Tilamuutoksia Sellon kirjastossa

Sellon kirjastossa on kevään aikana tehty tilamuutoksia, joiden toteutus jatkuu myös kesän aikana. Tilamuutosten lähtökohtana ovat olleet asiakkaiden tarpeet ja parannusehdotukset. Tässä artikkelissa kerromme, mikä on muuttunut.

Sellon kirjasto on toiminut nykyisissä tiloissaan pian 18 vuotta, ja vuosien varrella tiloissa on tehty monia muutoksia. Tänä keväänä oli jälleen aika muutoksille, sillä halusimme parantaa kirjastoa asiakastarpeiden ja -toiveiden pohjalta. Monet muutoksista ovat jo valmistuneet mutta muutosprosessi jatkuu edelleen. Esimerkiksi kirjaston omatoimista käyttöä tullaan helpottamaan uudistamalla ja kehittämällä kirjaston sisällä olevia opasteita.

Alempana tässä artikkelissa on kuvailtu tarkemmin jo toteutettuja ja tulossa olevia muutoksia kirjaston eri osissa. Tässä kuitenkin lyhyesti keskeiset muutokset:

  • Lastenosasto on vaihtanut paikkaa ja löytyy nyt Pajan aiemmalta paikalta (pääovelta vasemmalle ja käytävän päähän)
  • Paja on vaihtanut paikkaa ja löytyy nyt lastenosaston aiemmista tiloista (pääovelta suoraan eteenpäin)
  • Asiakastietokoneet siirtyvät uuden paja-alueen Espoon kaupungin asiointipisteen väliselle alueelle
  • Galleria Anna on siirtynyt portaiden ja hissin ympärille. Iso näyttelyvitriini löytyy edelleen kirjaston toisesta kerroksesta.

Miksi tiloja haluttiin muuttaa?

Sellon kirjastossa keväällä 2021 toteutetun tilamuutoksen keskiössä ovat asiakas ja asiakkaan tarpeet. Valitettavasti asiakkaille suunnattuja työpajoja ei voitu koronatilanteen vuoksi järjestää kirjaston tiloissa mutta tätä kompensoitiin verkkokyselyillä. Tilamuutosprojektin toteuttamat asiakaskyselyt ovat auttaneet asiakastoiveiden ja myös ongelmakohtien selvittämisessä sekä muutoksen tavoitteiden asettamisessa.

”Tilamuutosten yhteydessä myös kirjaston asiakaspalvelun käytäntöjä ja toimintaa on uudistettu”, kertoo kirjastopalvelupäällikkö Heikki Koskinen. ”Uudistukset tukevat toisiaan, ja jatkossa pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin varmistamalla, että henkilökuntamme on siellä, missä apua ja tukea tarvitaan. Samalla olemme harkinneet kirjaston toimintoja ja palveluita sujuvan omatoimisen käytön kannalta.”

Myös muita näkökulmia haluttiin huomioida tilamuutoksissa. ”Asiakaspalvelun sujuvuuden ja palveluiden löydettävyyden takaamisen lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota muun muassa äänen kulkeutumiseen kirjaston tiloissa”, Koskinen jatkaa. ”Kirjaston nuorimmille asiakkaille olemme järjestäneet entistä suuremman ja monipuolisemman lastenosaston. Myös kirjaston paja on jatkossa aiempaa paremmin lasten ja nuorten käytettävissä.”

1. kerros

Suurimmat muutokset tilajärjestelyissä toteutuvat kirjaston ensimmäisessä kerroksessa, sillä siellä toimintojen ja osastojen paikat ovat monelta osin muuttuneet. Ohessa näet uuden kartan toimintojen sijainnista kirjaston ensimmäisessä kerroksessa.

