Kirjavinkkejä nuorille

 

Suzanne Collinsin kirja Nälkäpeli (2008)

Kirja kertoo tulevaisuudesta ja Panem nimisestä paikasta jossa nuoria pistetään taistelemaan toisiaan vastaan rangaistuksena 74 vuotta sitten tapahtuneesta kapinasta. Sarjaan kuuluu myös Vihan liekit ja Matkijanärhi.

Rick Riordanin kirjasarja Percy Jackson (2005 – 2009).

Kertoo kirjasarjan alussa 12.v pojasta jolla on ongelmia koulussa ja kun hirviö hyökkää Percyn kimppuun luokkaretkellä paljastuu että hän on puolijumala ja siitä alkaa suuri taistelu pahuutta vastaan. Kannattaa lukea jos on kiinnostunut Kreikkalaisista jumalista.

Justin Richardsin kirja Tikittävä painajainen (2005).

Tohtori ja Rose matkustavat Lontooseen vuoteen 1924 katsomaan maailmannäyttelyä, mutta T.A.R.D.I.S. katoaa ja he tutustuvat salaseuraan sekä heitä jahtaa tuntematon vihollinen. Kannattaa lukea varsinkin jos on katsonut Doctor Who sarjaa.

Timo Parvelan kirja Tuliterä (2007)

Kirja on ensimmäinen osa sarjasta Sammon vartijat johon kuuluu kolme kirjaa. Tuliterä kertoo Ahdista ja Ilmarista jotka saavat tietää olevansa Sammon vartijoita ja joutuvat taistelemaan pahaa Louhea vastaan. Kirja on tavallaan jatkoa Kalevalalle. Jos on kiinnostunut Suomen kansallistaruista, kirja kannattaa lukea.

Jari Mäkipää on kirjottanut Etsiväkerho Hurrikaani kirjoja jo 14 kappaletta.

Vaikka en ole kaikkia lukenut niin pidän niistä valtavasti koska kirjat sopivat myös vanhemmille lapsille. Kirjat kertovat Jessestä, Jennistä, Karoliinasta ja Matiaksesta jotka tutkivat vaikeitakin rikoksia.