tet-harjoittelijat

Tet-harjoittelussa kirjastossa


Pääsimme Tet-harjoitteluun meille entuudestaan ohimennen tuttuun Tapiolan kirjastoon. Meillä ei ollut juurikaan ennakko-odotuksia työhön liittyen, joten lähdimme avoimin mielin oppimaan uutta. Tilaisuuksia oppia uutta tarjoutui joka päivä, sillä lähes jokainen työtehtävä oli meille uusi. Saamamme monipuolisen perehdytyksen ansiosta opimme suorittamaan jokapäiväisiä kirjaston töitä. Opimme heti myös tuntemaan kirjaston henkilökuntaa, sillä jokainen tuli heti meidät nähtyään esittäytymään.
 
Tet-jaksoni aikana olin mukana mm. kuorman purussa, varausten hyllyttämisessä ja hakemisessa, hyllyjen siistinnässä sekä pitämässä askartelupajoja eskareille. Jokainen työtehtävä oli omalla tavallaan mukava ja nautin niistä ja kirjaston mukavan rennosta henkilökunnasta. Olisimme itse voineet pitää hieman enemmän taukoja, sillä jatkuva työnteko ilman taukoja alkoi välillä tuntua hiukan puuduttavalta.
 
Tet-jakson perusteella emme tiedä onko kirjastonhoitaja tulevaisuuden haaveammattimme, mutta olemme tyytyväisiä tet-paikan valintaamme ja voimme hyvin kuvitella hakevamme Tapiolan kirjastoon esimerkiksi kesätöihin. Olemme molemmat todella kiitollisia, että pääsimme Tet-jakson ajaksi Tapiolan kirjastoon ja että henkilökunta otti meidät todella hyvin vastaan.


Emilia, Järvenperän koulu 9D Ja Aada, Olarin koulu 9B