Pohjakartta_ala_helmet.jpg

Aula, asiakaspalvelu ja asiakastietokoneet

Asiakastietokoneet on siirretty uuden Paja-alueen ja Espoon kaupungin asiointipisteen väliselle alueelle. Tälle alueelle tuodaan kaikki ensimmäisen kerroksen asiakaskoneet, jolloin myös kirjaston digitukea voidaan keskittää tälle alueelle.

Asiakaspalvelupiste sijaitsee tutulla paikallaan, mutta sen kalustusta ja toimintaa kehitetään.

Varaushyllyt on sijoitettu aulan keskiosaan pääovea vastapäätä. Varaushyllyjen yhteydestä löytyy yksi lainausautomaatti. Lisäksi kaksi lainausautomaattia on sijoitettu pääoven ja Marian konditorian välille. 

Aulaan on lisätty runsaasti istuinryhmiä.

Lastenosasto Lastenmaa

Lastenosasto Lastenmaa on muuttanut aiemmalta paikaltaan entiseen pajan tilaan ja löytyy nyt, kun pääovelta kääntyy vasemmalle ja kävelee käytävän päähän. Osittain lastenaineistot ja -palvelut levittäytyvät myös entisen musiikkiosaston tilaan sekä vanhan lastenosaston päätyyn. Toistaiseksi lastenosasto ei ole päässyt vielä levittäytymään täysin uusille paikoilleen mutta tämä tilanne korjaantuu kesän aikana.

Uusi tila on aikaisempaa ilmavampi ja valoisampi. Samalla se on myös avoin kirjaston toiseen kerrokseen, mutta äänen kulkeutumista kerrosten välillä pyritään minimoimaan toimintojen sijoittelulla ja akustisilla elementeillä.

Artikkelin alussa näet kuvan lastenosastosta kesäkuun alussa.

Paja

Lastenosaston siirtyessä pajan aikaisempiin tiloihin, siirtyy paja puolestaan lastenosaston aikaisemmalle paikalle. Paja ei kuitenkaan valtaa koko tilaa vaan vain osan siitä. Espoon kirjastojen Pajojen toimintaa kehitetään tällä hetkellä ja tämä tulee vaikuttamaan myös Sellon Pajan palvelu- ja laitevalikoimaan. Näistä muutoksista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Lava ja Jaminurkka

Kirjaston lava sijaitsee jatkossakin tutulla paikallaan kirjaston aulassa. Lisäksi Jaminurkkaa kehitetään toiseksi, aiempaa monipuolisemmaksi tapahtumatilaksi toimimaan Lavan rinnalla. Jaminurkkaan ei mahdu yhtä suurta yleisöä, kuin aulaan, mutta se tarjoaa erinomaisen, hieman intiimimmän tilan pienemmille tapahtumille.

Tällä hetkellä emme voi järjestää tapahtumia mutta koronatilanteen hellitettyä tarkoitus on järjestää jälleen monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille espoolaisille.

Galleria Anna

Viime vuosina yläkerrassa sijainnut Galleria Anna siirtyy jälleen alakertaan hissiä ja portaita ympäröivälle alueelle, missä se on sijainnut myös aiemmin. Tälle alueelle siirtyvät taulunäyttelyt mutta näyttelyvitriini löytyy jatkossakin kirjaston toisesta kerroksesta.

Nuortenosasto Pointti

Nuortenosasto Pointti pysyy tutulla paikallaan pääovelta katsoen oikealla. Pointin tiloissa ei ole tehty merkittäviä muutoksia.

2. kerros

Toisessa kerroksessa muutokset ovat merkittävästi pienempiä kirjaston ensimmäiseen kerrokseen verrattuina, mutta ainakin tarkkasilmäisimmät huomaavat niitä myös siellä. Ohessa näet uuden kartan toimintojen sijainnista kirjaston toisessa kerroksessa.

Sello_yla_helmet.jpg

Kaunokirjallisuuden alue

Kaunokirjallisuuden alueella suomenkieliselle kaunokirjallisuudelle on tuotu lisää hyllyjä, jotta voimme tarjota aiempaa laajempaa kokoelmaa Sellon kirjaston asiakkaille. Samalla olemme siirtäneet DVD:t, isotekstiset kirjat ja selkokirjat suomenkelisen kaunokirjallisuuden viereen, pois kaiteen luota.

