Hiljaiseloa Suokissa

Missä se linna on?

Suomenlinnassa on ympäri vuoden yli 800 asukasta. Ala-asteen koulua käy noin 70 lasta. Linnoitussaarilla vierailee yhdessä kesäkuukaudessa jopa 148 000 ihmistä. Kuinka paikallisen väen päreet kestävät sinne tänne samoilevia ihmettelijöitä? Hyvin kestää, on vain otettu oikea asenne heti kevään korvalla, kun ensimmäiset muuttolinnut saapuvat. Käydään kaupassa aamuvarhaisella tai iltamyöhään. Piiloudutaan omiin koloihin ja patioille, jonne turistit eivät eksy. Ja sitten vain mukaudutaan.

Useimmat suomenlinnankävijät tietävät, minne ovat tulleet - helsinkiläiseen kaupunginosaan, merilinnoitukseen, maailmanperintökohteeseen. Ajoittain kuitenkin kirjastotädiltä kysytään myös missä sijaitsee se linna. Samoin hämmästellään, että museosaaressa on kirjasto, eihän täällä ketään kuitenkaan asu, eihän? Että kautta vuoden asutaan? Millä ihmeellä oikein talvella kuljetaan? Suomenlinnaan pääsi vielä 1980-luvun lopulla jäätietä pitkin pikkubussilla ja kävellen. Nykyiset lautat on tehty kulkemaan paksuissakin jäissä, joten hauskat taksiajelut kaupungin humusta kotiovelle ovat yhä harvempien muistoja vain.

Linnoituksen seuraelämä on ollut kautta vuosisatojen vilkasta. Nykyisin saarelaiset tapaavat lukuisissa yhdistyksissään, paikallisilla kerhoilla, taiteilijoiden Jääkellarissa, seurakunnassa ja kirjastossa - lauttaa ja vesibussia unohtamatta.

Suomenlinnan sotilasmenneisyydestä muistuttaa elävästi Merisotakoulu ja Isolla Mustasaarella, paraatikentän takana sijaitseva Suomen vanhin toiminnassa oleva upseerikerho. Kerho on avoin vain jäsenille, mutta siellä voi järjestää tilaisuuksia. Samalla saarella, vanhan Elannon takana toimi vuosikymmeniä Suomenlinnan päällystöyhdistyksen Klubi20, saarelaisille kodikkaasti Yläkerho eli Ylis. Kesällä 2016 muistojentäyteinen kerho elämänluukkuineen vaihtoi omistajaa ja on Bastion Bistro.

Suomenlinnassa tuulee kesät - talvet. Vaikka suokkilaiset ovatkin aivan tavallisia helsinkiläisiä, ollaan täällä ehkä hivenen gallialaisia: kesäturistit - nuo roomalaiset -  ja karut saaristo-olosuhteet haasteineen sen tekevät. Kysymykseen missä se linna on, voi vastata: kaikkialla. Kotimme on linnamme. 

Jutun valokuvat: Kaisa Kuuranne