisen elämää ylläpitävät järjestelmät ja siten saat eniten irti hyödykkeitä vihollisen aluksesta, tai voit varustaa aluksesi teleportilla ja mennä ottamaan mittaa miehistöstä. Minun vahva suosikkini on vain hommata käsiini mahdollisimman isot tykit ja räjäyttää viholliseni kadotukseen.  

Tarinaa ei pahemmin ole FTL:ssä ole, mutta tapahtumista eri hyppy paikoissa saa kuvan siitä millainen galaksi on ja millaisia rotuja siellä majailee ja millaisia uskomuksia heillä on. Galaksin kätköistä löytyy jos jonkin näköistä mysteeriä, joita voit yrittää ratkoa. FTL on taattua tunnelmaa ja pelistä tulee mieleen klassinen Star Control II: The Ur-Quan Masters, mutta se on toinen tarina toiselle ajalle. Serkkuni tätä suositteli minulle ja nyt lämmöllä suosittelen teille. Näyttäkää niille kapinallisille! 

Pelitraileri. 

Peli on julkaistu: iOS, macOS, Microsoft Windows, Linux, Mac OS 

Ikäraja: PEGI 7 

Kuvakaappaukset: Toni Heikura