Ruotsinkielisen kaunokirjallisuuden hyllyt pysyvät ennallaan.

Kaiteen luota vapautuneelle alueelle on siirretty aineistonäyttelypöytä ja rakennettu uusi pieni oleskelualue. Suomenkielisen kaunokirjallisuuden takaa ikkunan luota löytyy pöytiä työskentelyyn myös jatkossa, minkä lisäksi syvennyksessä oleva sohvaryhmä on edelleen paikallaan.

Tietokirjallisuuden alue

Tietokirjojen alueella näkyvin muutos on ollut, että hyllyt galleria-alueen ja lehtialueen väliltä on käännetty tilaan nähden pitkittäin eli samansuuntaisiksi muiden tietokirjallisuushyllyjen kanssa. Lisäksi tietokirjallisuuden luokituksen alussa luokat 00-14 ovat siirtyneet uuteen seinähyllyyn sivusisäänkäynnin tuntumaan.

Tilamuutosten yhteydessä nuotit ovat siirtyneet ensimmäisestä kerroksesta ylös tietokirjojen yhteyteen. Musiikkikirjat siirtyivåt samalla tavoin jo aikaisemmin viime vuonna. Nuotit löytyvät nyt musiikkikirjojen yhteydestä luokasta 78 mutta ne on sijoitettu hyllyyn omaksi ryhmäkseen. Nuottihyllyjen päädyssä lukee 78 nuotit.

Tietokirjallisuuden puolelle kokoustila Ilmarin viereen on syntynyt uusi opiskeluun ja työskentelyyn soveltuva alue, kun Galleria Anna muutti ensimmäiseen kerrokseen. Alueelta löytyy edelleen myös suuri näyttelyvitriini, jossa nähdään jatkossakin monipuolisesti erilaisia näyttelyitä.

Vieraskielisen kirjallisuuden alue

Vieraskielisen kirjallisuuden alueella ei ole tehty muutoksia.

Lukusalit

Kirjaston yläkerrassa on jatkossa tarjolla kolme hiljaiseen opiskeluun, työskentelyyn tai lukemiseen tarkoitettua tilaa: opintolukusali, entinen ryhmätyötila ja entinen lehtienlukusali.

Entinen lehtienlukusali vapautetaan jatkossa enemmän kaikkien hiljaisempaa tilaa kaipaavien käyttöön, mutta osa tilan pöydistä varataan myös jatkossa lehdenlukijoiden käyttöön. Tilassa sijaitsevat edelleen myös e-lehtien lukuun tarkoitetut tietokoneet sekä sanomalehtiarkisto.

Entinen ryhmätyötila varataan jatkossa hiljaisen työskentelyn tilaksi. Keskustelevampi ryhmätyöskentely on jatkossa mahdollista eri puolilla kirjastosalia.

Opintolukusaliin ei tehdä muutoksia.

Kaikki lukusalit ovat toistaiseksi poissa käytössä koronavirustilanteen vuoksi.

Kokoustilat

Kaikkia kirjaston neljää kokoustilaa (Akseli, Elina, Ilmari ja Mauri) on siistitty, ja niiden kalustusta on yhtenäistetty. Isoimman muodonmuutoksen on kokenut Mauri, joka on muutettu perinteisestä kokoushuoneesta rennommaksi tilaksi ja kalustettu sohvin. Ilmarissa on yksi seinä maalattu vihreäksi, jotta kirjaston korona-aikana kehittämiä etätapahtumia voidaan toteuttaa myös jatkossa.

Kaikki kokoustilat ovat toistaiseksi poissa käytöstä koronavirustilanteen vuoksi.

Teksti ja kuva: Riikka Utriainen, Sellon kirjasto