Avaa lastenkirja ja ylläty – lastenkirjavinkkejä aikuiseen makuun

Kaikkia lastenkirjoja ei ole tarkoitettu vain lapsille.

Nykylastenkirjallisuudessa on yhä tavallisempaa, että kirjat suunnataan useille ikäryhmille ja raja-aidat lasten ja aikuisten kirjojen välillä madaltuvat. Parhaimmillaan lastenkirjallisuus tarjoaa antoisia lukukokemuksia sekä lapselle että aikuiselle, ja teoksen kaksoisyleisö voi ammentaa kirjasta omanlaisiaan sävyjä ja sisältöjä.

Kirjailija Hans Christian Andersenin syntymäpäivänä 2. huhtikuuta vietetään vuosittain kansainvälistä lastenkirjapäivää, ja silloin eri puolilla maailmaa juhlitaan lastenkirjoja. Kokosimme Roihuvuoren, Herttoniemen ja Laajasalon kirjastoihin lastenkirjanäyttelyt, josta löytyy antoisaa luettavaa myös aikuiseen makuun.

Näyttelykirjoissa käsitellään muun muassa sairautta (Yökirja), kuolemaa (Veljeni, Leijonamieli, Siilin laulu, Hirviön kutsu), hyväksikäyttöä (Korppipäinen mies), työttömyyttä (Puluboin ja Ponin kirja), syrjäytymistä (Koira nimeltään Kissa), yksinäisyyttä (Oma pieni pikkuruinen, Molli) ja uupumusta (Lohikäärmeunia).

Monissa kirjoissa edellä mainitut teemat yhdistyvät ja lomittuvat. Mukana on toki myös kepeämpiä sävyjä: kesätunnelmaa (Saariston lapset), matkailua (Gekko, Puupponen ja suloinen Rose), elämäntarinoita (Soiva metsä), rakkautta ilman liikaa makeilua (Sinä olet superrakas  – nimestään huolimatta) ja negatiivisuuden sulattamista ilolla (Mainio herra Iloinen).

Myöskään huumoria, absurdismia ja mielikuvituksen lentoa ei teoksista puutu! Vaikeita aiheita käsitellään terapeuttisesti ja kirjat voivat toimia keskustelunherättäjänä tai kutitella syvältä sisäisiä sopukoitamme.

Kuvitetun kirjan tai kuvakirjan lukeminen tarjoaa lisäksi esteettisiä elämyksiä. Korkeatasoinen kuvakirjataide ilahduttaa silmää ja luo mahdollisuuksia uusiin tulkintoihin ja oivalluksiin.

Riko rajoja ja tartu lastenkirjaan!

Lastenkirjasuosituksia aikuiselle:

Ahtinen, Lauri & Vuorinen, Anna Sofia (kuv.):Itä-Borneo, * vauvat, syntymä, mielikuvitus, sisarukset, lapsiperheet

Airik, Enna: Korppipäinen mies, * pelko, painajaiset, hyväksikäyttö, selviytyminen

Eräpuro, Annika & Launis, Mika (kuv.): Myrskykirja, * myrskyt, maailmanympärysmatkat

Isto, Sanna & Saramäki, Sami (kuv.): Maan alaiset, * muodonvaihdos, menneisyys, linnakkeet, Suomenlinna

Itkonen, Jukka & Rönns, Christel: Sorsa norsun räätälinä, * sadut, huumori, mukaelmat

Jansson, Tove: Kuka lohduttaisi Nyytiä?, * pelot, yksinäisyys, lohtu

Jansson, Tove: Muumipappa ja meri, * unelmat, sankaruus, muutto, meri

Karlström, Sanna & Maijala, Marika (kuv.): Siilin laulu, * menetys

Kettunen, Satu: Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu, * unelmat, seikkailu, yksinäisyys, naapurit

Kirkkopelto, Katri: Molli, * yksinäisyys, eristäytyminen, tunteet, ystävyys

Kirkkopelto, Katri: Soiva metsä. Jean Sibeliuksen matkassa, * henkilökuvat, säveltäjät, taidemusiikki, muistelu, mummolat

Kivelä, Malin & Bondestam, Linda (kuv.): Mainio herra Iloinen, * hyväntahtoisuus, harrastukset, ystävät, naapurit

Kivelä, Malin & Bondestam, Linda (kuv.):Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo, * elintavat, veljet, harrastukset, televisio

Klassen, Jon: Haluan hattuni takaisin, * valehtelu, huumori, etsintä

Kontio, Tomi & Warsta, Elina (kuv.): Koira nimeltään Kissa, * yksinäisyys, erilaisuus, itsenäisyys, epäluottamus, ystävyys, kodittomat, Helsinki

Laajarinne, Jukka & Mänttäri, Timo (kuv.): Isä vaihtaa vapaalle, * vanhemmat, isät, karkaaminen

Lagercrantz, Rose & Wikland, Ilon (kuv.): Pitkä, pitkä matka, * sota, pakolaiset, lapset

Lindeberg, Minna & Bondestam, Linda (kuv.): Aimo ja Unto, * yhdessäolo, vanhukset, sateenkaarirakkaus, unet, muistot

Lindgren, Astrid: Saariston lapset, * 1960-luku, perheet, saaristot, kesä

Lindgren, Astrid: Veljeni, Leijonamieli, * seikkailu, veljet, kuolema, hyvän ja pahan välinen taistelu

Mickwitz, Camilla: Emilia ja kolme pikkuista tätiä, * vanhempi-lapsisuhde, ystävyys, juhlat

Ness, Patrick & Kay, Jim (kuv.), Dowd, Siobhan (alkuperäisidea): Hirviön kutsu, * itsensä toteuttaminen, totuus, sairaus, menetys

Nopola, Sinikka & Nopola, Tiina & Bondestam, Linda (kuv.): Gekko, Puupponen ja suloinen Rose, * matkat, huumori, kommellukset, Mona Lisa

Nousiainen, Inka & Kettunen, Satu (kuv.): Yökirja, * ystävyys, erilaisuus

Parvela, Timo & Talvitie, Virpi (kuv.): Maukka ja Väykkä -sarja, * ystävyys, huumori, kommellukset

Reittu, Ninka: Sinä olet superrakas, * vanhempi-lapsisuhde, yhdessäolo, rakkaus

de Saint-Exupéry, Antoine: Pikku Prinssi, * ystävyys, yksinäisyys

Salmela, Alexandra & Matlovicová, Martina (kuv.): Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia,           * vanhemmat, absurdismi

Salmi, Veera & Jormalainen, Emmi (kuv.): Puluboi ja Poni -sarja, * huumori, ystävyys, outous, perheet, taiteilijat, Helsinki

Sandelin, Annika & Bondestam, Linda (kuv.): Milja ja naapurit, * naapurit, hyväksyminen

Stark, Ulf & Bondestam, Linda (kuv.): Oma pieni pikkuruinen, * yksinäisyys, huolenpito, vastakohdat

Tahvanainen, Sanna & Lucander, Jenny (kuv.): Lohikäärmeunia,* äidit, unettomuus, unet

Voipio, Myry & Rönns, Christel (kuv.): Ylipainoinen yksisarvinen ja muita kertomuksia,          * sadut, huumori

Wolf, Karina & Veljekset Hilts (kuv.): Unettomat, * valvominen, perheet

Teksti: Emilia Kämäräinen

Roihuvuoren kirjasto