Kesätyöni Pukinmäen kirjastossa

"Kun heinäkuun alussa aloitin kesätyöni Pukinmäen kirjastossa, en ollenkaan tiennyt, mitä odottaa. En olisi ikinä osannut arvata, kuinka paljon lopulta pitäisin kuukaudesta, jonka vietin työskennellessä Pukinmäen kirjastossa.

Tein kesätyöni aikana kirjastossa monenlaisia hommia. Työtehtäviini kuuluivat tietenkin perinteiset kirjastotyöt, kuten esimerkiksi hyllyttäminen sekä saapuvien kuormien purku, mutta myös odottamattomammat työt, kuten oman kirjanäyttelyn tekeminen Pukinmäen kirjastoon. Mielestäni jokainen työtehtävä oli mukava enkä pitänyt yhtäkään hommaa vastenmielisenä. Erityisesti pidin kuitenkin asiakaspalvelusta ja oman kirjanäyttelyn tekemisestä.

Halusin tehdä kirjanäyttelyn jostain minua kiinnostavasta aiheesta, jonka takia valitsin aiheeksi nukkumisen ja unet. Varasin näyttelyyn yhteensä noin 20 kirjaa, jotka liittyivät nukkumiseen tai uniin.  Suurin osa kirjoista saapui Pukinmäen kirjastoon nopeasti. Jo muutaman päivän kuluttua kirjojen varaamisesta kirjastossa oli tarpeeksi kirjoja näyttelyn pystyttämiseen. Tein vielä näyttelylle mainoksen, jonka jälkeen asettelin kirjat näyttelypöydälle. Pidin näyttelyn tekemisestä erityisesti siksi, että sain etsiä siihen kirjoja, jotka kiinnostavat myös minua itseäni, jonka takia sen tekeminen ei koskaan tuntunut tylsältä.

Meille kirjastojen kesätyöläisille järjestettiin myös Oodissa tutustumiskierros, jonka aikana kiersimme kaikissa Oodin kerroksissa. Kierros oli mielenkiintoinen ja opin Oodin toiminnasta paljon uutta sen aikana. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla siitä, kuinka tarkasti Oodin pienimmätkin arkkitehtuuriset yksityiskohdat on harkittu. Oli myös kiinnostavaa havaita eroja Oodin ja paljon Oodia pienemmän Pukinmäen kirjaston toiminnassa.

Kuukauden mittainen kesätyöni Pukinmäen kirjastossa on sujunut nopeasti. Töihin on ollut kiva tulla mahtavien työkavereiden ja mukavien työtehtävien takia. Olen myös oppinut paljon uutta ja tiedän, että tulen muistamaan kesätyöni Pukinmäen kirjastossa vielä pitkään."

  • Pukinmäen kirjaston kesätyöntekijä Kerttu