Janne Mäkitalo

Nuortenkirjailija herättelee lukuharrastusta seikkailun voimin

Janne Mäkitalo on maskulainen opettaja ja kirjailija, jonka oma lukuinto syntyi aikana seikkailukirjojen myötä. Syksyllä 2016 Mäkitalolta ilmestyi Myllylahden kustantama, nuorille suunnattu esikoisteos Pääkallokiitäjät, joka samalla aloitti uuden seikkailukirjasarjan. Jännittävä jatko-osa Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä julkaistiin kirjan tapahtumapaikoilla, Suomenlinnan kirjastossa keskiviikkona 16.8.2017.

Mäkitalo kehottaa nuoria lukemaan esimerkiksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa pienen pätkän kerrallaan, jolloin unenlaatukin on parempi kuin pelkän kännykän näytön tuijottamisen jälkeen.

Mäkitalon omia lempparikirjoja:
1. Louis Sachar: Paahde
2. Jorma Kurvinen: Susikoira Roi ja seikkailu saaristossa
3. Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
4. Enid Blyton: Viisikko Aarresaarella
5. Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu merellä

Lempileffoja, joista melkein kaikki voi lukea myös kirjoina:
1. Stand by me - viimeinen kesä, elokuvan tarina perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin nimeltä Ruumis (engl. The Body)
2. Huckleberry Finnin seikkailut, kirja: Huckleberry Finnin seikkailut (engl. Adventures of Huckleberry Finn) on vuonna 1884 julkaistu Mark Twainin romaani.
3. Poika ja ilves, kirja Poika ja ilves: paluu erämaahan pohjautuu elokuvaan
4. Slummien miljonääri, elokuva pohjautuu Vikas Swarupin esikoisromaaniin Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin?
5. Lomasankarit