Kris video

Mediakirjasto Muutosta tekemässä

Mediakirjasto tekee paljon yhteistyötä erilaisten järjestöjen, virastojen ja tahojen kanssa. Kirjaston muutaman vuotisen taipaleen aikana onkin syntynyt monia mielenkiintoisia tapahtumia ja luovia tuotoksia, kun eri tahot ovat lyöneet hynttyyt yhteen. 

Yksi mielenkiintoinen yhteistyökuvio alkoi vuonna 2014, kun mediakirjaston Mika Keijonen teki yhteistyötä raha-automaattiyhdistyksenkin tukeman KRIS-Etelä-Suomi ry kanssa ja nimenomaan järjestön nuorten kanssa. Yhdistys tähtää rikos- ja päihdekierteessä olevien ihmisten auttamiseen vertaistuen periaatteella.

Yhdessä syntyi Muutos-biisin musiikkivideo, joka KRIS-nuoret tulee ja jeesaa tapahtumassa 8.12.2014 Kulttuuriareena Gloriassa.  Rap-musiikkivideota käytiin tekemässä myös Ruotsissa paikallisten KRIS-nuorten kanssa. Mika valokuvasi myös  ”Girls Gone Good” –kalenterin, joka julkistettiin 20.1.2015.  Kalenterissa käytettiin Kansallisteatterin pukuja ja se kuvattiin teatterin tiloissa. Mika on kuvannut KRIS:lle myös heidän toimintakertomuksen videomuodossa ja opastanut musiikin tekemisessä mediakirjaston av-studiossa. Tulevaisuutta näyttää, mitä seuraavaksi keksitään!

Teksti: Krista Masri
Kuvat: Mika Keijonen