TET

Minun TET-viikkoni

Kun astuin Tapiolan kirjaston ovesta sisään, en oikein tiennyt , mitä odottaa tulevalta viikolta. Paikka oli minulle ennestään tuttu, mutta vain asiakkaana. Osasin vain toivoa, etteivät kirjastonhoitajat olisi hirveän kärttyisiä, ja etten tekisi samaa työtä viittä päivää putkeen.

Huoleni olivat turhat. Henkilökunta oli todella mukava, rento sekä hauska, ja työtäkin riitti. Sain  etsiä ja hyllyttää varauksia sekä palautuskirjoja, leimata poistokirjoja,  järjestellä, siivota ja imuroida, auttaa suomalais- ja ruotsalaislapsia seinätarrojen tekemisessä sekä tehdä itse sellaisia, tutustua hyllytysjärjestelmään sekä kirjaston kokoelmaan ja paljon muuta. Kaiken aikana meille TET:läisille kerrottiin monipuolisesti kirjaston toiminnasta ja sen käytännöistä, tapahtumista ja työskentelystä.

En siis pettynyt TET-valintaani. Paikka ylitti odotukseni ja oli mielenkiintoista työskennellä kirjaston työntekijänä. Voisin helposti kuvitella hakevani sinne kesätöihin ensi vuonna.

Siiri Rajalin
Tapiolan koulu 8D